Killing Floor: Incursion

Killing Floor -pelisarja on ollut minulle vain nimellisesti tuttu. Kuitenkin kun sarjan uusin nimike lupailee zombiammuskelua VR-tekniikalla höystettynä, oli toimintaan pakko panostaa henkilökohtaisesti. Vaikka ammuskelu onkin ehkä yleisin pelimuoto VR:llä, ei aihealueen pelejä ole koskaan liikaa. Yleensä pelit onnistuvat tarjoamaan joitakin omaperäisiä kikkoja hyvässä tai pahassa, eikä Killing Floor: Incursion ole tässä poikkeus.

Pelin tarina jää varsin epäselväksi. Pelaaja liikkuu läpi eri alueiden selvittääkseen zombiepidemian syytä. Alueille ei kuitenkaan mennä oikeasti, vaan jonkinlaisen virtuaalilaitteen kautta. Virtuaalisesta ympäristöstä huolimatta viholliset voivat vahingoittaa hahmoa. Joka tapauksessa monsuja tulee vastaan pilvin pimein, ja massaa pääsee harventamaan erilaisin lyömä- ja ampuma-asein edettäessä kauhutunnelmaisessa pelissä.

Tyypillisen teleporttiliikkumisen ja astekääntymisen lisäksi peliä pelataan ainoastaan Move-ohjaimilla, joiden avulla hahmon molemmat kädet saadaan käyttöön. Käsiin voi ottaa vapaasti erilaisia aseita ja tavaroita. Esimerkiksi taskulampulla voi tarkastella pimeitä alueita, irtoraajalla voi pitää vihulaiset loitolla ja erilaisin tuliasein voi pehmittää isommankin zombilauman. Peli pyrkii realistisuuteen tavaroiden käyttämisellä, mikä mielenkiintoisesta ideasta huolimatta on pelin suurin ongelma. Tavaroita ja aseita voi yrittää säilöä holstereihin ja taskuihin hahmon tarvikevyössä, mikä tarkoittaa epätarkan ohjauksen ansiosta jatkuvaa tavaran tiputtamista maahan. Peli sentään palauttaa tipahtaneen tavaran joko hahmon käteen tai taskuun... paitsi esimerkiksi veitsen, joka vain häviää sen tipahdettua. Tavaroiden tiputtelu on pakollista, sillä osa toiminnoista, kuten kranaatin erillinen sokan vetäminen, vaatii molemmat kädet. Realistisuudestaan huolimatta jatkuva tavaroiden rassailu hidastaa ja monimutkaistaa turhaan pelikokemusta tehden päälle vyöryvien monsuaaltojen siivoamisesta liian hektistä.

Killing Floor: Incursionissa hirviöiden lahtaamiseen on tarjolla isompia ja pienempiä aseita. Kahta kättä vaativat automaattiaseet ja haulikot lukittuvat aivan hahmoon kiinni vääntäen kädet hiukan luonnottomaan asentoon. Ampuminen tuntuu vaivalloiselta eikä niin tarkalta kuin haluaisi tai niin miellyttävältä kuin odottaisi. Myös käsiaseet tuntuvat sojottavan hiukan oudosti ja vaikka kuinka tähtää kohti päälle hyökkäävän zombin päätä, ei osumaa tule kuin lähietäisyydeltä. Epätarkka räiskiminen syö ammuksia, joita peli ei liikoja jakele tehden tilanteista kohtuullisen hankalia. Onneksi Killing Floor: Incursionissa on mahdollista myös mätkiä hyökkääviä vastustajia. Ammusten loppuessa voi saada vahinkoa aikaiseksi huitomalla teräaseilla, tyhjillä pistooleilla tai vaikka vain käsillä. Tämä luo miellyttävää immersion tunnetta hutkiessa Move-ohjaimia isossa kaaressa pitkin olohuonetta.

Killing Floor: Incursionin grafiikka on tarpeeksi näyttävää varmistaakseen vakuuttavan karmaisevan tunnelman. Ympäristöt ovat sopivan yksityiskohtaisia, jotta uskottavuus säilyy ja jo pelkästään käytettävän tavaran runsas ja monipuolinen määrä tekee vaikutuksen. Kauhumaisen sisällön takia pelissä liikutaan paljon pimeässä ja valoja sekä varjoja osataan käyttää eduksi tehostamaan tunnelmaa. Erilaisia olioita on kohtuudella, mutta pientä kierrätyksen makua on havaittavissa. Niin sanotut peruszombit aiheuttavat ristiriitaisia tunnelmia, sillä pelottavan albiinoulkoasun vastakohdaksi niiden hyökkäysanimaatio näyttää huvittavasti käsimerkein toteutetulta fellaatioehdotukselta. Sentään raajat irtoavat olioilta iloisesti tuli- tai iskuvoimasta ja ruumiit lentävät niitä räiskiessä.

Killing Floor: Incursionissa on paljon potentiaalia hauskaan virtuaaliräiskintään. Valitettavasti peli kaatuu omaan nokkeluuteensa pyrkiessään turhaan realistisuuteen tavaroiden käytössä epätarkan järjestelmän ja hektisen toiminnan parissa. Karmivaa tunnelmaa ja totista toimintaa vesitetään oudosti humoristisella sisällöllä eikä sekaannukseen auta epäselväksi jäänyt tarinakaan. Hetkellisesti pyssyttely on ihan hauskaa ja uusien paikkojen näkeminen on mielenkiintoista, mutta hyvin nopeasti sekava kokonaisuus alkaa vain tympiä.