Kingdom Come: Deliverance II ja se viimeinen ennakko

On alle kuukausi aikaa Kingdom Come: Deliverance II:n julkaisuun. 4. helmikuuta palataan Henryn, Hans Capon ja monen muun uuden henkilöhahmon maailmaan, uuteen tarinaan ja siihen, minkä pelin Warhorse on sanonut halunneensa tehdä ensimmäisellä pelillä Kingdom Come: Deliverance.

Kingdom Come: Deliverance II on ennakoitu jo kahdesti aiemmin, ja toisin kuin aiemmin, kun testasin peliä Warhorsen järjestämässä mittavassa tapahtumassa, nyt voin puhua pelistä niin kuin se on, ja miten rakennetaan edellisen pelin päälle.

Pääsin pelaamaan tässä ennakossa avoimessa maailmassa vapaasti, ja tarinallisesti ollaan Henryn tarinan toisessa Chapterissa. Omalla tavallaan tämä tuntuu siltä ensimmäiseltä aidolta Chapterilta, jossa se ensimmäinen Kingdom Come: Deliverance on mittava prologi. Näyttää siltä, että Warhorse on innokas näyttämään pelaajalle jatko-osan maailman tuoreena aloituksena, sillä nyt valitaan uusia vahvuuksia Henrylle ilman mahdollisuutta siirtää aiemman pelin versiota tähän uuteen. Tämä on eduksi pelille Kingdom Come: Deliverance II, sillä jatko-osassa on paljon uutta pelimekaniikkaa, tekemistä ja "perkejä", joiden laittaminen vanhaan Henryyn ei toimisi kovinkaan hyvin. Jos taas Kingdom Come: Deliverancen valinnat miellyttivät erityisesti, voi halutessaan jatkaa samoilla asetuksilla.

Halusin kokeilla jotain erilaista varsinkin, koska en ole pelannut Kingdom Come: Deliverancen lisäosia. Toisin sanoen koira Mutt on minulle kokonaan uusi tuttavuus. Olin alkuperäisessä pelissä melkoinen raakalainen, joten nyt halusin kunnostautua enemmän puhumisessa, ja toiseksi valitsin taidon Houndmaster. Moinen osoittautui virheeksi, sillä en tiennyt, millaisen vaivan takana se kadonneen koiran löytäminen onkaan.

Prologin jälkeen pelaaja pääsee avoimeen maailmaan paljon nopeammin kuin alkuperäisessä pelissä. Ajattelin, että koiran löytäminen on se tärkein juttu, ja tämä johti sitten tekemään kaikenlaisia hanttihommia, kuten pelastamaan paikallisen metsästäjän hevosen salametsästäjiltä, ja johdattamaan yksinäisen lampaan susille tehtävässä, joka toi kovasti mieleen vuohitehtävän The Witcher 3:ssa. Toistaiseksi tehtäväsuunnittelu vaikuttaa vahvasti The Witcher 3:n innoittamalta. Jos siis luulee olevansa tekemässä nopeaa 20 minuutin mittaista tehtävää, päätyy todennäköisesti pohtimaan kaikenlaisia muitakin polkuja tarinassa, joka saa pelaajan palaamaan takaisin astialle. Toistaiseksi ainoa ongelmani on ollut, että pelaaja tuntuu hyvin heikolta Kingdom Come: Deliverance II:ssa. Paikoin jopa heikommalta kuin alkuperäisessä pelissä: silloin pelaajalla oli ainakin selvä reitti seurattavaksi, jonka päässä odotti helpompia vastustajia ja parempia varusteita. Nyt aloitetaan villistä Bohemian Paradisesta, ja kuolema korjaa yhtä nopeasti kuin esille tulee pelaajan tarve uusille vaatteille, haarniskalle, hevoselle ja muulle.

Toisaalta moinen kuuluu osana Kingdom Come -pelikokemukseen. Henry ei ole enää alhainen maalainen, mutta pelin aloitustapahtumat asettavat hänet silti hyvin lähelle lähtöruutua. Toisin sanoen pelaaja ei voi sonnustautua ritarin haarniskaan ja nousta hevosen selkään. Jopa muutaman rosvon kohtaaminen voi olla tappavaa, ja sellainen realistinen kokemus on mukana Kingdom Come: Deliverance II:n jokaisessa osassa. Minipelit, kuten sepän työt ja alkemia ottavat oman aikansa, ja monien liikkuvien osien kanssa ne eivät ole ratkottavissa ainoastaan samaa nappia samaan aikaan painamalla. Tämä saattaa vähentää joidenkin pelaajien intoa, ja jonkin aikaa niin kävi minullekin. Mutta sitten pääsin sisään Kingdom Come: Deliverance II:n maailmaan, joka on enemmänkin hyvin käsikirjoitettu historiallinen draama kuin simulaatio.

Käsikirjoitus ja kerronta ovat toistaiseksi olleet vahvasti tehtyjä. Hieman pientä ongelmaa on ollut ääninäyttelijöiden valinnassa, sillä jotkut NPC-hahmot näyttävät puhuvan eri näyttelijöiden äänillä välivideoissa verrattuna kadulla kuultavaan tavalliseen jutusteluun. Mutta suurimmaksi osaksi tarina soveltuu avoimeen maailmaan oikein hyvin niin sivu- kuin päätehtäviensä osalta. Hans Capon on edelleen yhtä hurmaava ja ärsyttävä kuin ennenkin, ja on jotain nerokasta hänen ja Henryn suhteessa, joten olen iloinen, kun siihen paneudutaan enemmän. Rytmitys on toistaiseksi hieman hidas varsinkin räväkän alun jälkeen, mutta se on tarkoituskin. Näin alleviivataan uutta aloitusta eikä suinkaan suoraa jatkoa. Näin pelaaja ehtii hengähtää, varsinkin jos on uusi tulokas. Ja astialle palaavat pelaajat kohtaavat uuden haasteen jäädessään avoimeen maailmaan puolialastomana puolen tusinaa asiaa tehtävänä.

Taistelumekaniikka ja uusien taitojen oppiminen ja syventäminen on helppoa, ja sen huomaa nyt hyvin. Nopea reissu miekkamestarin luo, ja pelaaja tuntee voivansa ottaa mittaa monista pahiksista. Taisto on edelleen työlästä, ja saattaa kestää pitkäänkin, mutta työtä on tehty, jotta taistelumekaniikka tuntuisi aiempaa vähemmän kankealta varsinkin, kun käytössä on uusia aseita.

Huomasin joitakin bugeja, kuten ihmisten putoamisen lattian alle vyötäisiä myöten, mutta aivan kuten on klassisten Bethesdan pelien laita, eivät tällaiset bugit pilaa peliä. Ne vain rikkovat hieman eläytymistä, ja lähinnä naurattavat. Kaikkiaan, jos tässä on se peli, jonka Warhorse halusi alun perinkin tehdä, niin voi millainen kokemus siitä onkaan muotoutumassa. Syvällinen, merkityksellinen ja osoittaen taas kerran, ettei tarvita lohikäärmettä roolipelin myymiseksi. Jatkan tämän mittavan kokemuksen pelaamista siinä toivossa, ettei kaunis maailma vetäisi niin paljoa puoleensa, etten saa siinä mitään tehdyksi.