Suomi
Gamereactor
sarjojen arviot
Knuckles

Knuckles (Paramount+) on onnistunut TV-sarja

Idris Elba on palannut.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Idris Elban Knuckles esiteltiin mukaan kuvioihin elokuvassa Sonic the Hedgehog 2. Nyt tämä punainen soturi on saanut oman TV-sarjansa. Kyseessä on kaverusten komedia ja niin sanottu roadtrip. Knuckles ja Green Hillsin sheriffi Wade Whipple suuntaavat kotoaan Nevadan Renoon, sillä tarkoituksena on ottaa osaa keilailukisaan. Knuckles näkee tässä tilaisuuden kunniaan ja voimaan, ja samalla tilaisuuden tukea Waden vahvistumista oikeaksi soturiksi.

G.U.N. -agentit aiheuttavat ongelmia, palkkionmetsästäjät huolta ja sitten mukana on vielä Rory McCannin iso pahis. Sarja on parhaimmillaan, kun se keskittyy syventymään avainhenkilöhahmoihin. Idris Elba on tällä kertaa parempi Knuckles kuin aiemmin. Henkilöhahmo tuntuu todellisemmalta, ja Knuckles on kasvamassa keskeiseksi osaksi näitä uuden polven Sonic-elokuvia ja TV-sarjoja Elban ansiosta.

Viihdyttävintä kokonaisuudessa on kuitenkin tarina. Kyseessä ei ole perinteinen ja ennalta arvattava koko perheen toimintasarja. Mukana on kokonaisia jaksoja, jotka keskittyvät Whipplen perheeseen kuin tavallisessa jenkkikomediassa ikään. Välillä vitsaillaan sarjalle itselleen ja Sonic the Hedgehogille ylipäänsä. Mukana on toki myös viittauksia populaarikulttuuriin ja videopeleihin yleensä.

Tämä on mainos:

Se on sanottava, että pahiksia olisi voinut kehittää enemmän. Rytmitys saisi olla parempi samoin kuin se, miten pahikset sidotaan mukaan osaksi muuta juonta. Roadtrip-komedia toimii, mutta jos mukaan halutaan myös yksi maailman isoimmista asekauppiaista, on jonkinlainen tasapaino saatava aikaan kahden idean välillä.

Toteutus on onnistunut, ja animaatio toimii lisäten mukaan Knucklesin ohella niin Sonicin kuin Tailsin. Jos siis ne kaksi Sonic the Hedgehog -elokuvaa miellyttivät, on tässä TV-sarjassa paljon hyvää. Mestariluokan televisioviihteestä ei ole kysymys, mutta se ei tahtia haittaa.

Knuckles
Tämä on mainos:
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä