
Vuonna 2023 se alkoi, ja samalla linjalla jatketaan, nimittäin irtisanomisilla, studioiden sulkemisilla ja peliprojektien kuoppaamisilla. Tällä trendillä on jopa oma sivunsa Wikipediassa.
Vuonna 2023 työnsä menetti noin 10 000 ihmistä, vuonna 2024 15 000 ja toistaiseksi vuonna 2025 työnsä on menettänyt melkein 2000 henkeä. Kaikkialla maailmassa tilanne ei kuitenkaan ole yhtä huono. Automatonin mukaan japanilaisilla pelifirmoilla menee paksusti. Kantan Gamesin analyytikko Serkan Toton mukaan viisi jättiläistä ovat rikkoneet osakemarkkinoiden ennätyksiä: Bandai Namco, Capcom, Konami, Nintendo ja Sony.
Capcom on nauttinut kasvusta menneen 13 vuoden ajan, ja Konami on tehnyt paluun pelialalle teoksella Silent Hill 2 Remake, ja onhan toki tulossa myös Metal Gear Solid Δ: Snake Eater. Nintendolla ja Sonylla on mennyt hyvin omilla konsoleillaan, ja Bandai Namcolla on menossa ennätyksellisen tuottoisa vuosi 2025 sitten vaikean vuoden 2024.
Lisäksi Japanissa on tiukka lainsäädäntö irtisanomisten osalta, ja lopputuloksena on japanilaisten pelifirmojen kasvu, mikä merkitsee, että uutta työvoimaa palkataan. Japanilainen peliala ei olekaan ollut niin vahva kuin nyt sitten 1990-luvun puolivälin, kun Playstation oli parasta ikinä.