Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.
Erityisesti rikoselokuvistaan tunnetuksi tulleen ohjaaja Brian De Palman vuoden 1987 elokuva Lahjomattomat (The Untouchables) on kuin luotu miehelle. Amerikan kieltolain aikaan sijoittuva kuvaus asettaa vastakkain poliisivoimat gangstereiden kanssa, eikä ronskilta verenvuodatukselta säästytä. Silti elokuvan uudelleen katsominen paljasti, ettei elokuva toiminutkaan niin hyvin kuin mitä aikaisemmilta katselukerroilta muistin.
Sisällöltään tarina on varsin tyypillinen vastakkainasettelu hyvisten ja pahisten välillä. Tämän tiedostaen Brian De Palma pyrki lähestymään tuotostaan uudesta suunnasta: värittämällä hahmojaan kovaksi keitettyjen toimintasankareiden ja mielipuolipahisten sijaan helpommin lähestyttäviksi ja uskottavammiksi ihmisiksi, jotka vain sattuvat elämään karua aikakautta. Valovoimaiset tähdet värittävätkin tulkinnoillaan persoonallisia hahmoja, ja kantavat kokonaisuutta varmoin ottein.
Elokuvan kerronta kuitenkin tökkii tyylisuunnan hapuillessa kevyen vitsailun kautta brutaaliin toimintaan ja jopa teatraaliseen jäykkyyteen, joka tehostuu useissa kohtauksissa, joissa musiikkia ei ole käytetty ollenkaan. Aivan kuin De Palma pyrkisi pakonomaisesti välttelemään hallitsemaansa tyylilajia ja yrittämään jotain uutta häiritsevän epätasapainoisella lopputuloksella. Tilannetta vain pahentaa Ennio Morriconen musiikki, joka on aivan liian kevyttä ja iloista verrattuna nähtyyn vakavaan ja veriseen menoon mainiota tunnussäveltä lukuun ottamatta. Tuleekin mieleen, eikö säveltäjämestaria fanittava ohjaaja ole uskaltanut sanoa omaa mielipidettään, vai onko hän oikeasti ollut vain epävarma, mihin suuntaan elokuvaa pitäisi viedä.
Se, missä The Untouchables on vahvoilla, on sen visuaalisuus. Hallitut kuvat luovat uskottavaa aikakauden tunnelmaa, jota vahvistaa todella yksityiskohtainen lavastus. Isojakin kadunpätkiä kuvattuna ennen tietokone-efektien aikaa näin autenttisen oloisesti vaatii todellista taitoa ja hyvää kuvaussilmää. Elokuvassa onkin lukuisia mieleenpainuvia kohtauksia, jotka ovat oikeutetusti jääneet ikonisiksi Hollywood-tilanteiksi. Näistä mainittakoon esimerkiksi lopun juna-aseman porrasammuskelu. 4K-julkaisu tekeekin kunniaa elokuvan visuaalisuudelle, sillä kuva on kauttaaltaan todella terävä ja huolella siivottu kohinasta. Värit ovat kylläiset ja saavat näyttävän 30-luvun ilmeen eloon.
Elokuvan näyttelijät tekevät myös hyvää työtä. Pääosissa vaikuttava Kevin Costner nojaa poikamaiseen mutta uskottavaan karismaansa poliisijoukon vetäjänä. Costnerin olemus kuitenkin kärsii muutamissa elokuvan hiljaisista kohtauksista, joissa teatraalinen tunnelma voimistuu. Mielenkiintoisin hahmokehitys on Charles Martin Smithin näyttelemällä kirjanpitäjä Oscar Wallacella, jonka nörttimäinen olemus kääntyy yllättäen toiminnalliseen suuntaan tämän saadessa aseen käteensä. Harmillisesti hahmon persoonallisuutta vesitetään turhalla ja jälleen kerran liian kevyellä komiikalla. Robert DeNiro tekee takuuvarmaa ja uskottavaa työtä antaessaan Al Caponelle pelottavan olemuksen. Onkin harmi, että hänen osuutensa elokuvassa on vähäistä. Show'n kuitenkin varastaa Sean Connery, joka kokeneena passipoliisina toimii kuin isähahmona muille. Conneryn kokemuksen tuoma rauhallisuus ja itsevarmuus antavat hahmolle uskottavaa jämäkkyyttä ja miellyttävää lämpöä.
The Untouchables jättää ristiriitaisen tunnelman itsestään. Pahimmillaan elokuvan kerronta painii jäykän teatraalisuuden ja aivan vääränlaisen musiikin parissa. Parhaimmillaan elokuvassa on vahvaa näyttelijäntyötä ja lukuisia ikonisia kohtauksia upeissa lavasteissa. Joka tapauksessa kaksi tuntia saa kulumaan ihan vain mielenkiinnosta elokuvan parissa, vaikkei kyseessä olekaan ohjaajan parasta antia.
Elokuvan 4K-julkaisun mukana on tavallinen Blu-ray. Ilahduttavaa oli huomata, että ekstrat on sisällytetty myös 4K-levylle. Kattavia dokumentteja elokuvan teosta ja näyttelijöiden haastatteluja riittää yli tunnin verran, ja ne antavat mielenkiintoista taustatietoa elokuvanteon kulisseista. Esimerkiksi ohjaaja Brian De Palma myöntää Ennio Morriconen fanituksen ja halunsa yrittää tehdä jotain uutta kaavoihin kangistuneeseen rikoselokuvan tyylilajiin.