The C64 Mini

Kaikilla muinaisen Commodore 64 -laitteen hankkineilla on mukavia muistoja klassikoiksi muodostuneiden pelien pelaamisesta. Samaan aikaan on sekin sanottava, ettei pelikokemus "kuusnepalla" ollut läheskään aina miellyttävä. C64 oli kuitenkin omana aikanaan 1980-luvun alussa suuri myyntimenestys ympäri maailmaa. Jos taas laitetta ei itsellä ollut, sitä pelattiin jonkun kaverin kotona. Nyt on tullut aika palata muistoihin uuden minilaitteen voimin.

Nostalgia onkin se suurin ajava voima, joka kannustaa hankkimaan The C64 Minin. Pienikokoisella laitteella on hintaa suunnilleen 80 euron verran. Mukana tulee 64 peliä, joista kourallinen on oman aikakautensa klassikkoja. NES- ja SNES Mini -konsolit nauttivat nostalgian ohella siitä, että niiden valikoimissa on runsaasti pelejä, jotka ovat kestäneet aikaa hyvin. Valitettavasti The C64 Mini ei kykene tarjoamaan samanlaista tasaista laatua.

C64-pelien listalla on toki mahtipelejä, ja osa mukana Minissä olevista on aidosti pelattavaa kamaa. Aikansa viihdyttävät Boulder Dash, Impossible Mission II, Skool Daze ja Speedball, ja muutama peli (kuten Nobby the Aardvark) pääsi yllättämään miellyttävällä grafiikallaan. Harmillisesti edes joukon parhaimmat eivät ole ikääntyneet erityisen kunniakkaasti, eikä kokoelmaa voi parhaalla tahdollakaan kutsua kattavaksi. Jokaista California Gamesia kohti on joukko sellaisia pelejä, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Kirjastoon voi lisätä omiakin pelejä niin halutessaan. Commodore 64:lle julkaistiin tuhansittain pelejä, joten kaikkia miellyttävän kokoelman tekeminen on käytännössä mahdotonta. Selvää on sekin, että joihinkin klassikkoihin ei saatu hankituksi julkaisuoikeuksia.

Muistoja tuovien pelien ohella mukana on myös sellaisia, jotka ovat viittä vaille pelikelvottomia, ja osan käynnistymisessä kestää aivan liian pitkään. Tällaisen modernin laitteen tulisi tehdä vanhojen pelien pariin pääseminen mahdollisimman helpoksi, ja itse pelit tulisi esittää parhaalla mahdollisella tavalla nostalgia säilyttäen. The C64 Mini kuitenkin edellyttää pelaajaltaan myös selvien puutteiden sietokykyä.

Laitteen kytkeminen televisioon on erittäin helppoa, ja alkuvalikossa selataan kätevästä rullasta pelejä. Samalla tarjoillaan lyhyt kuvaus kustakin pelistä, mikä on mukava lisä. Osassa on jopa mukana perusnappien selitykset. Näin ollen alun kuvaus kannattaa lukea ennen pelin käynnistämistä, sillä ohjaus ei ole samalla tavalla pitkälle vakioitua kuten nykyään. Räikeästi vaihtelevien ohjaustapojen vuoksi osa peleistä saattaa tuntua suorastaan pelikelvottomilta ilman ennakko-opiskelua.

Itse laite näyttää sanalla sanoen päheältä, joskin hieman hukatulta mahdollisuudelta. Näppäimistö on nimittäin vain pala muovia, jota ei voi oikeasti käyttää näppäimistönä. Mikäli haluaa päästä kirjoittamaan, on siihen kaksi vaihtoehtoa: joko kiinnittää erillinen näppäimistö USB-portin avulla masiinaan tai käyttää virtuaalista näppäimistöä. Suosittelen käyttämään aina oikeaa näppäimistöä, sillä virtuaalisen näppiksen käyttö mukana tulevalla joystickilla on suorastaan sietämätöntä. Monet pelit käyttävät näppäimistöä, eikä näitä tarvittavia komentoja useinkaan selitetä. Tämä tekee joistakin pelikokemuksista tarpeettoman haastavia. Keskivertopelaaja ei taatusti halua käyttää aikaansa vastaan tulevien ongelmien ratkomiseen, ja valitettavasti juuri niitä pulmia on luvassa varsin usein The C64 Minillä pelatessa.

Ehkä vähiten onnistunut osa kokonaisuudessa on joystick. Käytetty muovi tuntuu halvalta, ja ajoittain on havaittavissa viivettä komennon ja pelihahmon liikkeen välillä. Asiaa ei tietenkään helpota se, ettei monen pelin ohjaaminen ole millään tavalla ilmeinen toimenpide. Mukana tulee vain yksi ohjain, joten kaksinpeliä varten on kaivettava kuvetta toiseen joystickiin, tai vaihtoehtoisesti ostettava varalle toinen The C64 Mini.

Joystick kiinnitetään laitteeseen USB-piuhalla, ja toinen rööri jää valinnaisen näppäimistön käyttöön. Virtalähde kiinnitetään niin ikään USB-kaapelilla, mutta varsinaista virtalähdettä ei ole mukana paketissa. Televisioon kytkeminen tapahtuu HDMI-kaapelilla. Muiden vaihtoehtojen puute kielii kohderyhmäksi ajatellun niin sanottuja satunnaisia pelaajia, mutta samaan aikaan näihin satunnaisiin pelaajiin vetoava muu toteutus puuttuu tyystin. Kokonaisuus tuntuu siis hukatulta tilaisuudelta esitellä 1980-luvun videopelaamista uudelle sukupolvelle.

Paras osa pelikokemusta on kuunnella tuttuja sävelmiä, jotka yksinkertaisuutensa ansiosta ovat jääneet monella vanhemmalla pelaajalla erityisesti mieleen. Pelitilanteen tallentaminen onnistuu milloin tahansa, joka on erittäin tervetullut uudistus. Vihdoinkin on siis tullut tilaisuus läpäistä joitakin lapsuuden painajaispelejä, jotka jäivät kesken silloin joskus muinoin. On vielä kerran sanottava, miten vaikuttavalta laite näyttää. Se näyttää hyllyssä hyvältä myös silloin, kun sillä ei aktiivisesti pelaa.

Kaiken kaikkiaan The C64 Mini on siis hieman ristiriitainen tuote. Hyviä puolia varjostavat useat käyttöön liittyvät ongelmat ja halvan oloinen joystick. Pelaamista voi katsella muutamien erilaisten suotimien läpi, ja asiasta innostuneet voivat muistella Basic-ohjelmointiakin. On silti sanottava, ettei The C64 Mini ole aivan sellainen nostalginen mahtikokemus kuin mitä siltä odotti. Ostaja siis varautukoon siihen, että NES- ja SNES Minin kaltaista loppuun saakka hiottua laite- ja pelikokemusta ei ole luvassa.