PlayStation Classic

Nostalgia on vahva asia, ja melkein jokainen haluaa silloin tällöin muistella vanhoja aikoja. Yleensä tämä liittyy oman lapsuuden ja nuoruuden fiilistelyyn. Eri ikäisiä videopelaajia on tässä suhteessa hemmoteltu useiden pienikokoisten minikonsolien voimin. Nyt on Sonyn vuoro koettaa onneaan Playstation Classicilla.

1990-luvun puolivälissä Sonyn ensimmäinen Playstation-konsoli oli omanlaisensa tuulahdus raitista ilmaa pitkään velloneen Segan ja Nintendon kaksintaistelun lisäksi. Aikaa on jo kulunut yli 20 vuotta, ja Playstation on edelleenkin vahva tekijä videopelimaailmassa. Nyt on hyvä hetki katsoa taaksepäin, mistä kaikki alkoi.

Itse laite

Minikonsolit ovat kieltämättä tavanneet olla söpöjä, ja PS Classic jatkaa samaa linjaa. Mittasuhteet ovat hyvin samanlaiset kuin alkuperäisessäkin Playstationissa, joskin käteen mahtuvassa koossa. Konsoli näyttää juuri siltä kuin vanhemmat pelaajat muistavat. Mukana tulee kaksi ohjainta, ja USB-liitäntä muistuttaa sekin vanhoista ajoista. Harmillisesti johto on liian lyhyt, joten on varauduttava joko ostamaan jatkojohtoa, tai istuttava turhan lähellä televisiota.

Ohjaimet itsessään ovat sanalla sanoen hauskat. Playstationin nykyinen Dualshock 4 on kulkenut pitkän matkan, mutta omana aikanaan ensimmäisen Playstationin ohjain oli jotain uutta ja outoa. Analogitatteja ei ole lainkaan, mikä vaatii hieman tottumista. Jos kuitenkin silloin joskus pelasi alkuperäistä Playstationia aktiivisesti, ei tottuminen todellakaan vie kauaa aikaa. On sanottava, että ensimmäisen persoonan peleissä pelkällä ristiohjaimella pelaaminen on jokseenkin haastavaa tatteihin tottuneelle.

PS Classic palaa aikaan ennen HD-pelaamista, joten laatikkomainen kuvasuhde tekee paluun. Taustakuvaa ei voi vaihtaa, ja tarjolla on ainoastaan tyhjää tilaa ruudun reunoilla. Pelit itsessään näyttävät onneksi siedettäviltä 4K-televisiossa. Jostain syystä osa peleistä on eurooppalaisia PAL-versioita, ja loput taas pohjoisamerikkalaisia NTSC-versioita. Sonyn olisi pitänyt valita kaikki pelit NTSC-versioina.

Muissa minikonsoleissa on tavannut olla erilaisia kuvasuotimia vahvistamaan retroilevaa fiilistä, mutta moista ei ole tarjolla PS Classicissa. Moinen on kummallista, sillä suotimien lisäämisen ei ainakaan luulisi olevan iso työ. Sama pelkistetty esitystapa koskee käyttöliittymää, jossa on vain rulla kuvia kaikista tarjolla olevista peleistä. Pelin tallentaminen tapahtuu virtuaaliselle muistikortille, josta peliään voi jatkaa juuri sitä, mihin se edellisellä kerralla jäi.

Juuri mitään ei ole tehty, jolla klassikkopelien aloittaminen olisi voitu tehdä hieman helpommaksi modernille pelaajalle. Mukana on esimerkiksi näytönsäästäjä, joka vain tummentaa näytön sen sijaan, että ruudulla pyörisi vaikka videopätkiä minikonsolin peleistä. Pelit ovat pääasiassa juuri sellaisia kuin silloin joskus muinoin. Pieni ylimääräinen panostus olisi tehnyt hyvää, ja saanut ehkä aikaan unohtumattoman nostalgiamatkan.

PS Classic on laite, joka ei oikeastaan pröystäile Playstationin historialla. Se vain tarjoilee valikoiman vanhoja pelejä kivassa paketissa eikä oikein muuta. Kytkeminen on helppoa HDMI-kaapeleilla ja micro-USB-liitännällä, ja jatkojohtoa lukuun ottamatta kaikki tarvittava on mukana. Vasemmalla puolella olevalla painikkeella palataan nopeasti alkuvalikkoon. Moinen saattaa muuttua nopeasti ärsyttäväksi, sillä peliä vaihtaakseen on joka kerta noustava ylös sohvalta nappia painamaan.

Entäs sitten ne pelit?

Jokainen minikonsoli on tietenkin yhtä kuin siinä mukana tuleva pelivalikoima, eikä valikoimaa yleensä pääse ainakaan laillisin keinoin muuttamaan laitteen ostamisen jälkeen. Playstation Classicissa on kaikkiaan 20 peliä, ja valittavana on useita erilaisia lajityyppejä. Nopeasti huomaa senkin, että joukosta puuttuu useitakin sinne ilman muuta kuuluvia nimikkeitä. Näin ollen PS Classic ei missään tapauksessa ole kattava kokoelma Playstationin historiaan.

Mukana on onneksi useita mahtavia pelejä. Jos siis hieman kankea ohjaus ja kulmikas grafiikka eivät haittaa, on luvassa hauskuutta esimerkiksi pelien Final Fantasy VII, Resident Evil (the Director's Cut) ja Metal Gear Solid parissa.

Ajopelien edustus on erikoinen, sillä Gran Turismo ja Wipeout loistavat poissaolollaan. Tilalla ovat Ridge Racer 4, Twisted Metal ja ehkä se joukon paras Destruction Derby. Taistelupelien faneille tarjoillaan Tekken 3 ja Battle Arena Toshinden. Kaksi hyvin valittua tasoloikkaa ovat Rayman ja Oddworld: Abe's Odyssey. Todennäköisesti Crash Bandicootin taannoinen kokoelma rajasi pelikolmikon automaattisesti PS Classicin ulkopuolelle, ja sama koskenee myös Spyro the Dragonia. Tomb Raider on erittäin suuri puutos ottaen huomioon, miten iso juttu Lara Croftin seikkailut ensimmäisellä Playstationilla olivat aikoinaan. Alkuperäinen Metal Gear Solid tulikin jo mainituksi aiemmin.

Erikoisempia pelejä valikoimassa ovat se alkuperäinen ylhäältä kuvattu Grand Theft Auto ja erittäin huonosti vanhentunut Rainbow Six. Roolipelien ystäville mukana ovat Wild Arms, Revelations: Persona ja jo aiemmin mainittu Final Fantasy VII.

Kahden pelaajan hupia saa peleistä Mr Driller ja Super Puzzle Fighter II Turbo. Toisenlaista pulmailua edustaa Intelligent Qube. Jumping Flashia en osannut kaivata, ja Cool Boarders 2:n tilalla olisi ehdottomasti pitänyt olla Tony Hawk's Pro Skater.

Toisin sanoen valikoimassa on joukko ehdottomasti oman aikansa klassikkoja, mutta samaan aikaan sieltä puuttuu monia sellaisia, jotka olisi pitänyt saada mukaan. Nostalgiamatkassa auttavat tietenkin mukavasti muotoiltu pieni laite kahden klassisen ohjaimen kera. On silti sääli, ettei laitteen toteutuksessa ole ollut mukana enemmän kunnianhimoa, sillä ainesta todelliseen klassikkolaitteeseen olisi ollut. Alkuperäisen Playstationin aikoja muisteleville kyseessä on pakko-ostos.

Toinen mielipide

Leevi Rantala

Mike kiteytti hyvin omatkin mietteeni Playstation Classicin vahvuuksista ja heikkouksista. Ulkonäöltään laite on hurmaava ja todella näyttää ja tuntuu ensimmäiseltä pleikkarilta, tosin kokoa on vain murto-osan verran. Ohjaimet tuntuvat myös hyviltä, tosin jatkojohto on pakollinen ostos ellei halua istua nenä kiinni televisioruudussa. En olisi pannut pahakseni jos mukana olisivat olleet ohjainten dualshock-versiot, vaikka ne nyt eivät olleetkaan ne aivan ensimmäiset ohjaimet. Osassa peleistä kun on mahdollista nauttia tärinöistä, joiden myötä Tekken 3:n iskut tuntuisivat paremmin leukaperissä. Dualshockien puute myös vie aika paljon pontta yhdeltä ikoniselta pomolta Metal Gear Solidissa, jonka kikat rikkoivat hyvin rajoja oikean ja pelimaailman välillä.

Suurin puute koko paketissa on kuitenkin sen pelivalikoima, joka ei todellakaan huimaa päätä, vaikka siitä löytyykin muutama todellinen klassikko. Mike luetteli jo joitain puutteita valikoimassa, mutta itse lisäisin listaan sellaiset pelit kuin Vagrant Story, Silent Hill, Castlevania: Symphony of the Night, Parasite Eve, Breath of Fire -sarja, Final Fantasy -sarjan osat VIII ja IX ja Alundra. Tietenkään pelivalikoima ei voi koskaan tyydyttää kaikkia, mutta jo pelkästään pienellä pohtimisella näkee, että tässä on nyt hukattu valtava mahdollisuus. Ekalla pleikkarilla kun olisi ollut niin paljon annettavaa. Pelkästään Resident Evil 2:n olisi voinut sisällyttää mukaan jo sen vuoksi, että pelaajat olisivat voineet fiilistellä sen parissa ennen sen uusintaversion julkaisua.

PS Classicissa olisi ollut ainesta kunnon nostalgiatrippeilyyn, mutta valitettavasti sen pelivalikoima ei pärjää mitenkään vertailussa Nintendon minikonsoleille. Se toki tekee kaiken siltä vaadittavan, mutta vain minimaalisella panoksella ilman minkäänlaisia kuorrutuksia.

6/10