Levoton Tuhkimo keskittyy kaikkeen muuhun paitsi musiikkiin

Suomalaisessa musiikin historiassa Dingo on ilmiö, ja nimenomaan 1980-luvun ilmiö. Voitaisiin puhua jopa aikakauden nuorisolle eräänlaisesta sukupolvikokemuksesta. Minä en kuulu kyseiseen sukupolveen, ja siksi Levoton Tuhkimo ei puhutellut ihan niin paljon kuin se ehkä olisi itse halunnut. Viihdearvo on korkea vajaalla 90 minuutin mittaisella elokuvalla, mutta harmillisesti se itse musiikki on hyvin pienessä osassa.

Porista ponnistanut Dingo oli tietysti kokonainen bändi, mutta se meinaa välillä elokuvalta unohtua. Keskiössä on (ehkä ihan oikeutetusti) laulaja ja biisien tekijä Pertti "Neumann" Nieminen, jota esittää ansioituneesti Saku Taittonen. Kun sitten muissa rooleissa ovat Neumannin puoliso, äiti ja ennen kaikkea poikansa uraan nuivasti suhtautuva isä, ei muulle bändille jää tilaa oikeastaan lainkaan. Tällaiset musiikkielokuvat keskittyvät harmillisen harvoin siihen musiikkiin, ja liian paljon kaikkeen muuhun sen musiikin ympärillä. Näin tekee myös Levoton Tuhkimo. Ymmärrän kyllä, että suhde vanhempiin on varmasti vaikuttanut Neumannin itsetuntoon tavalla, johon suurikaan joukko kiljuvia faneja ei pysty. Mutta entä bändin muiden jäsenten tuntemukset?

Oman ilmoituksensa mukaan tarina on kokoelma totta, keksittyä ja "kadulla kuultua", eli ilmeisesti huhuja. Ajoittain huomaa, miten kerronnassa tavoitellaan mahdollisimman suurta draamaa tilanteissa, joissa ei välttämättä oikeasti ollut kyse ihan niin suurista tunteista. Merkittävimmäksi ansioksi lasken sen, että tarinalla on selkeä alku, ja myös varsin tyydyttävä loppu on onnistuttu katsojalle välittämään. Elokuvan jälkeen päässä soi Dingon musiikki, ja tekee mieli mennä verkkoon lukemaan hieman lisää bändistä.

1980-luvun nuorelle Levoton Tuhkimo on nostalginen matka menneisyyteen. Muita suosittelen ottamaan edes hieman ennakkoon selvää bändistä ja sen keskeisistä hahmoista. Tällöin elokuvasta saa selvästi enemmän irti. Ja ehdottomasti kannattaa varautua siihen, että pääosassa ei ole Dingon musiikki, vaan Dingo ilmiönä ja sen merkitys päähenkilölleen Neumannille. Elämä on helppo, kun on joku, josta pitää kii, eikö?