Life is Strange: Double Exposure

On vaikea yllättyä vuonna 2024 siitä, mitä Life is Strange -sarja pystyy tarjoamaan. Tähän mennessä olemme nähneet kaksi pääosaesitystä, esiosan ensimmäiselle ja alkuperäisen spin-offin, joka osoitti meille, että on olemassa myös muita tapoja lähestyä tätä osittain yliluonnollista universumia. Universumi, joka pyörii tuhatvuotisen sukupolven ympärillä, kertoo heidän tavastaan nähdä maailma ja kohdata haasteet, jotka alkavat murrosiän lopusta ja jatkuvat aikuisikään asti ulottuvana kouristuksena. Jokaisella on tietysti oma tarinansa, mutta toisin kuin meille tosielämässä tapahtuu, Life is Strange -tarinoissa ajattelemme tarttuvamme härkää sarvista ja uskomme, että vain me itse (ja voimamme) muutumme tapahtuneen myötä. Mutta kuten me kaikki tiedämme, elämä on monimutkaisempaa (ja oudompaa) kuin se, mitä meille tapahtuu, sillä tärkein muuttuja on se, miten muiden ihmisten elämä nivoutuu oman elämämme kanssa ja päinvastoin.

Tiedän, että tämä on outo johdatus Double Exposuren maailmaan, mutta sallikaa minun selittää. Täällä emme ole enää tekemisissä murrosikäisten ongelmien vuoksi erkaantuneiden perheiden kanssa, emmekä ajaudu räikeisiin tilanteisiin niiden kanssa, joiden oletetaan opastavan meitä, mutta he käyttävät hyväkseen viattomuuttamme tyydyttääkseen omaa moraalittomuuttaan. Tällä kertaa Maxin tarina kertoo selviytymisestä aikuisten maailmassa, jossa on ongelmia, kaipausta, intohimoja ja huolia, mutta se opettaa myös vastuullisuudesta muita ihmisiä ja omaa itseä kohtaan.

Kuten kommentoin muutama viikko sitten ensimmäisissä vaikutelmissani kahden ensimmäisen luvun pelaamisen jälkeen, Life is Strange: Double Exposure toimittaa jälleen käsityksen tyylitellystä ja monimutkaisesta kerronnallisesta seikkailusta, jossa pienimmätkin yksityiskohdat voivat olla ratkaisevia juonen edistämiseksi parhaalla mahdollisella tavalla. Max Caufield ei kuitenkaan ole enää se ujo ja hiljainen tyttö, jonka tapasimme vuonna 2015. Hän on käynyt läpi paljon sen jälkeen, kun hän lähti Arcadia Baystä, ja hänellä on nyt paljon vahvempi ja määrätietoisempi ote siitä, mitä pitäisi tehdä ja mitä ei pitäisi tehdä elämässään. Maxilla on myös velvollisuuksia, eikä stipendien säilyttäminen arvostetussa Caledonin yliopistossa Vermontissa ole helppoa. Hänen on myös rakennettava uudelleen tuskallinen rakkauselämänsä. Minun tapauksessani, kuten sanoin, päätin valita Chloe Pricen matkan ensimmäisessä pelissä, mutta elämä on vienyt heidät eri poluille. Entä Max? No, hän ei ole täysin ylittänyt tätä vaihetta.

Onneksi hänellä on myös ystäviä elämässään. Mutta kun hänen paras ystävänsä Safiya murhataan, Maxin maailma kääntyy ylösalaisin. Etenkin, kun näyttää siltä, ​​että ystävän kuolema laukaisee eräänlaisen repeämän aika-avaruudessa, joka asettuu useiden uusien todellisuuksien kanssa päällekkäin. Max oli hylännyt aikaa taaksepäin siirtävän kykynsä jo kauan sitten, mutta nyt hän huomaa voivansa liikkua eri todellisuuksissa ja olla vuorovaikutuksessa niiden välillä ratkaistakseen ystävänsä murhan. Samalla hän löytää monia muita synkkiä salaisuuksia, jotka piilevät näennäisen ihanteellisella yliopistokampuksella.

Näiden todellisuuksien välillä liikkuminen on Double Exposure -pelin käännekohta muihin Life is Strange -julkaisuihin verrattuna. Meidän on laitettava etsivämoodi päälle ja koottava joukko epäiltyjä, jotka yhdistävät oman elämänsä (ja huolenaiheensa) tapahtumiin. Samalla pyyhitään pölyt pois vanhoista haavoista ja ehkä kiskotaan pari luurankoa kaapista. Ja jos törmäämme umpikujaan yhdessä todellisuudessa, meidän on päästävä käsiksi toiseen edetäksemme, mutta pitäen samalla mielessä, että samojen hahmojen persoonallisuudet voivat eri todellisuuksissa olla radikaalisti erilaisia. Itse asiassa Max voi vähitellen kadottaa näkökulmansa siihen, missä maailmassa hän kulloinkin on, ja ryhtyä esimerkiksi puhumaan tilanteista, joita ei ole koskaan tapahtunut yhdessä paikassa. Myös Deck Nine -studio kerää pisteet kotiin, sillä se otti päähahmon siipiensä suojaan ja onnistui yhdistämään sen Don't Nod -franchisingin kanssa täysin kohdalleen. Siinä ei vain kunnioiteta päähenkilöä ja edellistä teosta, vaan luodaan kaksoiskertomus, joka säilyy ja kietoutuu jyrkästi molempiin maailmoihin (elämässä ja kuolemassa), kunnes lopputulos hämärtyy johtopäätökseksi.

Osoita ja napsauta -järjestelmä on pysynyt samana kuin ennenkin. Tarkkaile, ole vuorovaikutuksessa, poimi esineitä, suorita tehtäviä tietyssä järjestyksessä ja tee päätöksiä. Näistä jälkimmäinen on luultavasti tärkein asia, josta tämä sarja muistetaan. Tarina toimii, vaikkakaan ei niin vahvasti tai yllättävästi kuin alkuaikoina, mutta silti se purkaa juonenkäänteet riittävän tyylikkäästi pitääkseen sinut kiinnostuneena. Koet myös tyhjyyteen heitetyksi tulemisen tunteen, kun teet yhden niistä "ratkaisevista" päätöksistä, joiden laajuuden ymmärrämme vasta seikkailun loppuvaiheessa.

Ja vaikka vuosia on kulunut useita edellisen osan jälkeen, tämä LiS: Double Exposure näyttää nuoremmalta kuin koskaan. Itse asiassa en osannut edes kuvitella tällaista pelatessani testiversiota, sillä kasvojen animaatiot ovat erittäin siistejä. Tätä hyödynnetään myös narratiivissa, jossa on helpompi lukea pieniä eleitä, jotka voivat antaa johtolankoja, tai herättää epäilyksiä ja taka-ajatuksia. Saamme myös nähdä Maxin olevan onnellinen silloin tällöin.

Ulkoisista piirteistä puhuttaessa varjot ja valaistus eivät ole niin loistavia, ja ehkäpä varjojen generointiin olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota eri kohtauksissa, varsinkin valonlähteiden kohdalla. Mutta kun tekniset rajoitukset sysätään syrjään, voit odottaa näkeväsi upean tarinan, joka on täynnä hipsteriä, sitä modernia älykkyyttä, joka on yhtä luontainen asia pelin kulun kannalta kuin sen päähenkilöiden omituiset voimat. Samalla on hyvä nähdä nykypäivän kaltainen maailma, jossa tietyt arvot tasa-arvon kunnioittamisesta kaikkien ihmisten välillä sukupuolesta, identiteetistä tai rodusta riippumatta jatkavat edelleen normalisoitumistaan, tarjoten turvallisen paikan, jossa kuka tahansa voi tuntea olevansa edustettuna, erityisesti yhteiskuntamme piilossa olevien ryhmien kohdalla. Tämän myötä annan suosionosoituksia myös käsikirjoittajien suuntaan.

Life is Strange: Double Exposuren tunnelma ei iske samalla voimalla kuin Life is Strange yhdeksän vuotta sitten, mutta se on onnistunut houkuttelemaan minut uudelleen mukaansa muutamaksi tunniksi, jotta oppisin lisää hahmosta, jonka olen halunnut nähdä pitkän ajan jälkeen. Tämä jätti minulle henkilökohtaisen rikastumisen tunteen pelaamisen jälkeen. Uutukainen on houkutteleva teos kaikille, jotka kaipaavat syvällisen tarinan katsottavakseen tulevina kylminä syysöinä.