Little Nightmares 3 ennakossa, Supermassive kanavoi Tarsieria tässä kodikkaassa kauhukolmosessa

Lokakuu, joka on ilmeisesti kauhun kuukausi, lähestyy, ja meillä on muutama kauhutarina odotettavana, mukaan lukien Little Nightmares -sarjan kolmas osa. Bandai Namco kutsui meidät pelaamaan hieman uutta nimikettä Astralis Nexus Tivolin vieressä Kööpenhaminassa. Ei ollut sattumaa, että kokeilemamme osa sijoittuu huvipuistoon, vaikkakaan ei niinkään viihtyisään sellaiseen.

Little Nightmares 3 on sarjan ensimmäinen peli, jota ei ole kehittänyt Tarsier Studios Malmössä. Sen sijaan Supermassive Games on ohjannut peliä, ja suuri kysymys on, pystyykö kolmas osa vastaamaan edeltäjiensä maineeseen. Kauhugenre ei ole Supermassivelle vieras; onhan heillä kokonainen sarja kauhupelejä muun muassa The Dark Pictures Anthologyssa, mutta heidän lähestymistapansa eroaa merkittävästi Little Nightmaresista. Pelin parissa viettämämme kahden tunnin aikana kävi kuitenkin nopeasti selväksi, että sarjan maine näyttää olevan hyvissä käsissä ja sen identiteetti on tallella.

Kuten aiemmissakin peleissä, pelaat lapsina Little Nightmares 3:ssa. Toisessa pelissä sinulla oli ystävä mukana, ja niin on myös kolmannessa pelissä. Erona on se, että toinen pelaaja voi ohjata pientä poikaa Low, kun taas sinä pelaat Alonea, joka on pieni tyttö, jolla on puku, letit ja naamio. Koko peliä voi pelata co-opissa, mutta jos haluat pelata yksin, peli ottaa ohjat käsiisi ja ohjaa Low'ta. Emme päässeet testaamaan, kuinka hyvä tekoäly on, jos haluat pelata yksin, joten vastausta siihen joudumme odottamaan, mutta toisaalta oli erinomainen kokemus pelata jonkun toisen kanssa.

Se pätkä, jota pääsimme kokeilemaan, oli reilun kahden tunnin mittainen ja sijoittuu pelin puolivälin tienoille. Siinä kaksi lasta löytää itsensä synkästä, mutta silti toimivasta huvipuistosta. Tunnelma on kohdallaan, ja jos jännitti, onnistuisiko Supermassive vangitsemaan saman tunnelman kuin Tarsier, voi olla varma. Nähdyn perusteella näyttää siltä, että he pystyvät siihen. Ehkä hieman liiankin hyvin, sillä peli ei ole ottanut yllättäviä uusia suuntia. Yhteistyömahdollisuuden käyttöönottoa lukuun ottamatta peli näyttää olevan tuttu Little Nightmares, mutta sellaisesta me pidämme, joten suurta tarvetta uudistuksille ei ole.

Yhteistyön tuominen peliin ei aina ole hyvä asia, mutta Little Nightmares sopii tälle lisäykselle erinomaisesti, ja se toimi demossa todella hyvin. Pelasin suomalaisen kollegani kanssa, ja olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että meillä oli heti hauskempaa kuin Little Nightmares 2:ssa. Yhdessä meidän piti löytää tie läpi tästä kummitusmaisesta huvipuistosta, jossa oli hyvä sekoitus pulmia. Meidän oli tehtävä yhteistyötä, ja molempien pelaajien oli oltava aktiivisia ja tehtävä oma osuutensa ratkaisun löytämiseksi. Palapelien rakenne tarkoitti sitä, että toinen pelaaja ei voinut vain kantaa toista. Huvipuisto itsessään on tunnelmallinen ja aavemainen, mutta hieman kodikkaalla tavalla, joka luo ainutlaatuisen kontrastin, joka määrittelee Little Nightmaresia. Lapset vaikuttavat niin herttaisilta ja viattomilta, että se herättää voimakkaan välittämisen vaiston, ja aavemainen tunnelma syntyy pitkälti tästä näkökulmasta. Siinä on hyppykauhuja, mutta ei mitään väkivaltaista. Toisaalta on hyvin karmivaa, kun joutuu hiipimään nukkuvan olennon ohi, joka syö lapset, jos sen herättää.

Uutuutena molemmilla lapsilla on aseita. Low'lla on jousi ja Alonella on jakoavain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että peli keskittyisi taisteluun. Demossa jouduimme pakenemaan paljon useammin kuin taistelemaan, ja jos jouduimme taisteluun, se vaati yhteistyötä ja koordinointia. Eräässä osiossa Low'n piti ampua nukkejen päät irti, minkä jälkeen Alonen piti murskata ne vasaroimalla niitä jakoavaimella. Jotta tämä onnistuisi, toisen piti houkutella nukke jahtaamaan heitä, kun taas toisen piti osua siihen jousella. Kun pää oli ammuttu irti, nuken huomio siirtyi, ja toisen piti murskata pää ennen kuin Low jäi kiinni. Yleisesti ottaen tämä on hyvä esimerkki siitä, miten co-op toimii pelissä. On puhuttava ja toimittava yhdessä sekä stressin alla että vaikeampien haasteiden, kuten oven avaamisen, kohdatessa.

Julkaisun yhteydessä Bandai Namco ilmoitti julkaisevansa myös kaveripassin, joka on samanlainen kuin Hazelightin peleistä tuttu, viimeksi Split Fictionissa. Tämä tarkoittaa, että voit pelata ystäväsi kanssa ilman, että sinun tarvitsee suostutella häntä ensin ostamaan peli. Tämä on erittäin positiivinen asia, sillä vaikuttaa siltä, että Little Nightmares 3:n vahvuus on juuri siinä, että sitä voi pelata ystävän kanssa. Kuten mainittu, emme saaneet kokeilla, millaista on pelata tekoälyn kanssa, ja Little Nightmares 2 osoittaa, että se voi toimia hyvin, mutta uskon, että kaipaat matkan varrella juttuseuraa. Valitettavasti kaveripassi ei toimi eri alustoilla, sillä ristiin pelaamista ei tueta lainkaan, eikä myöskään paikallista co-opia voi pelata.

Kaksi tuntia Little Nightmares 3:n seurassa ei ollut paljon, mutta se riitti osoittamaan, että faneilla on jotain, mitä odottaa. Tunnelma ja tyyli ovat kohdallaan. Uusien ominaisuuksien käyttöönotto on hienovaraista, mutta niitä on, ja ennen kaikkea co-op tuntuu toimivan todella hyvin. Jos koko peli pysyy demon tasolla, on hyvin mahdollista, että Little Nightmares 3 on lokakuun viihtyisä kauhupeli.