Lord of the Flies

Lord of the Flies. Tämä synkkä tarina kertoo lapsista, jotka selviävät lentokoneonnettomuudesta ja joutuvat kasvamaan aikuisiksi hyvin nopeasti. Tarina käsittelee klassisia teemoja, kuten syrjintää, kiusaamista, demokratiaa ja ryhmädynamiikkaa, ja se on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen useisiin sukupolviin. Goldingin esikoisromaani julkaistiin vuonna 1954, ja luultavasti vain harvat koululuokat ovat jättäneet sen käyttämättä oppimateriaalina. Tämä on jo kolmas kerta, kun teos on sovitettu ruudulle. Ensimmäinen sovitus tehtiin vuonna 1963, ja muistan katsoneeni vuoden 1990 version koulussa. Näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa James Badge Dale ja Balthazar Getty. Minisarjan on luonut Jack Thorne, joka on muun muassa kriitikoiden ylistämän Adolescence-sarjan tekijä, joten odotukset ovat luonnollisesti korkealla.

Tässä on lyhyt yhteenveto juonesta, siltä varalta, että joku olisi vastoin kaikkia odotuksia jäänyt sen ulkopuolelle:
Lentokoneonnettomuuden jälkeen joukko brittiläisiä poikia joutuu jumiin asumattomalle trooppiselle saarelle, jossa he vajoavat vähitellen anarkiaan, kun sosiaaliset normit romahtavat ja yritykset vastuulliseen hallintoon jakavat heidät keskenään sotiviksi ryhmittymiksi.

Peruslähtökohta on yksinkertainen, synkkä ja helppo tehdä sekä levottavaksi että hermostuttavaksi. Minulla ei ole erityisen eläviä muistoja kirjasta tai lapsena näkemästäni elokuvaversiosta, mutta tarina on silti jäänyt mieleeni ja innoittanut lukuisia elokuvia ja sarjoja, jotka tutkivat samanlaista dynamiikkaa ja anarkiaa. Muistan kuitenkin selvästi Piggy-hahmon.
Ystävällinen, silmälasipäinen, pullea poika, jolla on hyvät aikomukset, mutta joka päätyy haavoittuvaan asemaan. Hän on myös minisarjan suurin vahvuus.

Lord of the Flies on tyylikäs tuotanto. Ja erittäin hyvin näytelty. Koko sarja lepää nuorten näyttelijöiden harteilla, ja mielestäni he kaikki onnistuvat olemaan vakuuttavia. Eniten erottuvat joukosta David McKenna Piggyn roolissa, Winston Sawyers Ralphina ja Lox Pratt antagonistin Jackin roolissa. Ohjaajana toimii Marc Munden. Hän on ohjannut muun muassa Covid-draaman Help, jonka pääosissa näyttelevät Stephen Graham ja Jodie Comer. Tällaisen teoksen toteuttaminen vaatii sekä pätevää ohjaajaa että lahjakkaita näyttelijöitä. Ja siinä suhteessa he ovat todellakin onnistuneet.

Pidän siitä, että sarja on jaettu neljään jaksoon, joista jokainen on kerrottu eri päähenkilön näkökulmasta. Se on hyvin tehty. Kaikki on lavastettu erittäin taitavasti. Käsikirjoitus ja varsinainen toteutus eivät kuitenkaan ole aivan yhtä onnistuneita. Minulle tulee jo varhain tunne, että jokin ei ole aivan kohdallaan.

Mielestäni poikien reaktioita on kaunisteltu, ja ne tuntuvat epärealistisilta. Siinä pohditaan jonkin verran sitä, että he ovat todellakin pulassa, ilman aavistustakaan siitä, kuka saattaisi tietää, missä he ovat – tai tietääkö kukaan edes, ovatko he elossa –, mutta tätä pohdintaa on aivan liian vähän. He näyttävät sopeutuvan tilanteeseen hyvin nopeasti, enkä koe, että pelkoa niin haavoittuvaisesta tilanteesta välitetään tehokkaasti.

Ja tämä jatkuu itse asiassa monella tasolla. Koko konfliktien kehittyminen ja siitä seuraava anarkia on hoidettu huonosti. Ehkä pääasiassa siksi, että antagonisti Jack on kuvattu alusta asti niin selvästi pahana hahmona. Hänen piilevää epävarmuuttaan yritetään kyllä hieman tuoda esiin, mutta se ei riitä. Ja hahmot jatkavat käyttäytymistä, joka ei tunnu lainkaan uskottavalta. Samoin minusta tuntuu, että Piggy, Ralph ja muutama muu vanhempi poika – vaikka he ovatkin erinomaisia hahmoja – vaikuttavat tässä uudessa sovituksessa aikuisemmilta kuin heidän pitäisi.

Tiedän, että kuulostan negatiiviselta, ja niin olenkin. Hyvääkin on paljon, ja osan siitä olen jo maininnut, mutta tämä psykologisen syvyyden puute leijuu juonen yllä kuin märkä peitto. Samoin en usko, että konflikteja ja kiihtyvää levottomuutta kuvataan asianmukaisesti. Tuntuu enemmän siltä, että anarkia vain puhkeaa, ja jo seuraavassa kohtauksessa Jackin leirin puolella on alettu maalata sotamaalauksia ja käyttäydytään ikään kuin he olisivat vajonneet kollektiiviseen psykoosiin. Elokuva on myös täynnä äärimmäisen tarpeettomia, teennäisiä koristeita, jotka eivät tuo mitään lisäarvoa, ja yhdistettynä epätasaiseen rytmiin ja jännitteen rakentumiseen tämä vie suuren osan jännityksestä, jota muuten olisi voitu rakentaa.

Se on saanut IMDb:ssä laimean vastaanoton, ja ymmärrän miksi, vaikka useat kriitikot näyttävät pitävän siitä. Esimerkiksi USA Today kirjoitti, että * Lord of the Flies * on ”neljä jaksoa mukaansatempaavaa, henkeäsalpaavan jännittävää kauhua”, ja juuri sitä minä odotin. Mutta ei. ” Lord of the Flies ” olisi voinut olla hermoja raastava, synkkä ja levottomuutta herättävä sovitus. Uudelle sukupolvelle tarkoitettu uusintaversio. Jotain, jota vanhemmat ja sopivan ikäiset lapset voisivat katsoa yhdessä. Jotain, josta keskustella. Mutta kaikki nämä sokeroidut yksityiskohdat ja käsikirjoituksen oudot ratkaisut saavat minut miettimään yhä uudelleen: kenelle tämä sarja oikeastaan on tarkoitettu? Kuka on sen kohdeyleisö? Loppujen lopuksi kyseessä on neljä tuntia kauniita maisemia, loistavaa näyttelijäntyötä, kourallinen hermoja raastavia ja epämiellyttäviä kohtauksia sekä paljon sellaista, mikä ei yksinkertaisesti toimi. Se on sääli. Koska olin todella odottanut – ja toivonut – enemmän.