Lost Ember

Indie-peleissä on se hauska piirre, että ne useasti pyrkivät tekemään asiat eri tavalla kaupallisuudesta välittämättä. Juuri tämä mentaliteetti kiinnitti huomion Mooneye Studiosin Lost Ember -pelin trailerissa, jossa erilaiset eläimet juoksentelevat pitkin laajoja alueita tunteellisen musiikin soidessa taustalla, vaikka pelillinen anti jää täysin mysteeriksi. Itselleni tunnelman luominen peleissä on tärkeää, joten Lost Ember vaikutti erittäin lupaavalta.

Pelissä käsitellään muinaisen kansan uskomuksia kuoleman jälkeisistä tapahtumista, jolloin kuolleen ihmisen sielu kulkeutuu valojen kaupunkiin. Joskus kuitenkin pääsy valoon evätään, ja sielu vaeltaa takaisin maan pinnalle kotiutuen eläimeen. Eräs ihmissielu ei päässyt valojen kaupunkiin, muttei myöskään ottanut eläintä haltuunsa maan päällä. Etsiessään syytä olemassa oloonsa maassa niin sanottuna kadonneena kekäleenä, sielu lyöttäytyy yhteen suden kanssa ja yhdessä nämä vähäsanaiset kumppanit käyvät läpi kansojensa historiaa ja tapahtumia, jotka johtivat heidän nykyiseen kohtaloonsa.

Pelaajan ohjattavana on tarinan susi. Hahmon ulkopuolelta kuvattu peli antaa hyvin tyypillisen tattiohjauksen lisäksi sudelle muutamat erillistoiminnot. Susi pystyy juoksemaan ja hyppimään, mutta myös köllähtämään nukkumaan ja heittämään ohjattavan sielun toiseen eläimeen. Muihin eläimiin siirtyminen vaatii aina uuden eläimen läsnäolon, mutta takaisin suteen hyppääminen onnistuu pelkästään nappia painamalla.

Ohjaus on kankeaa eläimellä kuin eläimellä, tosin kolibrilla lentely on suoraan sanoen kamalaa. Kaikkia toimintoja ei olla mietitty loppuun asti, ja eläimet reagoivat käskytykseen viiveellä tehden liikkumisesta kovin epävarmaa ja suurpiirteistä.

Onneksi Lost Emberissä pelaajan ei tarvitse oikeastaan kuin liikkua eteenpäin etsien selkeästi merkattuja pisteitä, joissa tarinaa jatketaan automaattisesti animaatioin. Eläimestä toiseen siirtyminen mahdollistaa erilaisten toimintojen hyödyntämisen eteenpäin päästäkseen. Esimerkiksi linnut lentävät, kalat uivat ja vompatit pyörivät ahtaisiin koloihin ja syövät tietysti marjoja. Näiden toimintojen käyttöä voi pitää avaimena pelin varsin olemattomiin pulmiin, sillä tilanteen vaatiessa tarvittava eläin toimintoineen on aina läsnä ilman tarvetta minkäänlaiseen etsimiseen.

Hetken aikaa eläimen vaihtelu on hauskaa, mutta hyvin pian tämä toiminto ja ainoastaan eteenpäin meneminen käyvät varsin puuduttavaksi toistoksi. Lost Ember on pyrkinyt tavoittelemaan vastaavanlaisten fiilistelypelien, kuten Journeyn, salaista reseptiä upean tunnelman ja mielenkiintoisen pelillisen annin yhdistämisellä. Valitettavasti toteutus vastaaviin klassikoihin nähden on jäänyt pahasti puolitiehen ja persoonattomaksi.

Peli on siis todella suoraviivainen luonnossa juoksentelun simulaatio. Etenemistä ei oikeastaan haasteta kuin nimellisesti ja tarkoitus on ainoastaan seurata hyvin yllätyksettömän tarinan kulkua. Pienenä bonuksena maailmaan on piilotettu erilaisia tavaroita ja sieniä, joita keräämällä kyseisestä löydöstä kerrotaan lisää infoa. Pääpaino kokonaisuudessa on kuitenkin tunnelmassa. Eläimet ovat symppiksiä, ja niillä liikkuminen pitkin näyttäviä maisemia kauniin musiikin soidessa taustalla on miellyttävää.

Graafisesti Lost Ember osaa tyylitellä varsin pelkistetyllä ilmeellä. Vaikka itse peli ei onnistu vangitsemaan alkuvalikon upeaa tunnelmaa kuin muutaman otteeseen, on kokonaisuus kuitenkin vahvasti positiivisella. Sympaattiset eläimet, niin kuin jylhät tasotkin, on luotu varsin minimalistisesti antaen pelille miellyttävän persoonallisen ilmeen. Valoa ja sumua hyödynnetään kivasti vahvistamaan tunnelmaa ja yksityiskohdat, kuten lehvästöt ja erilaiset sateet, saavat maailman elämään.

Näin yksinkertaisen ilmeen edessä peli latailee häiritsevän paljon erityisesti, kun ottaa huomioon, että pelaan sitä Xbox One X:llä. Jaksosta toiseen siirtymiset kestävät aika kauan, mutta tämän lisäksi peli jämähtää paikalleen vähän väliä kesken samoilun tehden kokemuksesta hiukan ärsyttävän.

Ajoittaisen pätkimisen lisäksi pelissä leijailee muutenkin optimoinnin puute. Eläimet saattavat jumittua kiinni maastoon, kamera voi mennä tavaroista sisään ja päädyinpä muutamaan otteeseen pahasti pelin haluaman alueen ulkopuolelle ilman mahdollisuutta päästä takaisin ilman uudelleenlatausta.

Äänipuoli on myös grafiikan tavoin pelkistetty, mutta tehokas. Eläinten äänissä on luonnetta ja maailman tuulet ja muut elon äänet kuulostavat tunnelmallisilta. Tarinaa pelissä selostaa suden mukana liikkuva, leijuva kekäle, joka on siis muinaiskansojen sielu. Sen takia ääninäyttelijän brittiaksentti kalskahtaa korvaan pahasti eikä tilannetta helpota heikko eläytyminen tai osittain varsin naiviksi menevä dialogikaan. Sentään musiikki on koskettavan tunnelmallista ja vahvistaa tehokkaasti pelin mahtipontisia tilanteita.

Lost Ember on parhaimmillaan tunteikasta matkantekemistä näyttävässä maailmassa, mutta pahimmillaan huolittelematon runko ilman selkeää pelillistä antia. Ajatus taustalla on kiva ja tunnelmointi ajoittain erittäin onnistunutta, mutta valitettavasti se ei riitä viihdyttämään kovinkaan kauan ja sitä vääjäämättä odottaisi pelin tarjoavan tekemistä edes jonkinlaisten haasteiden muodossa. Pelkän muinaiskansojen tarinan seuraaminen etapista toiseen ei itselleni toimi kokonaisen pelin kantavana voimana. Pelin trailerin luomista odotuksista tultiin pahasti alas.