Menneet viimeiset vuodet Nintendo Switchin odotetussa elinkaaressa ovat olleet mielenkiintoiset ainakin Marion maailman roolipeleille. Uusintaversionsa ovat saaneet niin SNESin Super Mario RPG viime vuoden lopulla, ja tänä vuonna on saatu Gamecuben Paper Mario: The Thousand-Year Door. Mutta se niin sanottu "kolmas jalka" puuttuu, ja sen fanit juhlivat, kun pian Mario & Luigi sinetöi hattutempun vielä tänä vuonna melkein vuosikymmenen poissaolon jälkeen. Luvassa on upouusi seikkailu.
Mario & Luigi: Brothership on sarjan ensimmäinen uusi peli sitten vuoden 2015, ja vieläpä ensimmäinen isolle ruudulle tehty. Nintendon ja Squaren päätettyä yhteistyönsä Intelligent Systems hoiti sitä paperista puolta, kun taas AlphaDream teki omia ehdotuksiaan lähinnä käsikonsoleille. Ja kun jälkimmäisestä ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, ei fanikunta edes osannut odottaa mitään uutta. Olisiko pelaaminen vanhentuneen tuntuista niin monen pelin jälkeen? Mitä uutta se voisi tuoda? Pelaamani perusteella (noin 70 minuuttia kahdella eri pelialueella) luvassa on paitsi tuoreempi lähestymistapa tuttuun kaavaan, myös jopa syvällisempi roolipelikokemus.
Se ensimmäinen ero on enemmän kuin selvä. Ehdottomasti kauniit käsin tehdyt maailmat ja henkilöhahmot paperisesta maailmasta ovat nyt silkkaa piirroselokuvatyyliä. Värikäs ja full HD -meno tuovat mieleen hämärästi vanhan ajan 2D-spritet ja animaatiot, mutta mukana on samalla säväys 90-luvun televisio- ja animeviihdettä. Minun täytyy vielä katsoa ruudunpäivitys tarkemmin pelin maailmaa tutkiessa, mutta ainakin toistaiseksi persoonallisuutta ja hurmaavuutta riittää. Ja juuri näin Brothership tekee pesäeron kahteen aiemmin tänä vuonna julkaistuun uusintaversioon.
Peliajallani nautin luonnollisista ja vihreämmistä ympäristöistä Twistee Islandilla, ja sitten auringon syleilemästä iltaruskosta urbaaneissa puistoissa Merrygo Islandilla.
Katsos kun sen sijaan, että tutkittaisiin isoa ja laajaa maailmaa, nyt tutkitaan osaa kartasta Shipshapen kyydissä, joka on osa uutta maailmaa Concordia, jossa veljekset voivat löytää uusia saaria ajelehtimassa, ja voivat yhdistää ne osaksi Unitreetä.
Nyt on tehtävä kaksi mainintaa pelistä The Legend of Zelda: The Wind Waker. Ensinnäkin mukana on oikea merenkulun kartta tutkittavaksi, josta avataan uusia alueita, merivirtoja ja teitä, jotta uusien saarten luo pääsee. Toisekseen koska keino päästä noille uusille saarille on tulla ammutuksi tykin suusta. Viittauksen tietää, jos teki saman Linkillä (tai Mariolla!) silloin joskus ennen.
Erot verrattuna Super Mario RPG:n ja TTYD:n kanssa, grafiikkaa lukuun ottamatta, liittyvät pienempiin ja toisiinsa linkittyviin maailmoihin, joihin ilmeisesti voi palata myöhemmin, sillä ajan kanssa avautuu uusia alueita ja kykyjä toimia. Toinen ero on taistelu, joka oli testaamisen aikana selvä kohokohta.
Luonnollisesti ymmärrän, että ne pelit olivat yli 20 vuotta vanhoja, mutta totta on sekin, että ne yrittivät vähän liian kovasti tehdä taisteluista tuoreita ja kekseliäitä, kuten jokainen viimeaikainen Paper Mario, jopa siinä määrin, että ne roolipelijuuret jäävät huomiotta. Mario & Luigi: Brothership on sekä klassinen siinä mielessä, että se on vuoropohjainen hyppy/vasara/esine-toiminta, ja merkityksellisenä juttuna on ohjata kumpaakin veljestä samaan aikaan. Lisäksi toistaiseksi peli tuntuu myös modernilta, dynaamiselta, täynnä vaihtelua ja mahdollisuuksia.
Pahikset näyttävät aiempaa monimutkaisemmilta ja retroilevan tyylisiltä erilaisine liikkumisineen ja konstikkaampine käyttäytymisineen, mutta Mario ja Luigi näyttävät laajan kavalkadin omia keinojaan aina vastahyökkäyksin ja yhdistämällä hyökkäyksensä.
Veljesten hyökkäykset käyttävät erillisiä taikapisteitä, ja ovat lopultakin ne voimakkaammat ja tyylikkäämmät hyökkäykset. Minun tapauksessani pääsin näkemään ainoastaan, kuinka koopan kuori tiki-takaetoitiin, ja sitten kuori potkaistiin pahiksen naamalle kuin Mario Strikersin ladattu isku konsanaan. Ymmärrän senkin, että jos aloittaa Mariolla, palloa siirrellään veljekseltä toiselle ennen kuin lopetusisku osuu yhteen vastustajaan, kun taas jos nuorempi veljeksistä laittaa liikkeen tulille, jokainen potku osuu yhteen pahikseen useamman kerran muuttuen hieman erilaiseksi ja strategisesti kiinnostavaksi ryhmähyökkäykseksi.
Mutta taistoissa on muutakin, jotain erityistä, josta roolipelaajat ovat mielissään. Kun puheena ovat syvyys ja vaihtelu, on mukana sähköinen kytkinmuunnos, joita päälle laittamalla saa parannuksia tai lisäkykyjä, ja tämä järjestelmä vaikuttaa tarjoavan erittäin paljon pelityylivapautta ja taktisia mahdollisuuksia. Kytkimiin pääsee käsiksi valikossa taistelun aikana (ilman vuoron menetystä), jos siis tuntuu siltä, että erilainen kokonaisuus sopii käsillä olevaan kohtaamiseen paremmin. Homma menee syvemmälle, sillä pelaaja voi luoda omia kytkimiään pysäytysvalikossa taistojen ulkopuolella sijoittamalla maailmasta kerättyä hunajavaluuttaa. Muuntokeinot kestävät muutaman vuoron ajan ennen loppuun palamistaan, ne voivat saada lisäkykyjä erilaisilla yhdistelmillä ja niin edelleen, ja niin edelleen. Minun pelissäni yksi mahdollisti helpot torjunnat, toinen saattoi aiheuttaa pyörrytystä pahiksille, seuraava tuotti laajemmalla alueella vahinkoa...
Vielä yksi huomaamani muutos koski Luigia, ja miten se vaikuttaa niin maailman tutkimiseen kuin pelissä edistymiseen. Aiemmin tasoloikkaosuuksissa oli painettava B-nappia (Mario) ja sitten A-nappia (Luigi), jos halusi molempien hyppäävän samalla tasolle. Moinen onnistuu edelleen, ja toki sitä tarvitaankin taistoissa, kun hyökkäys ja puolustus ovat tehokkaampia oikealla ajoituksella, mutta tätä on tehty vähemmän merkitykselliseksi, mitä tulee tasoloikkailuun pelin maailmassa. Edelleen, niin voi tehdä, aivan kuten vasarallakin (X/Y), mutta mitä tulee suoraviivaisempaan tasoloikkaan, pidempi putkimies seuraa perässä automaattisesti.
Toinen lisä Luigiin liittyen on, että nyt Luigilla on omat ideansa. Ei hän tyhmä ollut aiemminkaan, mutta nyt hänellä on aiempaa aktiivisempi rooli pulmien ratkomisessa ja pelin tarinassa muutenkin. Vinkkejä saa painalla L-nappia (no mutta totta kai), mutta Luigi sekaantuu tilanteeseen muulloinkin. Kiva pikku lisä, koskapa kyse on Mariosta, Luigista ja heidän veljeydestään (Brothership).
Pelasin kohti kenttää 4-5, ja sitten tasolla 14 nautiskelin tilastojen säätämisestä jokaisella kokemustason karttumisella, mikä muuten joistakin peleistä puuttuu. Niin ja terveysmittari ei palaudu täyteen tasonnousun yhteydessä, ja tämä tekee pelin hieman vaikeammaksi.
Olen puhunut muutoksista ja eroista hieman turhan pitkään. Jos jotain on yhteistä kaikille Mario RPG -peleille huolimatta pelisarjasta, on se huumori, eikä tämä uusikaan näytä jäävän jälkeen. Nauroin ääneen osalle sanailua, sillä sikamainen apuhahmo Snoutlet inhoaa tulla kutsutuksi siaksi, tai kun tehtävässä oli löydettävä hiusgeeliä, joka aiheutti rituaalisen tanssin. Niin ja mukana on mahtava Nintendon vitsi, jota en voi paljastaa.
Totuus on, että lopettaessani ennakon Mario & Luigi: Brothershipin parissa, olin varsin yllättynyt, sillä odotin jotain mielenkiintoista syvyyttä koskien taisteluita enkä suinkaan koko kokemuksen läpi lyövää dynaamisuutta tai nauramaan laittavia vitsejä ja huumoria. Mikäli sama taso huumorissa säilyy, taistot kehittyvät ja mukana on lisääkin kiinnostavia henkilöhahmoja ja tarinoita, on käsillä taas yksi loistava Marion roolipeli 7. marraskuuta.