MediEvil

Alkujaan vuonna 1998 ilmestynyt MediEvil-toimintaseikkailu tekee paluun nelos-Pleikkarille sopivasti Halloweenin alla. Luisevan Daniel Fortesquen maailmanpelastusreissu osoittaa ikivehreytensä nyrjähtäneen kuivan huumorinsa myötä. Valitettavasti Other Ocean Emeryvillen kehittelemät uudet peli-ideat eivät onnistu tasoittamaan ysärihenkisen pelisuunnittelun terävimpiä kulmia.

Gallowmeren asukkaat saavat ihmeteltävää ja kauhisteltavaa, kun Zarok-pahisvelho palaa kylvämään tuhoa. Nolosti henkensä taistelukentällä heittänyt mutta jonkinlaisessa sankarimaineessa paistatteleva Daniel Fortesque kömpii samoihin aikoihin haudastaan, ja Zarokin päihittäminen näyttäytyy Danielille mahdollisuutena kasvaa kertyneen maineen mittaiseksi legendaksi. Vähän uivelo seikkailija saa kuitenkin apua edesmenneiltä sankarivainajilta, joiden kanssa heitetään tuttuun tapaan läppää Hall of Heroes -välitilassa.

MediEvil kuljettaa Danielia Gallowmeren kiitettävästi vaihtelevien maisemien lävitse. Tasot ovat parinkymmenen vuoden takaisen pelisuunnittelun hengessä varsin lyhyitä, ja yksi kenttä kattaa osan isommasta aluekokonaisuudesta. Esimerkiksi pelin alkupuolen kenttäjako etenee niin, että yhdessä tasossa porhalletaan hautausmaan halki, toisessa kivutaan mäenrinnettä huipulla törröttävää mausoleumia kohti ja kolmannessa harvennetaan vihollislaumoja kyseisessä kalmistossa. Tasojen lyhyyteen nähden on kuitenkin huomionarvoista, miten paljon salaisuuksia ja sivupolkuja yhdessä kentässä lopulta riittääkään. Lisäelämiä antavien taikajuomien keräilyn ohella pelaaja voi täyttää vihollisten teurastamisen kautta Chalice-maljoja, jotka voi sitten napata talteen sataprosenttisen täyttämisen jälkeen. Pikarien hamstraaminen vaikuttaa myös pelin lopputulemaan, joten silmät kannattaa pitää auki.

Upeat valotehosteet ja sopivan tärähtänyt hahmosuunnittelu tekevät puunatusta MediEvilistä varsin persoonallisen ja päräyttävän ilmestyksen. Pelissä on sen ikäsuositukseen nähden varsin hurmeista ja omalaatuista menoa, jollaista ei juuri näe nykypeleissä - vihreähkö veri lentää komeissa kaarissa, ja Daniel voi repäistä oman kätensä lyömäaseeksi. Eloisasti animoidut hahmot eivät hämmästytä monimutkaisuudellaan, mutta pelaajalta saatuja kultakolikoita mussuttavat, seinissä majailevat kauppiasdemonit sekä näyttävät pomovastustajat ovat hyvä esimerkki hauskasta hahmosuunnittelusta. Hall of Heroesissa tavattavien sankareiden kanssa jutusteleminen muodostaa tarinallisen ytimen MediEviliin, ja mainion näyttelijäkaartin tulkinnat osuvat kaikki maaleihinsa. Peribrittiläisen kuiva ja itsetietoinen huumori tuo MediEvilin fantasiaparodiaan Terry Pratchettin tuotantoa henkiviä lisäsävyjä. Taustamusiikit ovat myös kautta linjan varsin laadukkaita, ja biisivalikoima antaa mainion omaleimaisen loppusilauksen kokonaisuudelle. Suomenkieliset ruututekstitkin pysyttelevät satunnaisesta kielikukinnasta huolimatta korkealaatuisina ja persoonallisina.

Ysärihenkisyys paistaa lävitse pelin varsin korkean vaikeustason muodossa. Edellä mainittua mausoleumiin johtavaa rinnettä kipuamista on vaikeutettu poluilla vyöryvillä kivenlohkareilla, joiden väistely muuttuu lepsun ohjattavuuden takia todella raivostuttavaksi puuhaksi, josta selviää taidon sijaan vierivien kivien liikeratojen opettelemisella. MediEvilin taistelut taasen eivät ole todellakaan mitään läpihuutojuttuja pääosin hyvällä tavalla - pelaaja oppii kantapään kautta hoitelemaan erityyppisiä vihollisia Danin laajenevan asearsenaalin avulla. Nopeasti kohti rynniviä, päättömiä eläviä kuolleita kannattaa väistellessä tulittaa esimerkiksi varsijousella, kun taas hitaampia zombeja voi sohia neliönappi pohjassa miekalla. Kilpeä käytetään L1-painikkeella, vaikka torjunnasta ei tunnu olevan oikein mitään hyötyä, kun verkastahtisemmatkin viholliset saavat vahingoitettua Danielia, vaikka miten työntää kilpeä väliin. Ympyränapista lähtevä voimakas pyörähdyshyökkäys taas tekee kiitettävästi tuhoa useamman vihollisen keskuudessa. Valitettavasti heikko Daniel ei kestä kauhean montaa osumaa ennen kuolemaa, ja välitallennuspisteiden uupuessa koko kenttä pitää aloittaa alusta pyyhkeen lennettyä kehään.

Tietty leveäperäisyys vaivaa siis Danielin liikuttamista, ja MediEvilin ohjattavuus tuntuu suoraan sanottuna aika vanhentuneelta. Danielin rinnalla kulkee virvatulimainen henki, joka vinkkaa sankarille lähellä olevista arkuista ja muuttuu punaiseksi vihulaisen havaitessaan - virvatuli ei kuitenkaan toimi miekkaillessa viholliseen lukittuvana apurina, vaan pelaajan on yksinkertaisesti käännettävä huitovaa Danielia vihollisten suuntaan. Vikkelämpien vihollisten kanssa homma muuttuu surkuhupaisaksi sähläämiseksi, eikä tönkösti oikeasta tatista kääntyvä kamera auta asiaa yhtään. Huomasin hyvin pian luopuvani miekkailusta ja viskomalla vihollisiin turvallisen välimatkan päästä heittotikareita tai tulittamalla vihuja varsijousen vasamilla.

Other Ocean Emeryvillen bittinikkarit ovat selvästi tiedostaneet lähdemateriaalin pelisuunnittelullisen kiikkeryyden, ja lähteneet täydentämään taistelua R2-painikkeesta aukeavalla olan yli -kuvakulmalla, joka muistuttaa viimeisimmän God of Warin heittokirveellä sihtailua; Daniel asettuu tähtäystilassa Kratosin tavoin peliruudun vasempaan kulmaan. Uuden näkövinkkelin avulla on toki helpompi pysyä kärryillä edessä väijyvien vihujen liikkeistä, mutta hyvä idea on jäänyt pahasti puolitiehen.

Jostain täysin käsittämättömästä syystä tekijät eivät ole lisänneet tähän tilaan omaa tähtäintä, vaan Daniel nakkelee heittoveitsiä edellä mainitun virvatulen merkkaamaan viholliseen, ja kohdetta voi vaihtaa jäykästi ohjaimen olkanäppäimillä. Nopea reagointi pelitilanteisiin muuttuu käytännössä mahdottomaksi, ja tähtäystilan ja normaalinäkymän välillä vaihteleminen on luokattoman kömpelöä sekin. Vaihdosten välillä ruutu muuttuu nimittäin hetkeksi mustaksi, ja pelaaja menee nopeasti muuttuneen kuvakulman takia aivan sekaisin. Huomasin usein patsastelevani selkä paljaana takana äriseviin zombeihin nähden, ja kohta sitten aloittelinkin kyseistä kenttää alusta.

Ensimmäisen MediEvilin toinen tuleminen on haastavan hurmaava ja persoonallinen seikkailuelämys, joka kuitenkin jää pelattavuutensa osalta kummalliseksi kompromissiksi yhdistellessään ajan hampaan kuluttamia kömpelöyksiä ja uusia ideoita. Vanhemmista pelisarjoista kiinnostuneille ja kärsivällisille pelaajille MediEvil tarjoaa kätevän ja lompakkoystävällisen tilaisuuden tutustua PS1-ajan klassikkoon, jota lähtisin kuitenkin kuorimaan auki lyhyemmissä sessioissa.