Suurin ongelma Metal Gear Solid -sarjan pelien arvioinnissa on se, miten suuren painoarvon ja antaa pelin (tai kaikkien neljän pelin) tarinalle vai keskittyykö vain niihin kohtiin, missä pelaaja painelee nappeja ja kääntelee ohjausvipuja. Muut pelintekijät käyttävät tarinaa lähinnä tekosyynä pelaajan kuljettamiselle kentästä seuraavaan, mutta Metal Gear Solidien ykkösmies Hideo Kojima on varannut käsikirjoitukselle hemmetisti tilaa antaen sen olla ja hengittää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tarinankerrontajaksot saattavat kestää yhtä kauan kuin pelattavat jaksot. Jotkut inhoavat, minä rakastan.
Tästä syystä en kerro tarinasta juuri mitään, vaikka se muodostaakin leijonanosan kokemuksen kokonaisuudesta. Lynkkauspartio olisi kolkuttelemassa oveani jo ensimmäisen spoilerin jälkeen.
Guns of the Patriots tapahtuu maailmassa, jossa sota ei ole enää olemassa sellaisena kuin me sen tunnemme. Taistelukentät kuuluvat palkka-armeijoille, ja ainaiset konfliktit ruokkivat maailmantaloutta pyörittävää aseteollisuutta. Pelin sankari, veteraaniagentti Solid Snake saa selville erään konfliktin olevan hänen veljensä, Liquid Snaken, tekosia. On aika selvittää asiat perheen mustan lampaan kanssa viimeisen kerran.
Jo alkumetreillä tehdään täysin selväksi, ettei Solid Snake kuulu enää taistelukentille. Mystinen virus kalvaa hänen ruumistaan aiheuttaen ennenaikaista vanhenemista, ja nuoruuden vetreys on muisto vain. Silti, velvollisuus kutsuu, ja raihnaisuutta kompensoidaan käppänän yhden miehen armeijaksi pönkittävällä arsenaalilla.
Pelaaja heitetään suoraan kahden keskenään taistelevan sotilasjoukon keskelle hoitamaan tehtäväänsä. Tilanne tuntuu tuoreelta, sillä osapuolten kahinointiin ei tarvitse puuttua millään tavalla, jos ei halua. Solid Snake on taistelukentän kolmas pyörä, ja usein pelaajan on käytettävä hyväkseen tappelupukarin kahakoita päästäkseen tavoitteeseensa. Pelaaja voi esimerkiksi avittaa hieman toista puolta päästäkseen muuten mahdottoman paikan läpi. Tai vain odottaa, kunnes sotilaat ovat tappaneet toisensa, tai ryömiä heidän selustaansa heinikkoa pitkin.
Mahdotonta tehtävää helpottamaan Solid Snakelle on annettu Octocamo-kameleonttipuku, joka hetken paikallaolon jälkeen sulautuu senhetkiseen ympäristöön. Pelaajan ollessa paikoillaan sotilaat saattavat kävellä ohi aivan vierestä huomaamatta mitään. Piilottelu ja hiippailu ovat tärkeässä roolissa, ja pelin alaotsikko onkin osuvasti Tactical Espionage Action, taktista vakoilutoimintaa. Jokaisessa kentässä on vähintään kaksi tapaa tehdä asiat, joista hiippailu on yleensä se vaikeampi, mutta palkitsevampi vaihtoehto. Useimmat pelin apuvälineistä kannustavat pelaajaa hiippailemaan vihollisten ohi räiskimisen sijaan. Myös pelaajan adrenaliinitaso nousee jännityksen kihelmöidessä, kun vihollispartio kävelee ohi kymmenen sentin päästä. Sarjalle perinteiset pahvilaatikot ja muut omituiset piilottelukikat ovat tallella. Tynnyri ja roskikset toimivat yhtä hyvin, ja antavat samalla humoristista kepeyttä muuten raskaaksi virittäytyneeseen tunnelmaan.
Hiippailu on suotavaa, muttei pakollista. Ensimmäisessä kentässä pelaaja kohtaa Drebinin, asekauppiaan, jonka valikoimista löytyy kaikkea puukosta lähitorjuntaohjukseen. Hänen varastoihinsa pääsee käsiksi milloin tahansa. Se on hyvä ratkaisu, sillä taistelukentällä ei ammuksia jaeta kovinkaan avokätisesti.
Drebinin aseita ostetaan pisteillä, joita saa keräämällä kaatuneiden vihollisten aseita. Eri aseista irtoaa erilaisia pisteitä, joita kuluu rutkasti Solid Snaken ruudissa pitämiseen. Aseita ei tarvitse erikseen myydä mihinkään, vaan ne siirtyvät pistetilin saldoon automaattisesti. Metal Gear Solid on siitä hieno sarja, että kaikki on aina ollut perusteltua. Drebin pistetileineen ei täysin sovi kuvioihin ja syö täten hieman peliin uppotumista, mutta pelattavuuden kannalta ratkaisu on täysin perusteltu ja toimiva. Kukaan ei jaksaisi myydä jokaista pistoolia erikseen. Uutuutena peliä voi pelata nyt myös pelihahmon silmistä kuvattuna, jolloin ollaan lähempänä Call of Duty -pelejä kuin Metal Gear Solideja. Toiminto on tervetullut, sillä edellisosien tähtäyksessä oli usein parannettavaa.
Guns of the Patriotsin kentät on jaoteltu tiukasti eri teemoihin ja tavoitteisiin. Yhdessä on tarkoitus varjostaa jäämättä kiinni, toisessa tehdään jäljitystä eteläamerikkalaisissa sademetsissä. Kenttiä yhdistää täysin huippuunsa hiottu pelimekaniikka. Jäljittäessä nössömpi voisi turvautua infrapunaan, mutta tosimies tai -nainen katsoo tarkkaan ruohoja, puita sekä eläinten liikkeitä ja seuraa polkua niiden perusteella. Tässä on osa pelin nerokkuudesta. Pelaajan ei koskaan tarvitse turvautua vain yhteen jippoon, sillä asioita voi hoitaa aina usealla tavalla. Haluatko häiritä katua vartioivaa sotilasta? Mitäs jos et nukuttaisi häntä, vaan tiputtaisit Playboy-lehden hänen reitilleen? Vartija tulee eikä pakopaikkaa näy? Esitä patsasta!
Peli ohjaa taitavasti pelaajan ajattelemaan itsenäisesti antamalla vihjeitä eri mahdollisuuksista ympäristön kautta. Hämmennys ja onnistumisen ilo on suuri, kun aavistus oikeasti toimiikin. Kaikkea kannattaa kokeilla. Täysin oma lukunsa ovat pelin pääsiäismunat eli piilotetut ominaisuudet ja pikkuvitsit, joita on miltei jokaisessa ruudussa. Kokeilkaapa esimerkiksi painaa R2-nappia kohdatessanne jonkin hahmon ensimmäistä kertaa.
Metal Gear Solid ei olisi Metal Gear Solid ilman massiivisia pomomatseja. Tämä lienee ainoa osa-alue, jolla Guns of the Patriots tietyssä mielessä häviää edeltäjilleen. Yhtä lukuun ottamatta pomotaistelut ovat jotenkin kadottaneet eeppisen tunnelmansa. Tämä selittyy osittain sillä, että Solid Snake on jo hoidellut vanhat arkkivihollisensa. Neljäs osa lupaa vastata jokaiseen avoimeksi jääneeseen kysymykseen, joten uusien, "suurien" hahmojen esittely ei tullut enää kysymykseen. Yhtä kaikki, tällaisen asia haukkuminen on puoliturhaa pilkun viilausta. Taistelut ovat edelleen viihdyttäviä, vaikka eivät tarjoakaan yhtä suurta kliimaksia kuin ennen.
Grafiikka on parasta, mitä Playstation 3:lla on nähty. Tai oikeastaan parasta, mitä konsolipelissä on koskaan nähty. Hahmojen kasvot kuvastavat heidän tunnetilojaan aidon näköisesti ja toiminta on liioittelematta elokuvallista. Myös Dolbyn insinöörien kanssa toteutettu äänimaailma loistaa laadullaan. Nyt jos koskaan on hyvä syy päivittää kotiteatteri nykyaikaan.
Rakkaus, jota Hideo Kojima on osoittanut pelisarjalleen ja Solid Snaken tarinan viimeiseen osaan, nostaa sen muiden yläpuolelle. Tarina lunastaa kaikki odotukset. Kysymyksiä ei jää avoimeksi, ja ensimmäisestä Metal Gear Solidista lähtenyt tarina, joka tuntui aivan liian monimutkaiselta videopeliin, on vastoin kaikkia todennäköisyyksiä saatu arvoiseensa päätökseen. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty ja punnittu. Joitakin kauneusvirheitä näkyy toki siellä täällä, mutta... Ketä kiinnostaa?