Mickey 17 on epätasainen, mutta Pattinson mahtava

Kloonit, androidit, keinoäly... lyhyesti sanottuna elokuvat, joissa luodaan luonnottomasti ihmiselämää ovat hyvin edustettuna sci-fin lajityypissä. Siksi aloin katsoa Mickey 17 -elokuvaa otsa rypyssä mutta innostuneena, sillä aihepiiri on kiinnostava, mutta toisaalta hyvin helppo langeta kliseisiin ja väsyneisiin ideoihin, ja on usein hankalaa löytää uusia asioita sanottavaksi moraaliselta kannalta. Onneksi Bong Joon-ho on osoittanut kerta toisensa jälkeen ajattelevansa ja toimivansa toisin kuin muut jopa silloin, kun käsittelee jonkun toisen tarinaa.

Mickey 17 on elokuvasovitus romaanista Mickey 7, jonka kirjoitti vuonna 2022 Edward Ashton. Pääosassa on Mickey Barnes, joka työskentelee avaruussiirtolassa, ja on rooliltaan "uhrattava" - koska kun hän kuolee, hän syntyy uudelleen "ihmistulostimessa". Muistot pysyvät, mutta muuten entinen minä kuolee kokonaan, ja "uusi Mickey" saa numeron: Mickey 16, Mickey 17...

Elokuvan merkittävin vahvuus on, että se on hyvin harvoin ennalta arvattava, jopa niinkin herkullisella lähtökohdalla kuin tämä, ja mukana on paljon ainesta käänteille ja mustalle huumorille. Mutta se voi olla myös elokuvan isoin (ja mahdollisesti ainoa) puute: elokuva tuntuu ajoittain liian luovalta, ja eksyy helposti sivuraiteille liian monien sivujuonien kanssa, tarpeettoman pitkiksi jaksoiksi, jotka eivät johda mihinkään, ja toissijaiset henkilöhahmot unohdetaan kesken kaiken. Mukana on vähän kaikkea, ja yleensä mukana on hauskaa ja kekseliästä... mutta kun ei ole, se hidastaa elokuvan tempoa. Huolimatta kestosta 137 minuuttia, ei leffa koskaan tunnu tylsältä... mutta on sanottava, että samaa vetoavuutta ei pidetä yllä kaiken aikaa, ja se toinen puolisko... no, se on kummallinen eikä varmaankaan sellaisista syistä kuin voisi odottaa.

Elokuva ei oikeastaan hyödynnä lähtökohtaansa ihmisen kloonaamisesta loppuun saakka. Sen sijaan leffa asettaa ison painopisteen avaruusolioille, jotka ovat oudolla tavalla söpöjä matoja, ja - paljon - henkilöhahmolle, jota esittää Mark Ruffalo. Hän on avaruussiirtolan megalomaaninen johtaja, joka on ylinäytelty, mutta se ei ole tyystin näyttelijän vika vaan sen, miten hahmo (ja hänen elokuvavaimonsa Toni Collette) on käsikirjoitettu ja esitetty. Leffa ei useinkaan lyö läskiksi (musiikki, leikkaus, tai kuvaus, kuten aiemmissa Boon Joon-hon töissä tapahtui) ja on selvää, että taustalla on Hollywoodin menestyselokuvien painetta, mutta että toisaalta tarjolla on liioiteltuja henkilöhahmoja ja tilanteisiin sopimattomia hetkiä.

Oliko tarpeellista tehdä Ruffalon ja Colletten hahmoista niin vastenmielisiä? Kukaan tuskin erehtyy siinä, että he ovat tarinan pahiksia, sillä he ovat yksitotisen kapitalistin parodia, joka ei ole niin hauska tai nokkela kuin ne leffan parhaat hetket, jotka melkein aina liittyvät Robert Pattinsoniin ja hänen loistavaan monipuoliseen esiintymiseensä erilaisina Mickey-hahmoina. Kuten aina Bong Joon-hon leffoissa, mukana on sosiaalista kannanottoa sekoitettuna viihteeseen ja komediaan, mutta ne syvällisemmät filosofiset kysymykset ihmiselämän arvosta ja työläisten luokasta jäävät varjoon, kun kritiikin kohteena on niin selvästi kolonialismi kuin sadussa ikään. Mielikuvaksi jää, että Bong Joon-ho olisi halunnut noudattaa omia ideoitaan, mutta toisaalta oli tarve pysyä lähdemateriaalille uskollisena, eikä täydellistä ratkaisua löytynyt.

Elokuva on selvästi kevyempi kuin Parasite, ja vaikka kaikki ohjaajan elokuvat ovat sekoitus erilaisia lajityyppejä, on Mickey 17 helpoimmin miellettävissä komediaksi, eikä edes niin mustaksi komediaksi huolimatta väkivaltaisista hetkistä. Kyseessä on paljon enemmän "perheystävällinen" pätkä, puhtaasti viihde-elokuva. Mutta vaikka mukana on englantia puhuvat näyttelijät ja mahtavat erikoistehosteet, tuntuu lopputulos silti erilaiselta kuin muut suuren budjetin tieteiselokuvat länsimaissa. Sikäli Mickey 17 on "muukalainen".

Aiemmin arviossani ylistin elokuvan ennalta arvaamattomuutta. Se on totta, mutta toisaalta leffa kulkee kummallisilla sivupoluilla, joiden seurauksena katsoja saattaa kokea hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia. Jossain määrin se on hinta, kun elokuva ei tehnyt asioita helpommaksi, ja enemmän manikealaisittain. Ja minusta hinta kannatti maksaa. Virheineenkin, jos katsoo "isompaa kuvaa", on kyseessä leffa, joka on erilainen, hauska, viihdyttävä, mahtava ja loistava todistus Pattinsonin näyttelijäntaidoista. On ilo katsella, miten hän tuo esiin niin monenlaisia tunteita ja persoonia.

Mickey 17 on kiehtova elokuva, ja huolimatta isommasta budjetista ja siitä, että pohjalla on varsin tuore romaani, säilyttää raina osia niistä parhaista Bong Joon-hon elokuvista... ja joskus myös ei niin hyviä ominaisuuksia kera muutaman ylilyönnin samaan aikaan. Virheellinen ja epätasainen, katsoja saattaa tuntea, että turhan moni osa ei istu yhteen muiden kanssa samaan aikaan. Ehkä tässä puhuu länsimainen katsojani, tai ehkä ne palat vain eivät sovi yhteen. Niin tai näin, on kyseessä katsomisen arvoinen elokuva jo pelkästään Pattinsonin suorituksen ansiosta, ja se mittava kokoelma esille nousevia ideoita, mutta yksinkertaisesti... mukana on paljon näkemisen arvoista.