Minit

Minitin pallopäinen sankari sattuu keräämään kotisaarensa rantahiekalta kummallisen säilän, johon loihdittu kirous saa päähenkilöparan heittämään veivinsä minuutin välein. 60 sekunnin sykleissä elävä sankari päättää jostain syystä ryhtyä auttamaan saaren asukkaita ja ratkaisemaan asuinympäristönsä salaisuuksia, jotka selviävät jossain loputtomien kuolemien ja uudelleensyntymisten välissä. Tarjolla on muun muassa salaperäisen miekkatehtaan ja loputtomiin laajenevan kummitustalon tutkimista sekä vinkeitä tehtäviä, kuten lonkeronsa hukanneen mustekalan raajojen keräämistä - samalla saattaa löytyä parannuskeino kuolettavaan kiroukseenkin.

Minit pyörii vahvasti game over -ruudun tuijottamisen ja pelin uudelleen aloittamisen ympärillä, ja se määrittelee videopelimaailmassa pelaajan suhteen kuolemaan hienosti uusiksi. Siinä missä muissa peleissä pelihahmon kuolema näyttäytyy rangaistuksena tehdyn virheliikkeen jälkeen, Minitissä tyhjän potkaiseminen annostelee itseään toistavaa seikkailua onnistuneesti.

Minitin aikarajat eivät tunnu missään vaiheessa liian tiukilta. Asuntovaunun ja hotellinrähjän kaltaisia tarkistuspisteinä toimivia huusholleja on sijoiteltu pelimaailmaan sopivien matkojen päähän tutkittavista kohteista. Kuoleman jälkeen esimerkiksi pulmien eteen tehty työ ei nollaudu, vaan pelaaja voi jatkaa alueella tutkimista suurin piirtein samasta kohdasta, johon jäi kuoleman koittaessa. Hyvän pelin tunnusmerkiksi voitaneen määrittää ajantajun menettäminen pelaamisen aikana, ja Minitin kohdalla tämä pitää kierolla tavalla paikkansa - huomasin ihmetteleväni useaan otteeseen sitä, kuinka paljon minuutissa ehtii lopulta tekemäänkään erilaisia asioita.

Vähän The Legend of Zelda -sarjan vanhempien osien hengessä etenevässä Minitissä erilaiset erikoisesineet näyttelevät suurta roolia. Eräästä tehtävästä palkinnoksi saadun kahvikupillisen voimalla hahmo jaksaa työnnellä laatikoita tieltään, lehdistökortti avaa tien päivänvaloa kestämättömien salaisuuksien äärelle ja niin edelleen. Pelimaailman uudet alueet ja kätketyt aarteet paljastuvat kutkuttavasti uusien varusteiden myötä, ja seikkailun miljöö tuntuu kautta linjan mielenkiintoiselta ja monipuoliselta kokonaisuudelta, joka yllättää ja houkuttelee uusiin maisemiin. Pelin edetessä maailmaan avautuu luonnollisesti oikopolkuja, joiden kautta on mahdollista vipeltää entistä tehokkaammin saaren eri kolkkiin.

Minitissä eteneminen vaatii kuitenkin pelaajaltaan melkoisen hyvää muistia - mitään varsinaista ohjeistusta pelissä etenemiseen tai esimerkiksi listaa työn alla olevista sivuhommista ei ole tarjolla missään vaiheessa. Suurimman osan aikaa uusien esineiden mahdollistamat uudet kyvyt kuljettavat seikkailua eteenpäin luontevasti, ja tenkkapoon osuessa kohdalle pelaaja kyllä tajuaa nopeasti, mitä tarvitsee kunkin esteen päihittämiseen. Hahmon inventaariossa jokaisen esineen kohdalla oleva kuvailu puolestaan avaa kyllin selkeästi tutkittavana olevan varusteen käyttötarkoitusta. Jäin kuitenkin kaipaamaan juonipainotteisempaa seikkailua ja ylipäätään jonkinlaista punaista lankaa, joka sitoisi hauskat hahmot ja mielenkiintoisen puuhastelun luontevasti yhteen.

Audiovisuaaliselta anniltaan Minit on täysosuma. Mustavalkoinen mutta persoonallinen pikseligrafiikka on rentoine animaatioineen hauskaa ja yksityiskohtaista katseltavaa. Pimeissä sisätiloissa nähtävä valoefekti, jossa valokeila pyyhkäisee realistisesti rosoisia pikselipintoja, on toteutettu viitseliäästi ja taitavasti. Isopäisen päähenkilön taaperrus ja liioitellun traaginen romahtaminen kuoleman hetkellä ovat puolestaan tragikoomisen hilpeitä yksityiskohtia. Kokonaisuutena Minit on tyylikäs retroseikkailu - vanhanaikainen pikseligrafiikka ja Jukio Kallion kasarihenkiset syntikkamusiikit vetelevät itsetietoisesti nostalgianaruista Stardew Valley -pelin tapaan.

Salaisuuksia ja tekemistä Minitissä siis piisaa rutkasti, ja itseään toistavasta rakenteesta huolimatta seikkailu maittaa mainiosti - ainakin maltillisen mittaisissa pelisessioissa.