Mouse: P.I. For Hire

Siitä lähtien, kun törmäsin Mouse: P.I. For Hire, olen seurannut innokkaasti pelin kehitystä. Syynä ei ole yhteys kehittäjään Fumi Gamesiin tai jonkinlainen pakkomielle itse peliin, vaan yksinkertaisesti se, että tämä projekti huokuu luonnetta ja persoonallisuutta, jota usein ei huomaa, kun kuluttaa paljon mediaa ja vaihtelee eri pelien välillä yhtä säännöllisesti kuin arvostelija. Trailerit, useat välähdykset, käytännön kokemukset - kaikki vakuuttivat minut siitä, että tämä peli on se tekijä luovasta ja taiteellisesta näkökulmasta. Mutta pitääkö se paikkansa tarinan keston ajan?

Riittää, kun koet lyhyesti 1930-luvun kumiletkuanimaation, mustavalkoisen noir-värimaailman ja siihen liittyvän vinyylijazz-soundtrackin, jotta tiedät, että Fumi Games on osunut naulan kantaan audiovisuaalisesta näkökulmasta. Mouse: P.I. For Hire on todellinen luova herkkupala, silmiinpistävä ja mieleenpainuva taideteos, joka on tarpeeksi vahva ollakseen ainoa syy, jonka vuoksi kannattaa hankkia kopio ja kokea peli itse. Se ei ole vain upea katsella, vaan siinä on persoonallisuutta ja karismaa kaikkialla, ja maailma näyttää todella siltä kuin se olisi revitty vanhasta sarjakuvasta. Se on upea ja yllättävän hyvä perusta, jolle rakentaa toiminnantäyteinen Doom-tyyppinen räiskintäpeli.

Mouse: P.I. For Hire on rakennettu lineaarisesti, eli seuraat salaperäistä tarinaa kadonneista hiiristä, joka pian purkautuu suurisuuntaiseksi korruptiosuunnitelmaksi, joka on yhtä hölmö kuin sarjakuva, vaikka sillä onkin todellisia vaikutteita. Vaikka olisin toivonut hieman enemmän toimivaltaa pelin etsivä-elementtiin ja vaatimusta koota johtolankoja yhteen elintärkeiden yhteyksien ja tietojen löytämiseksi, tarina ja se, miten se on koottu, toimii ja on tarpeeksi mielenkiintoinen, jotta sitä haluaa seurata. Totuus on kuitenkin se, että Mousen tarina ei ole sen tärkein myyntivaltti. Cupheadin tapaan pelin ytimessä on tarina, joka riittää pitämään sinut motivoituneena, mutta pelin todellinen sisältö tulee kuitenkin sen toiminta-asetelmista.

Kyseessä on jälleen kerran Doomin kaltainen kokemus, jossa liikutaan eri areenoilla ja taistellaan hyökkääviä jyrsijävihollisia (tai krokotiileja...) vastaan käyttämällä outoja aseita ja työkaluja. Voit sprintata uskomattoman nopeasti ympäriinsä, käyttää hankittuja kykyjä tarttumiseen ja seinäjuoksuun alueilla, ja samalla voit päästää lyijyvirran vastaantulevien uhkien kimppuun. Kun kaaos on laantunut, voit joko tutkia salaisuuksia tai siirtyä seuraavalle areenalle. Kokemus on itse asiassa melko lineaarisesti rakennettu, hyvin samankaltainen kuin Doomissa, eikä tämä ole kritiikkiä, vaan vain jotain, josta kannattaa olla tietoinen, jos toivoo avoimempaa tasosuunnittelua.

Tasosuunnittelusta puheen ollen, Fumi Games on käyttänyt luovia taitojaan ja tarjonnut laajan valikoiman vaihtoehtoja, jotka vievät sinut ympäri Mouseburgia ja erilaisiin ainutlaatuisiin biomeihin ja paikkoihin. Mikään taso ei tunnu tai näytä samalta, eikä myöskään koskaan ole yhtä tuttua tapaa päästä tason loppuun. Noir-paletista huolimatta kaikki paikat vaikuttavat raikkailta ja eloisilta, varsinkin kun taistelut alkavat ja jazz-soundtrack on täysillä.

Kritisoin vihollisia, sillä pelissä on vain kourallinen vihollislajeja, ja ne kaikki taistelevat suurimmaksi osaksi samalla tavalla. Lähitaisteluviholliset juoksevat sinua kohti ajattelematta, kun taas kaukotaisteluviholliset pysyttelevät takana ja ampuvat luoteja sinua kohti kaukaa. Mitään lisäkykyjä tai -mekaniikkoja ei ole käytössä, vaan koko ajan vain juokse ja ammu, mikä olisi ehkä antoisampaa, jos tielläsi olisi monimutkaisia vihollisia, kuten Doom tarjoaa laajan valikoiman demoneja, joilla on ainutlaatuisia kykyjä ja taitoja. Sellaisenaan Mousen viholliset eivät jätä juurikaan vaikutusta, sillä voit pyyhkäistä niiden läpi ilman suurempaa vastarintaa. Ja sama pätee jopa pomoihin. Näillä vihollisilla on kourallinen ainutlaatuisia mekanismeja ja elementtejä, mutta tyypillisesti kyse on siitä, että väistät heidän luotejaan ja yksinkertaisesti ammuskelet heitä vastapainoksi kasvoihin.

Upotettuani tunteja ja tunteja Mouse: P.I. For Hire, löysin myös muutamia muita suunnitteluvalintoja, jotka eivät oikein miellyttäneet minua. Pelissä painotetaan paljon rahan keräämistä tasoilla ja sen avulla baseball-korttien ostamista pelin sisäistä minipeliä varten. Se on ihan hyvä, mutta jatkuva tasojen läpikäyminen muutaman pennin kerrallaan ei tunnu kovinkaan antoisalta, varsinkin kun valuuttajärjestelmä ei oikeastaan liity mihinkään keskeiseen etenemiseen. Myös salaisuuksien sisällyttäminen peliin on hieman epätasaista, sillä toisinaan löydät salaisuuden, joka vaikuttaa todella erikoiselta, ja sinut palkitaan vain käteisellä tai sanomalehden keräilyesineellä. Se johtaa pisteeseen, jossa piilotettujen alueiden etsiminen ei enää innosta, koska palkinto ei yleensä ole tarpeeksi hyvä.

Kaiken tämän vuoksi Mouse: P.I. For Hire erottuu erityisenä pelinä, joka ei kuitenkaan ehkä saavuttanut koko potentiaaliaan. Taiteellisesta ja luovasta näkökulmasta tämäkin peli on parhaiden pelien joukossa. Se on todellinen kohokohta sekä visuaalisesti että äänellisesti, ja jopa fantastinen ääninäytelty dialogi on hoidettu loistavasti kunkin esittäjän toimesta. Kaikki tämä ansaitsee loputtomasti kiitosta. Pelattavuuden kannalta panssarissa on kuitenkin säröjä, ja suunnitteluvalinnat saavat pelikokemuksen tuntumaan ajoittain hieman ontolta ja yksiulotteiselta.

Metroidvania-henkiseen tasojen kulkemiseen viitataan, mutta se on elementti, jota pelattavuus ei juuri hyödynnä, ja vastaavasti tasohyppely ja tutkimusmatkailu tuntuvat pikemminkin ylimääräiseltä kuin keskeiseltä luovalta valinnalta. Nämä ovat lopulta vain muutamia alueita, joilla Mouse: P.I. For Hire olisi voinut parantaa ja pyrkiä tarjoamaan kokemuksen, joka on tasapainoisempi kaikilla rintamilla.

Mutta hei, älä anna näiden kritiikkien estää sinua tutustumasta Mouse: P.I. For Hire. Loppujen lopuksi Fumi Games on indie-kehittäjä ja tämä on heidän debyyttiprojektinsa, ja kun tämä otetaan huomioon, on vaikea olla muuta kuin vaikuttunut siitä, mitä tiimi on keksinyt. Tästä pelistä huokuu niin paljon karismaa, että siitä on melkein vaikea olla pitämättä, ja pelin tahti ja aseiden käyttö on tarpeeksi vahvaa pitämään sinut viihdyttävänä, kun et ole uskomattoman taiteen ja animaation häikäisemänä. Vaikka peli ei olekaan täydellinen, se on ihailtava yritys Fumi Gamesilta, joka osoittaa AA:n (tai korkeampaa) kunnianhimoa, vaikka onkin vain indie-tiimi.