Murdered: Soul Suspect

Ronan O'Connor - pikkurikollinen, poliisi. Eihän tällä ole helppo elämä ollut; puukkoa on tullut, ja vaimokin kuolla kupsahti. Mutta nyt Ronanin vahvasti tatuoitu keho makaa kelmeiden valojen alla Salemin poliisiaseman ruumishuoneella entisten kollegoiden päivitellessä miehen rikollisia taustoja. Parempiakin päiviä on selvästi ollut. Sen tietää myös Ronan itse, joka katselee touhua henkimaailman puolelta.

Murdered: Soul Suspect on Airtight Gamesin dekkari, jossa selvitellään päähahmon murhaa haamuna. Ronan heittää henkensä, kun mystinen, lähes yliluonnollinen hahmo paiskaa miehen kolmannen kerroksen ikkunasta katuun. Kuka, mitä, häh ovat kysymyksiä, joihin haamu-Ronan lähtee etsimään vastauksia päästäkseen tästä maailmasta tuonpuoleiseen. Samalla etsivä tökkää läpinäkyvät sormensa paljon laajempaan murhamysteeriin.

Pelin idea on mielikuvitusta kutitteleva. On todella sääli, että laiskanpuoleinen toteutus ei yllä idean tasolle.

Ronan tapaa matkallaan nuoren meedion Joyn, jonka kyky olla kosketuksissa sekä henkimaailmaan että fyysiseen maailmaan tulee tarpeeseen. Ronanilla on näet paha pulma: vaikka tämä liikkuu fyysisessä maailmassa, ei tämä pysty tarttumaan mihinkään sen esineistä. Valokuvakansion avaaminen johtolangan paljastamiseksi osoittautuu haamuetsivälle yllättävän vaikeaksi.

Ympäristöissä henkimaailma limittyy todellisuuteen. Ronan voi pysähtyä auttamaan toisia haamuja, jotka ovat yhtä hukassa kuolemansa taustoista kuin Ronan itsekin, tai kuunnella ohi kulkevien ihmisten ajatuksia. Osa satojen vuosien takaisista rakennuksista törröttää modernien rakennusten lomasta. Siinä missä uudesta roskapöntöstä kävellään muitta mutkitta läpi, henkimaailman hevoskärry stoppaa haamun siihen paikkaan. Osa objekteista on puolittain jo haihtunut, mutta Ronan voi paljastaa nämä johtolankojen keräämiseksi. Ongelma vain on siinä, että skriptaus on pahasti aikaansa jäljessä.

Murderedin ympäristö tuntuu staattiselta kulissilta, joka on tehty pelaajaa ohjailemaan. Ero läpäisemättömien haamuobjektien ja läpäistävissä olevien todellisten objektien välillä tuntuu paikoin turhan häilyvältä. Esimerkiksi talon ovesta ei mennä läpi, mutta huoneiden ovista ja seinistä kyllä. Sitten taas lattiat ovat kiinteitä, joten yläkertaan pääsee vain juoksuttamalla haamuaan rappusista. Ilmastointikanavaan haamu ei mahdu, joten sinne päästäkseen on ensin sujahdettava kissan korvienväliin.

Haamuteema aiheuttaa kieltämättä haasteita kenttäsuunnitteluun. On ihan ymmärrettävää, että kentissä pitää olla jonkinlainen rakenne, jotta pelaaja ei pääse luiskahtamaan pelimaailman ulkopuolelle. Mutta Salem muutamine rakennuksineen ja elottomine katuineen on ahdas ja teknisesti rajoittuneen tuntuinen paikka, mikä horjuttaa pelin immersiota. Ehkä Ronanin haamua olisi voitu liikuttaa jotenkin muuten kuin kävelemällä. Toisaalta sitten peli olisi ollut jo ihan muuta kuin helposti tajuttava kolmannen persoonan seikkailu. "Olen haamu, en lentokone", Ronan leukailee Joylle tämän ihmetellessä, miksei tämä pääse pienen demonikuopan yli. Niinpä niin.

Skriptausongelmat näkyvät siinä, että monet vihje-esineet eivät tee mitään, ennen kuin pelaaja on ohittanut jonkin kohdan käsikirjoituksessa. Esimerkiksi sivuhahmon murhaan liittyvää lapiota ei voi tutkia ennen kuin on käynyt juttelemassa kyseiselle haamulle. Rannalla tyttö pääsi taivaaseen, kun olin auttanut tätä muistamaan hukkumisensa, mutta seuraavan kerran rannalle palatessani tyttö pönötti taas samassa paikassa apua toivoen, mutta nyt help-namiska ei enää tehnyt mitään. Tällaisiin asioihin ei odottaisi törmäävänsä enää vuonna 2014. Ei varsinkaan uuden sukupolven konsolilla.

Toteutuksessa on lepsuiltu myös varsinaisen tutkimustyön kohdalla. Vihjeiden kerääminen ympäristöstä ja tapahtumaketjun kokoaminen palapelinpalasista on käypä idea, mutta erilaisten ratkaisumallien puute ja käytännössä joka keississä pakotettu onnistuminen imevät pelikokemuksesta parhaan terän. Lisäksi kysymykset, joihin johtolangoilla pitäisi vastata, ovat joskus epämääräisesti aseteltuja. Viimekädessä tällä ei ole kuitenkaan väliä, koska vääriä vastauksia ei hyväksytä ja oikeat palaset löytyvät aina lopulta. Lyhyitä sivukeissejä voi hädin tuskin edes pulmiksi lukea.

Pääkeisseissä on kyllä muutamia ihan meneviäkin vaiheita, etenkin pelin puolivälin kieppeillä, kun Ronan ja Joy piipahtavat hautausmaalla, mielisairaalassa ja noitavainoja esittelevässä museossa. Ympäristöt ovat parhaimmillaan tyylikkäästi valaistuja ja päähahmot keskivertoa karismaattisempia. Tarinan pitäisi kuitenkin olla poikkeuksellisen vahva hyvittääkseen kaikki kenttien staattisuudet ja ratkaisutyön rajoitteet, ja valitettavasti sekin kompuroi kömpelöiden hahmoanimaatioiden ja laahaavan kerronnan kanssa. Ronan tolkuttaa pelaajalle jo selvinneitä asioita niin, että varmasti jääkaapillakin käynyt pysyy kärryillä.

Noir-henkinen esitystapa, osin LA Noirea sivuavat pelimekaniikat ja etäisesti Beyond: Two Soulsia muistuttavat teemat antoivat odottaa Murdered: Soul Suspectista jotain jännittävämpää. Se ei ole yhtä geneerinen kuin Airtightin aiempi peli Dark Void, mutta noin 8-tuntinen seikkailu jää silti harmittavan puisevaksi ja suurpiirteiseksi mysteerinkudelmaksi, jonka ratkaisu ei tuo sellaista tyydytystä kuin hyvillä dekkareilla on tapana.

Yksi syy Murderedin puolesta voisi olla suhteellisen helppo saavutuspotti omalle pelitilille, mutta silloinkin kannattaa odotella pelin siirtymistä alelaariin. Parempaa haamuseikkailua halajavat tarttukoot käsikonsoliin ja Ghost Trick: Phantom Detectiveen.