Mystery Dungeon: Shiren the Wanderer

Varoitus heti alkuun: Söpöstä kansitaiteestaan huolimatta Mystery Dungeon: Shiren the Wanderer ei ole satunnaisen pelaajan kahvikupillinen. Eikä peli sovellu välttämättä edes vahvan espresson kestävälle vatsalle. Mystery Dungeonin armottomuus nimittäin saattaa laittaa isonkin miehen itkemään.

Roguelike on genre jota ei juurikaan kauppojen hyllyllä näe. Shiren the Wanderer kuuluu tähän harvalukuiseen joukkioon ja genren perinteitä vaalitaan huolella. Ansoja ja hirviöitä vilisevät luolastot luodaan satunnaisesti jokaisella pelikerralla, toiminta on vuoropohjaista, energiat palautuvat ympäriinsä kävelemällä ja kun kuolo korjaa, niin sen tuntee nahoissaan. Juonesta ei juuri kannata puhua, sillä pääpaino on nopeatempoisella toiminnalla ja vihollisten välttelyllä.

Ensimmäistä kertaa Shiren näki päivänvalon Super Nintendolla 1995, ja DS-versioon ei ole tuotu juuri mitään uutta. Ainoa selkeä parannus on langattoman WiFi-verkkoyhteyden kautta toimiva hahmon elvytys, jonka avulla pelin omistava tuttava pystyy herättämään kuolleen seikkailijan henkiin maksimissaan kolmesti. Me kaverittomat joudumme kuoleman koittaessa aloittamaan koko leikin alusta, ilman kerättyjä tavaroita tai kokemustasoja. Matkan varrelta löytyviin varastohuoneisiin kannattaa jättää ylimääräiseksi jäänyt roina jemmaan, sillä seuraavilla yrityksillä niistä saattaa olla huomattava apu.

Kuoleminen on Mystery Dungeonissa harvinaisen usein toistuva tapahtuma. Joskus hengenlähtö on seurausta liian innokkaasta etenemisestä, joskus taas riittää huono tuuri. Hirviöiden lisäksi matka voi päättyä esimerkiksi moniin piilotettuihin ansoihin ja nälkään. Myös yhdistelmät näistä ovat mahdollisia. Eräänkin kerran matka katkesi ansakuoppaan, josta sankarimme putosi muutaman kerroksen alaspäin suoraan ahnaiden superhirviöiden kitaan. Tässä vaiheessa seikkailua oli takana jo pari tuntia ja niin Shirenin kokemus kuin varusteetkin olivat hyvällä mallilla, joten DS:n vähemmän varovainen lennähdys seinään ei ollut kaukana. Hammasta purren lähdin silti uudelle retkelle sen seitsemännen kerran ja vannoin vielä eteneväni ainakin kerroksen pari alemmas. Yritys päättyi kuitenkin kohtalokkaasti ensimmäisen kohtaamani hirviön syödessä Shirenin elävältä.

Teknisesti peliä ei ole SNES-ajoista juuri uudistettu, mutta mahdollisuus näyttää kartta pysyvästi ylemmällä ruudulla selkeyttää pelaamista. DS on muutenkin juuri oikeanlainen alusta tämäntyyppiselle pelille, sillä parhaimmillaan Shiren on lyhyissä sessioissa. Peli on mahdollista tallentaa aina lopettamisen yhteydessä paitsi jos sattuu kuolemaan, jolloin peli tallentuu automaattisesti. Niille, joita puistattava vaikeustaso ei pelota ja wanhoja hyviä aikoja mukaileva pelaaminen lämmittää sydäntä, on Shiren oiva valinta. Jos grafiikasta ja kannettavuudesta ei ole niin väliksi, löytyy pc:lle runsaasti parempiakin vaihtoehtoja, ilmaiseksi.