Napoleon: Total War

Brittiläisen Creative Assemblyn maineikas Total War -pelisarja on yhdistelmä strategiaa, operaatiotaitoa ja taktiikkaa. Napoleonin ajan sodankäynnin tunnusmerkit näkyvät pelissä pitkälti samansuuntaisena kehityksenä kuin edellisessä pelisarjan osassa, Empire: Total Warissa. 1800-luvun sotajoukot ovat aiempaa suurempia ja teollisen vallankumouksen tuoman aseiden massatuotannon myötä suurempia armeijoita voitiin myös varustaa ruutiaseilla. Vertailun vuoksi mainittakoon, että 1700-luvun puolessa välissä käydyssä seitsenvuotisessa sodassa armeijat olivat suurimmillaan 200000 miehen vahvuisia, kun vuosisadan loppuvaiheilla Ranskan armeija käsitti laajennetun asevelvollisuuden myötä 1,5 miljoonan vahvuisen joukon.

Napoleon: Total War tuntuu tutulta etenkin edellistä osaa pelanneille. Empiren tapaan provinsseihin jaettua maailmankarttaa täyttävät kaupunkien lisäksi strategiset kohteet, joten alueellinen puolustus on aikaisempia Total War -pelejä tärkeämmässä roolissa. Aikakauden nopealiikkeisemmäksi muuttunutta sodankäyntiä kuvastaen kampanjavuorojen pituus on laskettu kahteen viikkoon.
 
Historiallisen tarkkuuden tuntu on yksi pelisarjan vahvuuksista, joka on mukana myös Napoleonin ajassa. Yksiköt, pelialueet ja tapahtumat ovat autenttisen tuntuisia, vaikka realismista onkin tingitty viihdyttävän pelattavuuden eduksi. Varsinaiseksi suuren mittakaavan historialliseksi strategiapeliksi Napoleon: Total Warista ei ole, mutta toisaalta ei pelistä sellaista ole yritettykään. Ennakkoversion kampanja ei esitellyt merkittäviä uutuuksia oman suurvallan hallintoon, joten totaalisen sodan veteraanit eivät juuri totuttelua tarvinne peliin uppoutumiseen.
 
Taistelut käydään tuttuun tapaan tarkemmalla aluekartalla, jossa kokonaisten armeijoiden sijaan joukkojen toimintaa voidaan tarkastella yksilötasolla asti. Taistelukenttä onkin todella komean näköinen yksilöllisesti animoituine sotilaineen ja tyylikkäine säätehosteineen. Taisteluiden raivotessa kameran voi tuoda ruohonjuuritasolle asti, jos haluaa tutkiskella vaikkapa tykkimiesten lataustyöskentelyä. Joukkojen käskeminen on jälleen kaikessa yksinkertaisuudessaan hauskaa ja helppoa, vaikka iloa pilasikin jälleen yksi sarjan perisynneistä.

On suorastaan mystistä, kuinka vuosi toisensa jälkeen Total War -sarjan julkaisuista kirjoittaessa joutuu tuskailemaan saman ongelman kanssa. Napoleon: Total Warin tekoäly ei vakuuta lainkaan ennakkoversion perusteella. Esimerkkejä älyttömyyksistä löytyisi sivullisen verran, mutta mainittakoon nyt räikeimpänä esimerkkinä kaupunginpuolustus, jossa linnoitin joukkoni kaupungintaloon ja annoin tekoälyn pyöriä piirileikkiä ympärillä taistelun aikarajaan saakka. Tässä vaiheessa on siis turha haaveillakaan tekoälykenraalien eeppisistä manöövereistä, ellei sellaiseksi lasketa ratsuväen juoksuttamista ympäri taistelukenttää. Valitettavasti historia ei anna lupaa odottaa merkittäviä korjauksia julkaisuversion tekoälyyn, joten voi olla ettei yksinpelaajien hupi ole pitkäikäistä. Napoleonin harmiksi pelkkä potentiaali ei riitä enää maailmanvalloitukseen.