Likimain kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Ni no Kuni: Wrath of the White Witch saapuu syksyisen pelitulvan aallonharjalla nykyalustoille. Roolipeli-intoilijoiden kirjanpidossa ensimmäinen Ni no Kuni kuuluu PS3-konsolin pelikirjaston laadukkaimpiin itämaisiin eepoksiin, ja satumaisen karismaattinen seikkailu ei ole menettänyt lainkaan viehätysvoimaansa vuosien saatossa.
Ni no Kunin pääosassa nähdään Motorville-pikkukaupungissa asuva Oliver-pikkupoika, jonka äiti kuolee pelin alussa. Surun murtama Oliver tempautuu mukaan rinnakkaisulottuvuudesta löytyvän fantasiamaailman tapahtumiin ja siellä riehuvan pahuuden juonitteluihin. Oliver motivoituu maailmanpelastuspuuhiin kuullessaan, että työnkuvaan sisältyy mahdollisuus myös äitiparan sielun pelastamiseen.
Legendaarisen Studio Ghiblin ja Level-5 -pelifirman yhteistyönä syntynyt Ni no Kuni: Wrath of the White Witch on jäänyt monen mieleen nimenomaan ensin mainitun tahon kädenjäljen ansiosta - ghibliläiset kun ovat suunnitelleet pelin hahmot ja tuottaneet Ni no Kunin upeat välianimaatiot. Teräväpiirtokuva hellii kovilla tuotantoarvolla tehtyjä animepätkiä, ja firman elokuvia nähnyt pelaaja osaa virittyä heti Ni no Kunin alussa tuttuun lempeän haikeaan ja traagiseen tunnelmaan. Jokainen juonen kannalta vähänkään oleellinen kohtaus on toteutettu piirrosanimaationa, ja laadukkaita elokuvallisia herkkuhetkiä onkin tarjolla säännöllisin väliajoin.
Valitettavasti runsas animepätkien hyödyntäminen johtaa siihen, että Ni no Kunin omalla pelimoottorilla toteutetut kohdat erottuvat kokonaisuudesta kaikkea muuta kuin edukseen. Sarjakuvamaisiksi tyylitellyt mutta nykymittapuulla yksinkertaiset pelihahmot törröttävät pelimaailman taustoista kömpelön näköisesti. Jäinkin miettimään, että olisivatko ghibliläiset voineet tuottaa muutaman uuden piirrosanimoidun kohtauksen Ni no Kunin paluun kunniaksi - toisaalta taas en tiedä, kuinka realistista tämä olisi ollut studion nykyisten projektiaikataulujen rinnalla. Puolalaisen QLocin tuottama remasteroitu Ni no Kuni ei tarjoa juurikaan uutta sisältöä alkuperäiseen seikkailuun nähden, mikä ei varsinaisesti haittaa, sillä Ni no Kuni loistaa kerronnallisten ansioiden lisäksi edelleen melkeinpä jokaisella osa-alueellaan.
Mielenkiintoinen hahmokaarti avautuu pelaajalle erinomaisesti kirjoitetun dialogin avulla - ronskin Drippy-keijukuninkaan ja puhtoisen ja viattoman Oliverin sanailu seikkailun ohessa on nautittavaa ja kiinnostavaa seurattavaa. Laadukas ääninäyttely pelittää mainiosti niin alkuperäisillä japanilaisilla näyttelijöillä kuin yllättävän luontevasti rooleihinsa asettuvilla, englantia päästelevillä tulkitsijoilla, joista Drippyn ääninäyttelijän mehevä aksentti jää taatusti mieleen. Joe Hisaishin seikkailuelokuvamainen orkesteripauhu nostattaa tunnelmaa niin kentällä liikkuessa kuin juonen dramaattisimmissakin kohdissa.
Level-5:n tuotoksiin perehtyneet tietävät hyvin, minkälaisia aikasyöppöjä tekemistä pursuavat roolipelit tuppaavat olemaan. Ni no Kuni: Wrath of the White Witch huokuu heti alusta alkaen taattua laatua tutussa mittakaavassa - taskuhirviöhenkisten Familiar-otusten käskyttäminen taisteluissa ja näiden kehittäminen herkuilla toimivat edelleen. Itse mittelöt tarjoavat mukavia strategioinnin mahdollisuuksia, kun pelaaja joutuu taistelun tiimellyksessä vaihtelemaan ihmishahmojen ja Familiarien välillä. Itse hahmonkehitysjärjestelmä ei ole erityisen monimutkainen, mutta Oliverin retkueen kasvaessa tekemistä kyllä piisaa. Myös "sydämeltään särkyneiden" NPC-hahmojen parantaminen sivutehtävien muodossa ja näyttävästi kuvitetun Wizard's Companion -käsikirjan sivujen kerääminen koukuttavat pelaajan Ni no Kunin pariin pelottavan tehokkaasti.
Ni no Kuni: Wrath of the White Witch osoittaa olevansa muutamista terävistä kulmistaan huolimatta ikivihreä ja valloittava roolipeliklassikko kiireestä kantapäähän. Olisi silti ollut kiva, että remasterointiin olisi ympätty pelikokemusta syventävää sisältöä vaikkapa tekijähaastattelujen tai luonnosmateriaalien muodossa. Tällaisenaan Ni no Kuni: Wrath of the White Witch Remastered jää loisteliaan roolipelin vähän virkamiesmäiseksi paluuksi nykykonsoleille.