Suomi
Gamereactor
arviot
Nier

Nier

Sanottakoon näin heti alkajaisiksi, että minä en arvostelijana ole sitä kiitollisinta yleisöä japanilaisille roolipeleille. Sitä Nier joka tapauksessa on, ja jonkunhan on nämä likaiset työtkin tehtävä. Arvostelu tuleekin lukea tämä mielessä pitäen, joskin tässä ollaan pyritty mitä kriittisimpään objektiivisuuteen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nyt kun anteeksipyynnöt on tehty, voidaankin käydä itse asiaan. Nier on kömpelö peli, joka toistaa useimmat genrensä poljetuimmista kliseistä, jotkut tylsästi ja toiset ainutlaatuisen kivuliaasti.

Alusta asti on selkeää missä mennään. Kirkkokuoro huutaa samalla, kun taivaalta leijuu lumihiutaleita harmaan, autioituneen kaupungin ylle. Arpinen sankari puolustaa pientä sairasta tytärtään toismaailmallisia petoja vastaan, mutta on kaikista lihaksistaan huolimatta voimaton pelastamaan tätä taudin kiroilta. Paatos ja tragedia ryöppyävät ruudulta pelaajan syliin paakkuisena virtana.

Mutta ei hätää, koska uskomattoman puuduttavan, kymmenen minuuttia kestäneen, vain identtisiä vihollisia sisältäneen "harjoitustaistelun" jälkeen siirrytäänkin yli tuhat vuotta tulevaisuuteen, jossa samainen herra asuu taudin raiskaamassa maailmassa, yhdessä jäljellä olevista ihmisten kylistä. Tytärkin on edelleen mukana, edelleen sairas, ja edelleen lapsi.

Epätavallinen aloitus unohtuu silti pian mielestä, koska sen valtaa ihmetys siitä kuinka huonosti pelin voi rytmittää. Tulevaisuuden maailma on täynnänsä ruohokenttiä, joilla pässit kirmaavat pahojen varjo-olentojen kanssa. Myös pelaaja pääsee kirmaamaan näillä kentillä sydämensä kyllyydestä, koska jokainen viisi minuuttia toimintaa sisältävä tehtävä vaatii noin vartin palloilua pitkin puuduttavaa maisemaa.

Tämä on mainos:

Miekkasankari saa ravata edestakaisin samojen pisteiden välillä ja parhaimmillaan palkintona on kohdehenkilö, joka ei halua sanoa sanaakaan vaan lähettää sankarin juoksemaan takaisin sinne mistä hän on tullutkin. Kyllä kannatti, eikä harmita ollenkaan. Tulevatpahan maisemat tutuiksi.

Mutta entä tarina, kuuluu kysymys. Japanilaisille roolipeleillehän on tyypillistä, että tarina on vahvasti etusijalla ja aikaa kuluu next-nappia hakatessa. Ei Nierissä. Hahmot puhuvat toisilleen kuin vihaiset 12-vuotiaat, ja päähenkilön älykkyysosamäärä on sama kuin lasillisella hapotonta kolaa. Tytär on myös perinyt isänsä lahjat ja tekee kaikkensa saattaakseen itsensä vaaraan samalla, kun isäpappa koittaa epätoivoisesti pysyä mukana.

Jos jonkin on mahdollista mennä pieleen todella sydäntäsärkevällä, tarpeettomalla ja typerällä tavalla, niin Nierissä se myös menee. Ratkaisut ongelmiin haetaan myös sieltä vaikeimman kautta. On se vaan eri jännää, kuinka sairas pikkutyttö onnistuu jemmaamaan itsensä välmään, johon päästäkseen muskeli-isän pitää löytää pari eri avainta, kiivetä kaikki maailman portaat, lahdata pari tusinaa hirviötä ja siirrellä kivilohkareita.

Hirviömättö toimii, paitsi silloin kun se ei toimi. Miekkamies päättää ajoittain, että hyökkäysnapin hakkaaminen on enemmänkin ehdotus kuin käsky, joka on omiaan pilaamaan pieksämisen rytmin. Mukana ovat myös älykkäästä ja puhuvasta mahtikirjasta, Grimoire Weissista saadut loitsut, jotka tekevätkin kymmenkertaista tuhoa miekkaan verrattuna. Kun tämän on hahmottanut, ei astalolla enää paljoa huvita huitoa.

Tämä on mainos:

Nierissä on toki muutakin kuin taistelua ja ruohokentillä juoksemista. Suuri, huomattavan ruma miekkamiehemme voi muun muassa käyttää aikaa kalastamiseen. Tämä on simuloitu siten hyvin, että se on sangen turhauttavaa, eikä sitä voi tehdä selvin päin. Toinen mahdollinen ajantappo on isän ja tyttären kotipuutarhan hoito, jossa voi kasvattaa esimerkiksi tulppaaneja. Tämä on varmasti juuri sellaista sisältöä, jota kaikki ovat toivoneet näkevänsä toimintaroolipelissä.

Onko Nier sitten edes kaunista katsottavaa? Ajoittain kyllä, ainakin maisemien osalta. Jotkut tapahtumapaikoista ovat jopa aika sykähdyttäviä. Ikävä kyllä valo- ja varjoefektit ovat osittain PS2:n aikakaudelta, ja niitä ollaan koitettu silotella nykyaikaisemmilla bloom-hehkuilla. Lopputulos on etenkin henkilöanimaatiossa se, että hahmojen hiukset väpättävät rauhattomasti ja varjot menevät miten sattuu. Muuten peli ei satu silmiin, mutta siitä henkii halu olla Final Fantasy ilman niitä rahkeita mitä siihen vaaditaan.

Äänipuoli ontuu vahvemmin. Taustamusiikki koostuu jotakuinkin yksinomaa älisevistä kirkkokuoroista sekä japanilaisesta hissimusiikista, jossa joko näppäillään haaveilevasti kitaraa tai lauleskellaan kepeästi. Molemmat näistä käyvät toistaviksi ja raivostuttaviksi ensimmäisen kolmen tunnin aikana, ja musiikit on pakko kääntää pois päältä. Päähän ne jäävät soimaan huomattavasti pidemmäksi aikaa, ikävä kyllä.

Ääninäyttely sopii yhteen repliikkien kanssa, mutta kuten aiemmin todettiin, se ei ole hyvä asia. On vaikea päättää kumpi voittaa jekkupalkinnon kuluttavimmasta suorituksesta: kroonisesti yskivä, voi niin herkän ja haavoittuvan kuuloinen tytär, vai camp-henkiseltä professori Snapelta kuulostava puhuva loitsukirja Weiss. Stereotyyppi-indeksi on vahvassa nousussa.

Mitä hittoa -palkinto menee silti miekkamiehemme kanssaseikkailija Kainelle, joka on itseään vihaava hermafrodiitti. Kyseessä on nimittäin mauttomin juttu sitten japanilaisen Rapelay-raiskauspelin.

Koska Kaine vihaa kehoaan, hän luonnollisesti tekee parhaansa esitelläkseen sitä mahdollisimman paljon kaikille. Neidin asustus koostuu lähinnä silkkisestä, kookkaita rintoja korostavasta babydoll-paitulista, joka jättää niukat aluspöksyt kaikkien nähtäville. Pöksyt itsessään ovat sangen ainutlaatuiset, sillä ne on nyöritetty löysästi kiinni takaa, jotta täysikuun halkaiseva kanjoni paistaa jokaisella ohikulkijalle.

Vaikka tällainen voikin nostaa pelin suosiota hikikomero-sektorilla, on se silti todella mautonta ja keskenkasvuista meininkiä tämän kaliiberin pelitalolta. Japanilaisesta estetiikasta voi olla montaa mieltä, mutta tässä on aliarvioitu yleisöä ja käytännössä alennettu yksi pelin keskeisistä hahmoista otaku-henkisten miespelaajien tahmeiden fantasioiden polttoaineeksi.

En voi suositella Nieriä kellekään, koska sen anime-kliseet ja tökeröt juonenkäänteet riittäisivät ihastuttamaan korkeintaan 12-vuotiaita genren ystäviä, mutta sen ikärajaksi on määritelty PEGI 18+. Näin siis ne, jotka voisivat pelistä pitää, jäävät sitä ilman. Tässä tapauksessa se saattaa jopa olla parhaaksi.

Nier
Nier
Nier
Nier
Nier
Nier
Nier
Nier
HQ
03 Gamereactor Suomi
3 / 10
+
Osa maisemista on todella komeita.
-
12-vuotiaan mentaliteetilla tehty, itseään toistava, huonosti rytmitetty tekele
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
NierScore

Nier

ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Itseään toistavaa pelattavuutta sekä anime-kliseitä ja tökeröitä juonenkäänteitä, joita tuhti stereotyyppi-indeksi vain korostaa.



Ladataan seuraavaa sisältöä