Suomi
Gamereactor
arviot
Ninja Gaiden: Master Collection

Ninja Gaiden: Master Collection

Eeppistä ninjailua puolivillaisella masteroinnilla

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
Ninja Gaiden: Master CollectionNinja Gaiden: Master Collection

Vaikka ninjat ovat aina hullun siistejä, olen jotenkin onnistunut välttämään Ninja Gaiden -pelien pelaamista kaikki nämä vuodet. Trilogia tosin lymyilee kaapissani kymmenien muiden pelien parissa, jotka joutuivat surulliseen backlog-pinoon konsolisukupolven muutoksen seurauksena. Nyt kuitenkin KOEI TECHMO America kiskaisee kunnon kierrepotkun, ja julkaisee masteroidut versiot koko Ninja Gaiden -trilogiasta nykykonsoleille. Otsapanta siis tiukalle ja miekka ojossa kipittämään kohti vaaroja!

Ninja Gaiden: Master Collection on puhdasta kissanminttua ninjojen ystäville. Pääosassa taistelevan Ryu Hayabusan housuihin hypätessä pelaaja pääsee osaksi veristä kostotarinaa, josta eivät ninjoihin liittyvät aiheet lopu kesken. Peleissä päästään näkemään muun muassa mystisiä artefakteja, pahuuden voimia, tusinaninjoja hyppimässä paperiseinien läpi, ikonisimpia ninja-aseita, eeppisiä loppupahiksia, irtoraajoja ja ämpärikaupoin verta. Meno on sen verran hurjaa, että jos en joutuisi keskittymään täysin hengissä säilymiseen, saattaisin jopa hengästyä.

Ninja Gaiden: Master CollectionNinja Gaiden: Master Collection
Tämä on mainos:
HQ

Ninja Gaideneiden surullisen kuuluisa vaikeustaso ei selvästikään ole tuulesta temmattu. Untuvikkona lähestyin pelejä varovasti helpoimmalla vaikeustasolla ja turpaan tulee niin, että tukka meinaa lähteä. Kolmannen persoonan perspektiivistä koettava ninjamättö suoltaa vihollista ruudulle aika kuumottavaan tahtiin. Hayabusalla on käytössään kevyt ja raskas lyönti, hyppy, heitto ja suojaus henkensä pitimiksi. Näitä komentoja yhdistelemällä, sormien kramppaukseen asti, tavoite on rynnistää eteenpäin vihollisaallosta toiseen. Erityisesti suojaus on tärkeää, sillä viholliset eivät liioin odottele vuoroaan päällehyökimisessä, tai epäröi käyttää reilusti myös tuliaseita.

Vaikka hengissä säilymiseksi pitääkin olla aika ninja, ei se ole ainakaan pelien ohjauksesta kiinni. Hahmo reagoi napakasti käskyihin, ja leikkaa vihollislihaa veitsen terävästi. Hyvä nappien sijoittelu iskostuu nopeasti lihasmuistiin ja kun menosta pääsee jyvälle, kehkeytyy toiminnasta kuin verellä ja irtoraajoilla höystetty väkivaltabaletti. Ensimmäisen ja toisen pelin ollessa enemmän taktista taistelua, kolmas Ninja Gaiden tuntuu selkeästi erilaiselta pelikokemukselta, mikä ei pelkästään johdu kummallisesta muutaman napin uudelleen järjestelystä. Siinä isompien vihollismäärien ja niiden suurempien energiamäärien takia peli liikkuu enemmän puuduttavan arcade-mäiskinnän puoleen. Aivan kuin laatua olisi pyritty paikkaamaan määrällä. Tosin samalla sarjan kolmas osa tuo uutta, kivasti pelikokemusta rikastuttavaa, sisältöä menoon, kuten oikea-aikaista nappien painelua vaativia QTE-toimintoja ja hiiviskelyä.

Tekniseltä puolelta ainoastaan kamera tuottaa ajoittain ongelmia pelaamiseen. Varsinkin ensimmäisessä Ninja Gaidenissa kamera seuraa pelaajaa laiskasti ja jäykästi tehden erityisesti hyppyosuuksista häiritsevän vaivalloisia. Jatko-osissa kameraa on paranneltu, mutta edelleen se laahaa perässä ja saattaa jopa jumittaa tavaroiden taakse antaen turhaan lisävaikeutta ninjailuun.

Tämä on mainos:
Ninja Gaiden: Master CollectionNinja Gaiden: Master Collection

Ottaen huomioon, että koko trilogia on pitkälti toistakymmentä vuotta vanha, on se masteroitu varsin siistiksi. Tosin olin tukehtua onnenkeksiini ensimmäisen Ninja Gaidenin käynnistyessä, sillä sen alkuvideo oli niin järkyttävän suttuinen. Selvästikään videoiden lähdemateriaali ei ole ollut kovin suuriresoluutioista ja välidemot on kylmän viileästi vain skaalattu moninkertaiseksi tähän master-julkaisuun. Kahdessa muussa Ninja Gaidenissa välivideot skaalautuvat jo paremmin tarkemman lähdemateriaalin ansiosta. Itse pelit näyttävät kuitenkin tyylikkäiltä siistittyjen tekstuurien ja tarkan resoluution ansiosta. Toki vanha ikä näkyy lähinnä kulmikkaina hahmoina ja tyhjinä maailmoina, mutta meno on silti vauhdikasta, veristä ja tunnelmallista. Graafinen ilme ja lentävän veren määrä selvästi paranee pelien myötä ja tekniikan kehittyessä. Tosin kolmannessa Ninja Gaidenissa iso hahmoluku yhdistettynä veren tursuamiseen ja irtoraajojen lentelyyn kulminoituu pahimmillaan kuitenkin jo varsin epäselväksi mössöksi. Jonkinlaisia alkukantaisia valo- ja partikkeliefektejä peleissä on, mutta olisin toivonut, että masterointi olisi tehty viimeisen päälle kunnolla. Esimerkiksi lisäillen HDR-efektejä ja tehostettua visualisointia Mass Effect Legendary Editionin tapaan, jota pitäisi pystyä odottamaan nykykonsoleiden peleiltä. Ruudunpäivitys on kuitenkin peleissä kohdallaan ja toiminta, jossa kohtalo elämän ja kuoleman väliltä voi ratketa oikein ajoitettuun napin painallukseen, ei jää kiinni huonosti rullaavasta toiminnasta. Myös lataustauot Xbox Series X:llä tuntuvat lähinnä hengähdystauon paikkaa täyttäviltä muodollisuuksilta toiminnan ohessa.

Pelien äänimaailma on yllättävän napakka. Miekan sivallukset uppoavat syvälle ja vihollisten tuskan ulvahdukset ovat uskottavia. Muutenkin miehekkäät ovien ja tarvikelippaiden availut reilulla potkulla saavat hupaisaa lisäuskottavuutta nasevan potkuäänen saattelemana. Japanilaiseen tyyliin ääninäyttely on tunnetta täynnä, ja se istuu mehevästi elämää suurempien sankareiden ja synkkääkin synkempien pahisten huulille. Ensimmäisen pelin valikkomusa säikäytti nololla tusinahevillään, mutta itse pelien aikana musiikki on oivasti menoon sopivaa tunnelmallista orientaalifiilistelyä. Tosin kolmas Ninja Gaiden palauttaa geneerisen sähkökitararenkutuksen itse taisteluihin, mikä on vain tympeää.

Ninja Gaiden: Master CollectionNinja Gaiden: Master Collection

Itselleni Ninja Gaiden: Master Collection on kuin löydetty muinainen aarre. Ninja-aiheesta kaiken irti ottava mättötrilogia sisältää hulppean ja verellä kyllästetyn toiminnan ohella sopivan lennokkaan juonen ja rutkasti kekseliäitä alueita koluttavaksi sekä eeppisiä vihollisia lahdattavaksi. Toki tunnelmaa latistaa vanhuudenjäykkä kamerajärjestelmä ja karu vaikeustaso, mutta sitä varten peleissä on se helpoin säätö minunlaisilleni tusinaninjoille. Faneille tiedoksi, että masteroidut versiot kahdesta ensimmäisestä Ninja Gaidenista ovat Sigma-versioita, jotka käsittääkseni hieman eroavat alkuperäisistä. Kolmas Ninja Gaiden on kuitenkin taas Razor's Edge -versio, mikä on niin sanotusti kokonainen kokemus pelistä. Tämän pitäisi hieman tasapainottaa Sigma-versioiden mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa. Master Collection sisältää myös digitaalisen soundtrackin ja läjän digitaalista taidetta peleistä, joiden parissa voi fiilistellä klassikkopelisarjan antimista.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Ninjailu, tunnelma, reipas toiminta
-
Jäykkä kamera, karu vaikeustaso, hieman laiska masterointi
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä