No More Heroes 3 lukeutuu kuluvan pelivuoden odotetuimpiin mutta jo pelkän olemassaolonsa puolesta jännittävimpiin jatko-osiin, kun Travis Touchdown palaa parrasvaloihin melkein vuosikymmenen mittaisen hiljaiselon jälkeen. Goichi "SUDA51" Sudan luotsaama Grashopper Manufacture on herätellyt pidettyä pelisarjaa henkiin toissavuotisella Travis Strikes Again: No More Heroes -sivuseikkailulla, joka palautti sarjan hahmoja ja tapahtumia pelaajien mieliin ylhäältä kuvatun ja aika yhdentekevän toiminnan turvin. Marraskuussa 2020 kaksi ensimmäistä No More Heroesia vuosilta 2007 ja 2010 julkaistiin Switchille vähän laiskoina HD-käännöksinä, jotka osoittivat, että aika oli nirhaissut varsinkin sarjan alkupään hiekkalaatikkovetoista meininkiä. Elokuun 2021 lopussa Switchille yksinoikeudella ilmestyvä No More Heroes 3 pitää toisen jalan vakaasti menneisyydessä aikansa eläneen avoimen pelimaailman hyödyntämisen myötä, mutta kerrontaan on lorahtanut episodimuotoisen tarinoinnin myötä uusia tasoja ja ideoita.
Parikin kertaa salamurhamestaruuden voittaneen Travis Touchdownin (aina yhtä ärsyttävän mainio Robin Atkin Downes) eläkepäivät jäävät kesken, kun avaruudesta ilmaantuu uusi mahdollisuus veritekoihin. Damon Riccicello -monimiljonäärin (Max Mittleman) pelastamaksi nuoruudessaan joutunut avaruusolento Fu tekee paluun planeetallemme veriset valloitusaikeet mielessään. Avuttomasta Fu-olennosta on kasvanut universumin kovin tappelupukari Jess Baptiste VI (Noshir Dalai), joka ryhtyy yhdeksän kätyrinsä kanssa välittömästi tuhotöihin. Travisin kotikaupunki Santa Destroy saa tuhosäteiden myötä pintaansa melkoisia asemakaavamuutoksia, eikä moista voi katsoa hyvällä. Niinpä Travis lähtee ystävineen ja lasermiekkoineen etenemään Galactic Superhero Rankingseissa aikomuksenaan päihittää Jess Baptiste VI ja saada mestaruuden ohella lempeä nykyiseltä vaimoltaan eli Sylvia Christelilta (Paula Tiso), joka toimii samaan aikaan Jess Baptisten sihteerinä ja galaksinvälisten tappeluiden toteuttajana.
Nyrjähtäneille No More Heroes -touhuille uskollinen juoni kulkee aina yhtä järkähtämättömän järjettömällä poljennolla, ja viihdearvotkin ovat kieltämättä kohdillaan heti pelin alkumetreiltä lähtien. No More Heroes 3:n tarina etenee episodimuotoisina annoksina keskittyen yhden intergalaktisen ilkimyksen päihittämiseen kerrallaan, ja episodeihin kuuluvat alkuanimaatiot ja lopputekstit muodostavat yhdessä visuaalisesti kiinnostavia kokonaisuuksia.
No More Heroes 3 tekee monipuolisella visuaalisella ilmeellään vaikutuksen jo pelin alkumetreillä, kun pikselimuotoisesta grafiikasta siirrytään kasarianimaation hengessä toteutettuun kohtaukseen, joka avaa tarkemmin nuoren Damonin ja Fun ensikohtaamista ja tästä edelleen pelin omiin cel-shade-tyyliteltyihin animaatioihin, kun Travis temmataan nykyhetkessä mukaan tarinan tapahtumiin. Silmäkarkin lisäksi pelaaja saa nauttia varsin tasokkaasta ääninäyttelystä, sillä Downesin tulkitsema ärsyttävän uhmakas Travis ja Jess Baptiste VI -roistona show'n varastava Dalai pistävät parastaan. Valitettavasti peli tuntuu säästelevän turhan hanakasti kerronnallisia helmiään niin, että lupaavan ja verisen alun jälkeen pari ensimmäistä pomovastusta hujahtavat eteenpäin ilman mitään kerronnallisia yllätyksiä - No More Heroes 3 luottaa tutkimisen ja taisteluiden yhdistelmän pitävän pelaajan koukussaan, mutta en välttämättä nojaisi samassa määrin kummankaan ominaisuuden vetovoimaan.
Visuaalisesti vaikuttava kokonaisuus ihastuttaa monipuolisuudellaan, mutta varmasti myös ärsyttää tyylillisellä levottomuudellaan ja epäjohdonmukaisuudellaan: No More Heroes -pelejä tietysti kuuluukin joko vihata tai rakastaa. No More Heroes 3 on pelillisiltä ominaisuuksiltaan sarjan pirtaan sopivan äkkiväärä ja ristiriitainen kokemus, jonka paluu ykkösosan hengessä avoimen pelimaailman pariin hiertää pelikenkien ehdottomasti suurimpana kivenä. Avaruusroistojen käyttämän tuhosäteen myötä Santa Destroy lähimaastoineen on hajonnut useammaksi pienemmäksi miljööksi, joissa Travisin tulee paiskia tuttuja ruohonleikkaamisen ja roskien keräämisen kaltaisia hanttihommia sekä mäiskiä tiensä pomotaistoihin, joiden järjestämiskustannukset liikkuvat kymppitonnien luokissa.
Pelaajaa houkutellaan ympäristöjen tarkempaan nuuskimiseen skorpionien metsästämisen, painijakorttien keräilyn ja Jean-kissan pentukatraan jäsenten pelastamisen myötä, mutta nämä päätarinan kannalta yhdentekevät sivukeräilyt eivät kyllä innosta viettämään aikaa tylsissä ja autioissa maisemissa. No More Heroes 3:n aloitusalueena toimiva Santa Destroy on pelisarjan ensimmäisen osan hengessä autio hökkelikylä, jonka kaduilla kömpelö huristeleminen Travisin mopolla maistuu aivan liian paljon 15 vuoden takaiselta Wii-meiningiltä.
No More Heroes 3 tuntuu olevan myös kentällä liikkuessaan Wii-konsolin graafisen suorituskyvyn tasolla. On vaikea uskoa, että maaliskuussa 2021 ilmestynyt Monster Hunter Rise -komistus ja kolmas No More Heroes ovat molemmat Switch-pelejä, sillä jälkimmäinen on ainakin näin ennen julkaisua todella kulmikkaan näköinen peli bugisuudessaan ja hiomattomuudessaan. Kaupunkimiljöiden varjot värisevät todella amatöörimäisen näköisesti Travisin liikkuessa, ja pelillä on tapana latailla grafiikoita arvion alussa kehumieni välianimaatioiden aikanakin. Ruudunpäivitys on myös todella epätasainen niin televisiossa kuin kannettavassakin muodossa, ja matsien aikana peli pysähtyy hetkeksi raksuttaessaan ruudulle seuraavaa vihollisaaltoa. Pelihahmot ovat animehenkisyydessään varsin näyttäviä kauniine ääriviivoineen ja pirtsakoine värisuunnitteluineen, mutta staattinen ja kalsea pelimaailma toimii harvinaisen tylsänä miljöönä tälle seikkailulle.
Pelin alkupuolella seikkailun näyttämönä nähtävä ja tyhjyyttään ammottava aavikko on todella turhauttavan turhanaikainen lisäys Travisin seikkailuun toimien hyvänä esimerkkinä siitä, miten lineaarisemmille laduille siirretty seikkailu pitäisi homman paljon paremmin kasassa. Aavikolle ripotellut hanttihommat ja matsit olisi aivan hyvin voinut tiivistää putkimaisemmassa peliympäristössä tapahtuvaan seikkailemiseen. Aavikolta Neo Osaka -nimiseen pikkukaupunkiin siirtyvä seikkailu kuitenkin muuttuu kertaheitolla kiinnostavammaksi, kun asutuskeskuksen kaduilla tapahtuva pomomatsi pääsee käyntiin. Rajatummissa miljöissä tapahtuva toiminta alleviivaa aavikkoankeuden yhdentekevyyttä muistuttaen siitä, miksi No More Heroes 2:n pelisuunnittelullinen muutos lineaarisempaan meininkiin toimi aikoinaan niin hyvin.
Vessanpöntöllä tapahtuvista tallennustuokioistaan tunnettu No More Heroes -sarjan kolmas osa jatkaa vessahuumorin levittämistä ratkaisulla, joka valitettavasti saa pelaajan kyseenalaistamaan entisestään ankean avointa pelimaailmaa. Pelimaailman kartta on täynnä kysymysmerkkejä, jotka saa kuitenkin näkyviksi, mikäli Travis menee karhupumppaamaan tukkeutuneen julkisen vessan käyttökuntoon - tuolloin kaikki lähialueen kiinnostavat salaisuudet välähtävät näkyviin Assasin's Creed -sarjan merkeissä. Tämä paljastus vie pontta teknisesti hyvin vaihtelevasti toimivan pelimaailman tutkimisesta, mutta toisaalta vessavälähdys auttaa pelaajaa suunnittelemaan tekemisiään paremmin sen mukaan, suuntaako lähialueella ensiksi tappelemaan vai tekemään puhdetöitä. Samalla kaikki yllätyksellisyys ja kiinnostus uusia nurkkia kohtaan huljahtaa vessanpöntöstä alas.
Vaikka pelimaailmaan mahtuu joukko enemmän tai vähemmän onnistuneita suunnitteluratkaisuja, seikkailun keskikohtana toimivaan No More Heroes -motellinrähjään on pesiytynyt kiinnostavia sivuominaisuuksia. Seikkailussa edetessään pelaaja löytää Travisin majapaikasta varsin kiinnostavia salaisuuksia, joista ehkä merkittävimpänä toimii asutuskeskuksen kellarissa toimiva tukikohta. Siellä Travis voi väsätä itselleen väkevöittäviä mikrosiruja, sijoittaa rahaa ominaisuuksiaan kehittäen ja haukata voimaannuttavan sushiannoksen ennen seikkailuun säntäämistä. Myös motellin asumattomilta näyttävissä huoneissa piileskelee jos jonkinlaisia yllätyksiä, kunhan Travis onnistuu saamaan seikkailun varrella huoneiden avaimia haltuunsa.
Valomiekan ja painiliikkeiden varaan nojaavat taistelut eivät ole juuri muuttuneet, vaan Travisin ajoittainen muuttuminen mecha-peltiheikiksi jää ainoaksi suuremmaksi muutokseksi. Tekijät ovat Travisia avaruuteen ajoittain ampuessaan tekaisseet näistä taisteluista kieltämättä näyttäviä mittelöitä, kun Travis ottaa mittaa jättimäisistä avaruuden kauhuista. Maan kamaralla tapahtuvat matsit alien-konnia vastaan kärsivät kuitenkin visuaalisella tasolla vähän turhan harvalukuisesta vihollisvalikoimasta, joka ei juuri haasta tai yllätä pelaajaa. Vihollisten viipalointi ja maahan kellistäminen painiottein eivät nekään tarjoa kauheasti käänteitä, vaan sateenkaaren väreissä hehkuva humanoidihurme lentää komeissa mutta yllätyksettömissä kaarissa. Pomotaistoissa on sitä vastoin astetta enemmän yritystä, kun mittelöihin liittyy täysin yllättäen tuolileikin kaltaisia yllätyksiä tai eeppistä räppitaistoa Travisin ja vastustajan välillä, ja herjanheiton jälkeen päästään todelliseen tapaamiseen käsiksi.
Pelin kolme vaikeustasoa tarjoavat vähän erikoiset mutta toisistaan kylliksi eroavat pelielämykset. Helpoin taso antaa pelaajan edetä taisteluissa suojakentän turvissa ja kokea itsensä voittamattomaksi kovanaamaksi, kuten Travisin puikoissa pitääkin, ja uusien kykyjen kokeileminen kieltämättä tekee taisteluista vähän hauskempia, kun manööverejä voi kuivaharjoitella rauhassa vailla kuolemanpelkoa. Vikkelään karttuva kykyvalikoima ajan hidastamisineen ja viholliset taaksepäin heittävine voima-aaltoineen nousee pääosaan kuitenkin kovemmalla vaikeustasolla, kun kyvyillä pitää raivata nopeissa taisteluissa elintilaa vihollisten keskellä. Taisteluita kuitenkin leimaa yleinen monotonisuus, ja sateenkaaren väreissä komeileva väkivalta käy toistamaan itseään aika äkkiä. Joy-con-kapuloiden mahdollistama heilunta liikkeentunnistusominaisuuksilla höystettynä on kieltämättä viihdyttävää, muttei ollenkaan niin tarkkaa saati tyydyttävää kuin vastikään Switchille päivitetyssä The Legend of Zelda: Skyward Sword HD -toimintaseikkailussa.
No More Heroes 3 on kieltämättä yksi ristiriitaisimmista pelikokemuksista hetkeen - itseään toistava rakenne ja parhaimmillaankin keskinkertaisesti pyörivä ja toimiva pelimaailma saavat ajoittaista nostatusta mainiosti kerrotun tarinan oheistuotteena. Lyhyissä pelisessioissa parhaiten toimiva No More Heroes 3 tarjoilee persoonallisen toimintaelämyksen, jonka itsetietoinen tekninen jälkijättöisyys kärsii ainakin vielä ennen julkaisua sen kuuluisan loppusilauksen puutteesta. Toivottavasti julkaisupäivän jälkeen ilmestyvät päivityspaketit tasoittavat menoa, sillä nyt kokonaisuus on muiden pelisuunnittelullisten ongelmiensa takia vähän liian levällään selkeän viimeistelemättömyytensä takia.