Suomi
Gamereactor
ennakot
Noita

Noita, Early Access

Ihanan kamala kaaos

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Noita on todellinen paluu suomalaisen pelisuunnittelun alkulähteille. Sen jokainen pikseli reagoi ympäristöönsä samalla tavalla kuin klassiset luolalentelyt ja räiskintäpelit V-Wingistä Lieroon ja Moleziin. Jonnet ei muista, mutta nyt olisi mitä erinomaisin aika katsastaa, mistä tässä oli silloin ja nyt kyse.

Early Accessissa julkaistu Noita ei juonella juuri rehvastele. Pelaaja on jonkinlainen noita tahi maagikko, joka pyrkii Spelunkerin tapaan pääsemään kulloisenkin kentän pohjalle tuntemattomasta syystä. Matkalla vastaan tulee niin moninaisia otuksia kuin luonnonvoimiakin, joita pelaaja voi taltuttaa tai yllyttää taikasauvoihin kiinnitettyjen ominaisuuksien avulla. Mikäli montun pohjalla loimottaviin teleportaatioympyröihin pääsee hengissä, pelaaja siirretään suojaisaan paikkaan, jossa elämänvoima palautuu ja vihollisista saadut kultapalaset voi pistää hyötykäyttöön.

Nimettömän päähenkilön voimiin kuuluvat sekä rajallinen mutta äärimmäisen tarpeellinen kyky lentää että lukuisat taikasauvoihin sidotut loitsut. Alun pikkuröpötin ja pommit vaihtuvat kenttien myötä mitä erikoisimpiin sekoituksiin tulipalloja, jakautuvia sirkkelinteriä, laavapurskauksia ja maata syöviä magiapalloja. Jokaista taikasauvaa voi lisäksi muokata kenttien välissä siirtelemällä loitsukomponentteja mahdollisimman tuhovoimaisen tai hilpeän lopputuloksen takaamiseksi. Jos sauvassa riittää loitsutilaa, tulipallo voi vaikkapa lentää happovanan kanssa ja jakautua kahdeksi lisäräjähdykseksi maahan tai vihulaiseen osuessaan. Kun kaikkeen tähän muokattavuuteen ja arvaamattomuuteen yhdistää vielä vastustajien kyvyt heitellä räjähteitä, vuotaa sulaa laavaa tai taistella keskenään, kaikki kakofonian ainekset ovat kasassa.

NoitaNoita
Tämä on mainos:

Noidan vahvuus ja viihteellisyys syntyy sen ympäristön tavasta reagoida aivan kaikkeen. Tämä näennäinen kaaos pohjautuu selkeisiin sääntöihin, jotka pelaajan on opittava pitkälti kokeilemalla (ja kuolemalla), sillä peli ei itseään juuri selittele. Tulitaiat sytyttävät puiset tasot tuleen ja räjäyttävät ruutipinot. Öljy palaa niin maassa kuin pelaajan tai vihollisten ympärillä, jos ovat onnistuneet itseänsä siihen kastamaan. Vesi muuttuu höyryksi, happo vähän pelottavammaksi höyryksi. Ja kaikki räjähtää. Erilaisia vuorovaikutuksia on valtaisa määrä ja niiden kontrollointi tai varominen käy sitä vaikeammaksi, mitä syvemmälle pelaaja etenee ja mitä tuhovoimaisemmiksi loitsut käyvät. Tuikkusäteellä kiusattu lentävä vihainen happopallo saattaa ruiskia syövyttävää nestettä ympäriinsä osuen alla olevaan räjähdetynnyriin. Posahduksen jälkeen viereinen öljyjärvi leviää kirjaimellisesti pitkin seiniä sytyttäen kaiken tuleen. Reaktiot tapahtuvat usein niin nopeasti, että pelaaja itse ei voi kuin pitää hupustaan kiinni ja toivoa parasta. Ihana tuhon kakofonia on Noidan parasta osuutta, eikä peliä kannata ottaa liian vakavasti ja suorituskeskeisesti. Kuolema korjaa herkästi ja joskus epäreilusti, mutta aina tarkkoja sääntöjä noudattaen. Tällöin pitää vain tallentaa kaaos GIF:ksi ja laittaa uusi mato koukkuun.

Noita on varsin erityinen ja harvinaislaatuinen peli tätä nykyä. Se elää ja hengittää arvaamattomuudesta ja anteeksiantamattomuudesta aikana, jolloin pelit ovat siirtyneet ohjatumpaan ja hallitumpaan suuntaan. Peli ei ole aina reilu, mutta usein hervottoman hilpeä. Kuoleman myötä täysin ylivoimaisen tehokas taikasauva muuttuu taas perustuikuttimeksi, ja hetken harmitus muuttuu nopeasti innostukseksi yrittää vielä kerran, josko tällä kertaa pääsisi yhden kentän syvemmälle kenties loppupomoa vastaan. Taikoja, kenttien välissä tienattavia kykyjä, vihollisia ja eri elementtejä on niin valtava määrä, että jokainen pelikerta on taatusti erilainen. Early Accessissa eri ominaisuudet tulevat varmasti lisääntymään ja tasapainotus paranemaan, mutta Noidasta on jo nyt iloa vähintään kymmeniksi tunneiksi.

NoitaNoitaNoita
HQ
Tämä on mainos:
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

NoitaScore

Noita

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Kotimainen Noita lumoaa omaperäisellä ideallaan ja vahvalla teknisellä toteutuksella

Kotimainen Noita saapuu 15. lokakuuta

Kotimainen Noita saapuu 15. lokakuuta

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Kotimainen Nolla Games julkaisee kaksiulotteisen ja pikselisen Noita-pelinsä 15. lokakuuta tilaan 1.0. Tällä hetkellä peli on Early Access -tilassa. Uusi traileri...

Noita on suomalainen rogue-like

Noita on suomalainen rogue-like

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Suomalaisen Nolla Gamesin Petri Purhon, Olli Harjolan ja Arvi Teikarin seuraava peli on Noita. Rogue-like-pelissä fysiikalla on oleva keskeinen rooli. Julkaisupäivää ei...



Ladataan seuraavaa sisältöä