Not A Hero

Bunnylord on iso, violetti ja vaaksan verran vinksahtanut jänis - täydellistä pormestarimateriaalia, siis. Äänestäjiin poliittisen diskurssin sijaan vetoaa rikollisten valtaamien rakennusten tyhjentäminen. Ja se on pelaahan työ.

Not A Hero on Roll7-studion (mm. OlliOlli -skeittauspelit) käsialaa oleva vimmainen räiskintäkokemus. Tai ainakin se yrittää olla, sillä pelin tyylin ja toteutuksen ristiriidat yrittävät repiä pelaajaan useaan eri suuntaan. Pelimekaniikan lisäksi Roll7:n "internet-huumori" jakaa taatusti mielipiteitä. Bunnylordin tehtävien välillä höpisemät meme-viittauksia vilisevät alustukset ovat kuulijasta riippuen joko hilpeitä tai tympeitä. Allekirjoittanut jaksoi huvittua pelin alkupuolella sen käyttämästä kielestä, mutta pidemmän päälle tyyli alkoi tympimään. Välihöpinät ovat myös varsin pitkiä, rikkoen pelin dynamiikkaa melkoisesti mikäli ne haluaisi kuitenkin lukea läpi.

Pelaaja voi valita pikku hiljaa aukeavista yhdeksästä hahmosta mieleisensä ennen tehtävän alkua. Jokainen hahmoista edustaa tavalla tai toisella vinksahtaneita karikatyyrejä haulikolla aseistautuneesta Cletus-punaniskasta hyperseksuaaliseen Jesus-diskokunkkuun. Aseistuksen lisäksi hahmoilla on vaihtelevia ominaisuuksia yleensä liikkumiseen tai aseen lataamiseen liittyen. Osa tuntuu toisia selkeästi paremmilta, mutta syynä voi olla kenties omat preferenssit eikä hahmojen epätasapaino. Testattu Playstation 4 -versio toimi moitteetta niin hahmojen kontrolloinnin kuin tekniikankin osalta.

Pelin ydin on suojautumispohjaisessa 2D-räiskinnässä. Rikollisjengit ovat aina reippaassa etulyöntiasemassa, joten sokkona ikkunan läpi hyppääminen johtaa yleensä kuolemaan. Tehtävä aloitetaan pääsääntöisesti rakennuskompleksin katolta, josta kerros kerrokselta kuljetaan yksi tai useampi kerrostalo läpi, kunnes ainakin kentän päätehtävä on suoritettu. Sivutehtävistä palkitaan paremmalla loppuarvosanalla, mikä nostaa Bunnylordin kannatuslukuja ja sitä myötä avaa uusia pelihahmoja nopeammin. Rikollisjengit vaihtelevat itäeurooppalaisista jenkkeihin, noudattaen samaa överiksi vedettyä stereotyyppistä linjaa pelaajan omien hahmojen kanssa. Useasta kentästä koostuvan kokonaisuuden jälkeen käydään pätkimässä jengipomo varsin väkivaltaisesti tohjoksi Bunnylordin kanssa, joka muiden tehtävien aikana tyytyy delegoimaan tappotouhut pelaajalle.

Vihollisten osumat sattuvat ja heidän lukumäärästään johtuen pelaajan pitää lähestyä eri huoneita ja niiden asukkeja fiksusti. Tämä tarkoittaa yllätysmomentin tai kentistä poimittavien erikoisluotien (kuten pomppivat tai räjähtävät kudit) käyttöä sekä suojissa kykkimistä. Rambona rähjääminen johtaa yleensä kentän aloittamiseen alusta enemmän tai vähemmän nolon kuoleman seurauksena. Tässä piilee pelin ehkä pahin ristiriita. Jo valmiiksi noheva vaikeustaso nousee pelin edetessä jatkuvasti ja ultraväkivaltaisen ja sinänsä näyttävän 2D-räimeen vihjaama nopea jenginsuolaus muuttuu pian hitaaksi suojasta toiseen säntäilyksi. Jos kenttää, sen viholliskoostumusta ja erikoisammusten tai -kranaattien paikkoja ei osaa ulkoa, nopeasta läpäisystä voi vain unelmoida.

Pelin puolenvälin paikkeilla olo on kuin SWAT-ryhmällä kasaritoimintaleffassa, jossa kaikki räiskyy ja räjähtelee koko ajan. Vastapainona sekunnin murto-osassa tehdyt ratkaisut ja hiuksenhienot varmalta kuolemalta pelastumiset nostava pulssia hyvällä tavalla, kun kaikki loksahtaa kohdalleen. Valitettavan usein tämä vaatii kentän täydellistä tuntemista sen alusta loppuun asti, sillä muuten täydellinen suoritus voi karahtaa kiville vaikka viimeisen huoneen kohdalla saapuvassa yllätyshyökkäyksessä. Tällainen ikävistä ylläreistä syntyvä vaikeustason nousu nostaa usein samalla verenpainetta ja sitä myötä turhautumiskerrointa. Kentät ovat usein myös varsin pitkiä useine alatehtävineen, joten niiden alusta aloittaminen nyppii. Not A Hero muistuttaa Hotline Miami -sarjaa enemmän kuin vähäsen sillä erotuksella, että jälkimmäinen ymmärsi pätkiä väkivaltaiset ja usein äkisti loppuvat toimintakohtaukset pienempiin ja sitä myötä helpommin uudelleenaloitettaviin palasiin.

Ensisilmäyksellä Not A Hero on kaltaiselleni pikseligrafiikkaa arvostavalle pelaajalle houkutteleva. Se on ehdottoman tyylipuhdas suoritus, vaikka itse tyylivalinnasta voi olla eri mieltä kehittäjien kanssa. Sen maailma on skitsofreeninen, mutta ehyt kokonaisuus dialogista animaatioihin asti. Itse en päässyt missään vaiheessa täysin sinuiksi sen vaikeustason, suojautumismekaniikan ja hektisen räiskeen yhdistelmän kanssa.

Ehkä kaksikymmentä lisätreenituntia myöhemmin voisin taiteilla sujuvasti suojasta toiseen räiskien pahiksia vasemmalla ja oikealla ilman kymmentä gameoveria, mutta arviosessioiden aikana en moiseen zen-tilaan päässyt kuin satunnaisesti ja silloinkin lähinnä puhtaan tuurin ansiosta. Jos olet valmis upottamaan Not A Heron maailmaan ja mekaniikkoihin enemmän tunteja kuin sen yksinkertaisen näköinen ulkokuori antaisi ymmärtää, siitä voi saada allekirjoittanutta enemmän irti. Esimerkiksi Speed Run -potentiaalia sillä on valtavasti, koska taitava pelaaja voi juosta mahdottomalta vaikuttavan kentän läpi nopeasti, näyttävästi ja tappavan tehokkaasti.