Onko fyysisen ja digitaalisen välinen kiista jo ohi?

Fyysisillä peleillä on aina ollut se konkreettinen etu digitaalisiin peleihin verrattuna. Niitä voi pitää kädessä, esitellä ylpeänä hyllyillä, ja joissakin tapauksissa – varsinkin jos rahaa riittää – niissä on erikoisversioiden lisäominaisuuksia, joita voi ihailla.

Nopean internetyhteyden yleistymisen jälkeen on keskusteltu siitä, kumpi on parempi. Fyysiset tallenteet edustavat keräilyarvoa ja pysyvyyttä, kun taas digitaaliset tarjoavat mukavuutta, nopeutta ja yhä saumattomamman käyttöympäristön. On niin paljon helpompaa klikata ”osta”-painiketta konsolin kaupassa tai syöttää avain kuin odottaa toimitusta päivän verran tai vaihtaa pyjama pois, hypätä autoon ja piipahtaa kaupungilla. Puhumattakaan siitä, että joutuu kohtaamaan ihmisiä...

Mutta kun tuoreiden uutisten mukaan PlayStationin myyntiosuudet ovat nousseet 85 prosenttiin digitaalisen myynnin hyväksi, jossain matkan varrella tuo keskustelu on ehkä jo ratkaistu – ei dramaattisella ilmoituksella, vaan hitaalla, lähes huomaamattomalla muutoksella kuluttajien käyttäytymisessä sekä vieläkin hienovaraisemmalla hyväksynnällä siitä, mitä pelin ”omistaminen” oikeastaan tarkoittaa. Sillä nykyään, vaikka ostaisitkin pelistä fyysisen kopion, et voi enää taata, että se on käytettävissäsi ilman internetyhteyttä, puhumattakaan siitä, että se olisi käytettävissä ikuisesti.

Fyysisen kopion illuusio

Aikoinaan, kun fyysiset kopiot olivat hallitsevassa asemassa, ostit pelin, avasit pakkauksen, laitoit levyn valitsemaasi konsoliin ja peli alkoi. Sitten tulivat asennukset, ja nykyään et voi edes olla varma siitä, että ostamasi levy sisältää koko pelin. Internetin ja pelien koon paisumisen ansiosta monet pelit vaativat nykyään ”sisällön lataamista”, jotta niitä voi pelata. Näistä ilmoitetaan pakkauksessa, mutta käytännössä se tarkoittaa, että pelin pelaamiseksi joudut silti hankkimaan osan siitä digitaalisesti. Levyt ovat muuttumassa lähinnä fyysisiksi avaimiksi.

Kun tähän lisätään julkaisupäivän päivitykset ja korjaukset, tämä jatkuva ylläpito tekee fyysisistä kopioista entistä vähemmän kannattavia. Kysymys on siis epämiellyttävä, mutta välttämätön: jos levy ei enää sisällä täydellistä, lopullista ja pelattavaa kokemusta, mitä me sitten omistammekaan?

Miksi ala on kehittynyt tähän suuntaan

On houkuttelevaa pitää tätä yksinkertaisena tarinana siitä, kuinka julkaisijat riistävät kuluttajien oikeuksia, mutta todellisuus on pikemminkin olosuhteiden tulos kuin minkäänlaisen salaliiton seuraus. Internetin ansiosta digitaalinen jakelu tuli mahdolliseksi ja tarjosi julkaisijoille selkeitä etuja:

• Ei valmistus- tai vähittäismyyntikustannuksia, ja yritykset rakastavat säästää muutaman punnan tai dollarin riippuen siitä, mistä ostat.


• Täysi määräysvalta hinnoittelussa ja alennuksissa


• Käytettyjen tuotteiden markkinan poistaminen sekä se, että pelaajaa estetään lainaamasta peliä kavereilleen.

Kun peleistä tuli jatkuvasti päivitettäviä palveluita staattisten tuotteiden sijaan, fyysiset tallennusvälineet menettivät luonnollisesti merkitystään. Levy ei voi kehittyä mukana pelin kanssa, joka muuttuu viikoittain tai kuukausittain. Liiketoiminnallisesta näkökulmasta tämä kehityssuunta on järkevä. Se on tehokkaampaa, joustavampaa ja lopulta kannattavampaa. Ja aivan kuten muillakin toimialoilla, pelikehitystä ohjaa voitto.

Onnittelut, me olemme itse aiheuttaneet tämän

Ehkä merkittävin muutos ei ole tekninen tai kaupallinen, vaan psykologinen. Ja vaikka me kaikki mielellämme syytämme yritysten ahneutta kaikista pelialan vääryyksistä, tämä on ongelma, jonka olemme jossain määrin aiheuttaneet itse.

Ja kaikki mukavuuden vuoksi.

On niin paljon helpompaa ostaa peli yhdellä napin painalluksella ja käynnistää se toisella, kuin nousta sohvalta, hakea kotelo, poistaa levy ja laittaa uusi paikalleen. Jo tämän kirjoittaminen tuntui väsyttävältä.

Ajatus pelin ”omistamisesta” perinteisessä mielessä on menettänyt merkitystään verrattuna siihen, että pelin voi yksinkertaisesti pelata milloin haluaa mahdollisimman vaivattomasti. Ja koska kivijalkakauppojen suosio on ollut voimakkaassa laskussa jo vuosia verkkokaupan ansiosta, kun pelien ostaminen muuttui välittömäksi, meillä ei oikeastaan ollut koskaan mahdollisuutta.

Fyysiset tallennusvälineet eivät ole kadonneet, mutta ne eivät tee itselleen palvelusta

Kaikesta tästä huolimatta fyysiset pelit eivät ole kadonneet. Erikoispainoksia on edelleen olemassa, Steel Book -koteloita myydään yhä, ja keräilijät arvostavat edelleen fyysistä omistamista suuresti. Mutta fyysiset tallennusvälineet tuntuvat yhä enemmän joltakin muulta kuin miltä ne kerran olivat. Ne eivät ole enää se oletusarvoinen tapa, jolla useimmat ihmiset ostavat pelejä, sillä digitaaliset versiot tarjoavat nykyään jopa erikois- ja deluxe-painoksia. Fyysiset keräilijän painokset houkuttelevat nykyään pääasiassa superfaneja tai innokkaita keräilijöitä.

Mutta suurin ongelma on laatu – tai sen ilmeinen puute nykyään. Call of Duty -pelillä oli aikoinaan erikoispainos, jonka mukana toimitettiin todella toimivat yönäkölasit. Nykyään on pelejä kuten Metal Gear Solid Delta: Snake Eater, jonka mukana toimitettiin hyvin kyseenalainen patsas, tai 007 First Light, jossa yritettiin myydä puolet muovisesta Golden Gun -aseesta yli 200 punnan hintaan.

Mikään ei näytä välttyvän ”paskaistumiselta”, ja jos tämä on se standardi, jonka julkaisijat luulevat fanien haluavan, niin ellei radikaalia muutosta tapahdu, ei mene kauan, ennen kuin tällaiset tuotteet katoavat kokonaan. Ainoa asia, jota näiltä premium-versioilta odotetaan, on laatu. Kun siitä tingitään, hintaa ei voi enää perustella. Ja mikä sitten estää meitä siirtymästä kokonaan digitaaliseen muotoon?

Fyysisen katoaminen?

Onko fyysisen ja digitaalisen välinen keskustelu jo ohi? Ei aivan.

Fyysiset tallennusvälineet ovat edelleen olemassa, ja joillekin pelaajille niillä on yhä suuri merkitys. Mutta se fyysisten tallennusvälineiden versio, joka aikoinaan määritti pelaamisen – täydellinen, itsenäinen ja pysyvästi omistettu – ei ole enää standardi.

Jäljelle on jäänyt jotain monimutkaisempaa. Fyysisiä pelejä on edelleen olemassa, mutta ne eivät enää takaa omistajuutta samalla tavalla kuin ennen. Digitaaliset pelit tarjoavat mukavuutta, mutta eivät myöskään pysyvyyttä, ja näiden kahden välimaastossa käsitys siitä, mitä pelin ”omistaminen” tarkoittaa, on hiljaa muuttunut, eikä suurin osa meistä edes huomannut, milloin se tapahtui. Fyysiset pelit eivät ole häviämässä siksi, että ne olisivat huonompia, vaan siksi, että mukavuus voittaa kaiken.

Vuosien ajan keskustelu on keskittynyt fyysisten ja digitaalisten pelien vastakkainasetteluun. Todellisuudessa tuo kiista on saattanut päättyä jo kauan sitten. Todellinen keskustelu koskee nyt omistamista ja käyttöoikeutta, ja jos nykyiset trendit jatkuvat, omistaminen saattaa olla jo häviämässä. Tämän huomioon ottaen Stop Killing Gamesin kaltaisten toimijoiden merkitys saattaa pian olla suurempi kuin koskaan.