Operation Flashpoint: Red River

Alkuperäisen kulttisuosiota nauttivan Flashpointin tekijät siirtyivät tekemään uutta ARMA-sotilassimulaatiotaan, ja Red Riveristä vastaa edellisen Dragon Rising tapaan Codemasters. Nouseva lohikäärmes ei lähtenyt lentoon pelikansan parissa, joten Punaiselle Joella on otettu onkeen. Kuvitteelliseen konfliktiin Tadžikistanissa sijoittuva peli alkaa pienistä operaatioista kovasti taistelevia, mutta heikosti varustettuja sissejä vastaan. Perusräimettä korkeamman aloituskynnyksen ylitettyään pelaajalle heitetään kertaluokkaa vaikeampi vastus eteen organisoidun ja hampaisiin asti aseistetun armeijan muodossa. Perstuntumalla tehtävien eteneminen on Wanhaa Cunnon Flashpointia piirun verran tarkemmin ohjattua, eikä täydellistä toiminnan vapautta suoda kuin ajoittain.

Juonta kuljetetaan jokaisen tehtävän alussa tehtävänannolla sekä itse toiminnan aikana tapahtuvalla keskustelulla. Kirosanoja viljellään taistelun aikana jo koomisuuteen asti, kun stereotyyppinen ryhmänkomentaja ojentaa uusia sotilaita voimasanojen kera. Muutenkin kielenkäytössä livahdetaan usein naurettavan puolelle, ja hillitympi sanavarasto olisi tarpeen sotilaiden ammattimaisuutta korostettaessa.

Nykytrendien mukaisesti myös sotilassimulaatiossa voi tienata kokemusta. Kampanjan aikana kokemus kääntyy paremmiksi taistelutaidoiksi ja uusiksi leluiksi, joita voi vaihtaa tehtävän tarpeiden mukaan. Nelihenkisen ryhmän muut jäsenet voi myös tuunata haluamikseen. Yhteistyössä pelattavaa moninpeliä en valitettavasti päässyt arviota varten kokeilemaan. Silloin ryhmän muut jäsenet koostuisivat kavereista, joilla jokaisella on omat kokemustasonsa ja aseistuksensa.

Ensimmäinen kulttuurishokki putkiräiskijälle on varmasti huimasti kasvanut taisteluetäisyys. Kun nelihenkisen ryhmän jäsen huutaa "Kiväärimies, 300 metriä, etelä", kiikarin saa kaivaa suosiolla esiin tihrustamista varten. Monipuolisten skenaarioiden ansiosta lähietäisyydelläkin käydään, mutta tarkk'ampujan rooli tuntui sopivan parhaiten suurimpaan osaan pelitilanteita. Laaki ja vainaa -periaate pätee myös omilla joukoilla. Huonolla tuurilla yksi laukaus otsikkoon riittää kellistämään pelaajan. Vaikeustason hillitsemiseksi sekä pelaaja että ryhmätoverit voivat paikata kaatuneen takaisin kuntoon. Parantaminen on hidasta, eikä sovi taistelun aikana käytettäväksi kuin hyvässä suojassa. Silti se tuntuu hieman liian suurelta myönnytykseltä realismin kustannuksella.

Ulkoisesti Red River on kaksijakoinen kokemus. Piirtoetäisyys on huima, ja osa maisemista on jo ihan vain näkemisen arvoisia. Hahmomallit ovat yksityiskohtaisia ja kohtalaisen hyvin animoituja. Sen sijaan räjähdys- ja räiskintäefektit nappaavat pari pykälää tunnelmasta. Kun kaksi rynnäkkökonetta pistää korttelin matalaksi, sen pitäisi myös näyttää siltä. Myös Battlefield: Bad Company 2:n tyylisiä monipuolisesti tuhoutuvia rakennuksia jää kaipaamaan. Audio-osastolla liikutaan ainakin näennäisen realismin rajoissa, eikä siltä osin ole suuremmin valitettavaa. Ääninäyttelijätkin hoitavat hommansa mallikkaasti, vaikka dialogin kirjoittajat olisivat voineet jättää F-sanoja pois.

Suurimmat miinukset peli ansaitsee tekoälynsä toteutuksesta. Omaa ryhmää voi komentaa suhteellisen monipuolisesti, mutta komentojen toteutus jättää lähes aina toivomisen varaa. Rakennuksen puhdistus käy kyllä oikein näppärästi, mutta vihollisen asemiin hyökkääminen tai muurinpätkän takaa räiskiminen tuottavat ongelmia reitinhaulle. Kavereiden taistelutehossa olisi myös parantamisen varaa. Välillä pelaaja joutuu napsimaan yhdeksän kymmenestä hyökkäävästä pahiksesta, kun omat joko kykkivät väärässä paikassa tai eivät vain ole sopivalla tuulella liipaisimen koukistamiseen. Ongelma poistuu luonnollisesti kavereiden kanssa pelatessa, jolloin tekoälyttömyys korvataan ihan luontaisella tyhmyydellä.

Taktisempi räiskintä on virkistävä kokemus reaktioräimintöjen parissa, mutta pieni viimeistelemättömyys jättää kokonaispinnat pykälän verran potentiaalia alemmas.