Operation Warcade

Nyt jo pidemmän aikaa VR:llä pelanneena ja erityisesti ampumapelejä läpi kahlanneena, yllättäen ei ollut käynyt edes mielessä tekniikan yhdistämistä vanhaan kunnon kolikkopeliräiskintään. Tämä silläkin varjolla, että Operation Wolf (Taito, 1987) kuului yksiin suosikkipeleistäni lapsuudessa. Ivanovich Games kuitenkin äkkäsi idean potentiaalin ja yhdistämällä sen nokkelaan nimeen Operation Warcade päästää minut osaksi nuoruuteni kolikkopelihekumaa kotisohvalta käsin. Mahtavaa!

Operation Warcade nojaa tutun kansikuvansa lisäksi ideansa oikeastaan kokonaan klassiseen Operation Wolf -peliin. Sen enempää juonta sisältämättä pelissä ideana on liikkua erilaisissa vihollisten leireissä ja jakaa lyijypitoista oikeutta kaikille vastaantuleville sotilaista erikoisjoukkoihin ja helikoptereista sotaveneisiin. Silmistä kuvatusta näkymästä pelaaja kököttää syvennykseen kyhätyn kolikkopeliruudun äärellä, jonka kuva liikkuu kaksiulotteisesti sivusuunnassa vasemmalta oikealle tai päinvastoin. Kolikkopelimäisen illuusion luomiseksi maailma vihollisineen on pienoiskoossa, jonka yllä pelaaja aseineen väijyy. Operation Warcadessa on kuitenkin hauska käänne tyypilliseen kolikkopeliräiskintään verrattuna. Jokaiseen tasoon on lisäilty tiettyjä kohtia, joiden aktivointi vie hetkeksi pelaajan sisälle pelimaailmaan ampumaan vihollisia niin sanotulta katutasolta. Näissä tilanteissa tapahtumapaikka vaihtelee hiekkasäkkien takaa konekiväärillä ammuskelusta talon katolta niputtamiseen. Pelaaja pääsee jopa kaahailemaan sotilasajoneuvojen rattiin pitäen toisen käden tietysti vapaana ammuskelulle. Joka tapauksessa nämä lisätilanteet ovat raikas tuulahdus peliin muun ampumisen lomassa.

Normaalin ja Move-ohjaimen lisäksi Operation Warcadessa voi päästää vihollisia hengiltä positiivisena yllätyksenä myös Aim-ohjaimella. Kahdella ensiksi mainitulla ohjaimella pelatessa isketään käteen perusaseeksi Uzi toisen käden hoitaessa sokkien nakkelun. Aim-ohjaimella kuitenkin Uzin tilalle on laitettu ohjaimen muotoon paremmin istuva rynkky. Erilaisia aseita tulee vastaan sotimisen aikana muun muassa tyypillisistä haulikoista tarkkuuskivääreihin ja minigunista vähemmän tyypilliseen painovoimattomuusaseeseen saakka. Henkilökohtaisesti vihollissotilaiden ja kulkuneuvojen imeminen aseen piippuun kiinni ja sinkoaminen päin muita vastustajia on hupaisaa, mutta menee jo hiukan liian pitkälle rikkoen pelin tunnelmaa. Pelikentissä lojuu myös erikoiskranaatteja, joiden avulla vastustajat voi esimerkiksi jäädyttää tai tapahtumat hidastaa parempaa väestönhallintaa varten.

Laatunsa ja harvinaisen vähäisen tuen takia valitsin ammuskeluun Aim-ohjaimen. Ensimmäisellä pelisessiolla Operation Warcade sujui muitta mutkitta siivotessani ympäristöä tarkasti vihollisia napsien. Pientä ei-toivottua sivuttaisliikettä alkoi muodostua virtuaalisessa pelikopissani hetken pelaamisen jälkeen, mikä oli kuitenkin hallittavissa sijainnin resetoinnilla. Toisella pelikerralla kuitenkin ongelmia alkoi ilmaantua toden teolla johtaen lopulta täydelliseen turhautumiseen ja pelaamisen lopettamiseen. Operation Warcade käänsi tuon tuosta pelinäkymäni noin 90 astetta sivulle. Pelinäkymän resetointi ei tuntunut enää auttavan asiaan muuten kuin hävittämällä Aim-ohjaimen kokonaan käytöstä. Jatkaakseni jouduin palaamaan Playstationin työpöydälle, sammuttamaan pelin ja käynnistämään sen uudestaan löytääkseni itseni samasta jamasta vain minuutteja myöhemmin. Kolmannen kerran jälkeen olin jo täysin kypsä toistuvalle bugisuudelle ja harmissani menetetystä toiminnasta.

Grafiikka Operation Warcadessa on aivan kamalaa. Palikkahahmot ja tyhjät kentät heikkoine tynnyriräjähdyksineen muistuttavat uskottavasti useamman kymmenen vuoden takaisesta graafisesta loistosta. Toisaalta tämä kökkö ilme yhdistettynä jäätävän kankeisiin animaatioihin on juuri omiaan luomaan autenttisen pelihallifiiliksen 80-luvun lopulta. Alkushokin jälkeen toiminnan hauskuus ottaa niskaotteen, eikä kauheaan graafiseen ilmeeseen enää kiinnitä huomiota ainakaan pahalla.

Äänimaailma on linjassa graafisen ilmeen kanssa niin hyvässä kuin pahassa. Nuhaiset ammuskeluäänet ja pihisevät räjähdykset eivät juuri kutkuta kuulonystyröitä, mutta saavat aikaan nostalgisuudellaan pientä huvittuneisuutta. Bonuksena äänenvoimakkuus heittelee yllättävän paljon ääniefektien parissa saaden aikaan säikähdyksiä varsinkin veitsen kanssa päälle hyökkäävien kommandojen kanssa. Musiikki taas on kaikkea muuta kuin toimintaan sopivaa, sillä Operation Warcadessa soi tilanteesta riippumatta rehellinen teknopoppi. Outoa valintaa puoltaa ainoastaan tosiasia, että teknorallit ovat varsin tarttuvia ja meneviä, jos tällainen on pelaajan mieleen.

Operation Warcadessa on loistava idea ja vain osittain onnistunut toteutus. Osan kompastelevasta teknisestä toteutuksesta voi laittaa retrotunnelman hakemisen piikkiin. Idea olisi kuitenkin kukoistanut modernisoimalla toteutuksen esimerkiksi vokselipohjaisella pelimoottorilla. Teknomusat eivät suoraan istu toimintaan, mutta laadullisesti tuovat iloa ampumiseen. Kuitenkin useat bugit pahimmillaan rampauttavat koko pelikokemuksen ja saavat aikaan ajatuksia pelaamisen hylkäämisestä kokonaan. Nihkeästi pelistä jää vähän sellainen maku, mitä toteutuksen kunnianhimoon tulee, että tekijät ovat menneet portista siellä missä aita on matalin. Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että kolikkopeli omassa olohuoneessa on hullun siistiä jopa virtuaalisena.