Papetura jää mieleen tunnelmansa ansiosta

Papetura on uusi tulokas pienten indiepajojen kummallisten tasoloikkapulmailujen kastiin. Persoonallinen pikkupeli käynnistyy siitä, kun käpristynyt paperinpalanen herää siemenkotelosta koiperhosen vierestä. Musta siluettimörkö on vangitsemisen takana ja luonnollisesti on päästävä ulos hakemaan oikeutta. Pelin aikana huomaa miettivänsä useampaan otteeseen, että mistäköhän tekijät ovat kaivaneet innoituksensa tällaiseen peliin.

Pelaajan ohjaama paperinpalanen tottelee tattiohjausta sivusuunnassa ja osaa ampua kantamastaan kissannäköisestä mustasta putkesta valopalloja. Lähinnä muurahaiskeon ja ampiaispesän risteytykseltä vaikuttavassa alamaailmassa liikutaan sivunäkymässä ja ratkotaan pieniä maailmaan sidottuja pulmia eteenpäin pääsemiseksi. Vuorovaikuttaminen ympäristön kanssa sisältää esimerkiksi tietä valaisevien kukkasten aktivoimista, tavaroiden etsimistä ja kuumailmapallosta käsin ajoitettua taistelua. Minimaalinen ohjattavuus keskittää pelaamisen lähinnä pulmailuun, joka on sopivan kevyttä pitääkseen menon soljuvana. Jos pulmat aiheuttavat ongelmia, voi paperinpalanen hotkaista mystiseltä tietäjältä saatuja siemeniä, jolloin hahmon mielessä aktivoituneen minipelin voittaminen palkitsee vihjeellä pulmaan.

Papeturan maailma on kuin käsin rakennettu kellertävästä paperimassasta, hyönteisten kuorista ja nukkavierusta kankaasta. Persoonallinen ja orgaaninen ilme tasapainoilee kiehtovan ja epämiellyttävän ulosannin rajamailla. Lämminhenkiseen ympäristöön ja sen asukkaisiin on laitettu ajatusta ja kokonaisuus kaikessa kummallisuudessaankin on ehyt, vaikkei hirveästi yksityiskohtia peliin olekaan sullottu. Nintendo Switchin OLED pysyy hyvin menossa mukana, eikä latauksiakaan oikeastaan edes huomaa.

Peli ei sisällä minkäänlaista tekstiä tai puhetta. Mielenkiintoinen ratkaisu jättää paljon äänitehosteiden ja musiikin harteille, ja pitkälti nämä onnistuvatkin. Tehosteet istuvat kummalliseen ilmeeseen hyvin hyödyntäen erilaisia rapinoita, suhinoita ja muita orgaanisia ääniä. Ainoastaan tulessa olevien ja lentävien merimakkaroiden tiputtamista tavaroista lähtevä kliseinen animaatioäänitehoste ei istu maailmaan ollenkaan. Musiikki onnistuu hyvin luomaan tunnetiloja ja mystiikkaa peliin. Hieman elektroniseen menoon kallellaan oleva rauhallinen tunnelmointi kuulostaa miellyttävältä korvaan.

On hienoa, kun pelit osataan lopettaa ajoissa ennen venytyksen makua. Papeturan alle kahden tunnin läpäisy tuntuu silti lopettavan menon liian lyhyeen. Persoonallisessa ilmeessä ja vähäsanaisessa pulmailussa on jotain kiehtovaa, mitä olisi halunnut kokea enemmänkin. Tunnelmointi kuitenkin jää mieleen, ja jos haluaa jotain vähän erikoisempaa kevyttä pelattavaa, kannattaa suunnata katseet Papeturan suuntaan.