Nintendo nostaa japanilaisten työntekijöidensä palkkoja peräti 10%

Nintendo haluaa pitää työvoimansa talossa, kun esimerkiksi Microsoft irtisanoo väkeään massoittain.
Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2023-02-09

Viime kuussa Microsoft ilmoitti antavansa kenkää 10 000 työntekijälleen, ja samalla ovenavauksella yhtiön ylin johto kuittasi muhevat useiden miljoonien lisäpalkkiot hyvin tehdystä työstä.

Nintendo aikoo tehdä toisin, sillä aikeena on pitää henkilökunta talossa jatkossakin. Iso N on korottanut työntekijöidensä palkkoja 10%. Peliliike on linjassa Japanin pääministeri Fumio Kishidan linjauksen kanssa, jonka mukaan firmojen tulisi antaa palkankorotuksia kamppailussa inflaatiota vastaan.

Harmillisesti tämä veto johtanee siihen, että uusien Switch-pelien hintaa nostetaan täälläkin rapia 10 eurolla, eli tutusta 69 eurosta 79 euroon.

Kiitokset, Reuters

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin