Kirjailija Neal Stephensonin kunnianhimoinen miekkailusimulaattori Clang otti tänään merkittävän askeleen eteenpäin, kun se saavutti Kickstarterissa asettamansa puolen miljoonan dollarin tavoitteen. Kampanja päättyy tänään alkuillasta Suomen aikaa, joten mukaan miekkakarkoihin ehtii vielä halutessaan projektin sivuilla.
Clangia kehitetään PC:lle, ja Stephensonin mukaan tarkoituksena on kehittää niin realistinen miekkailupeli kuin on vain teknisesti mahdollista. Peli käyttää hyväkseen PS Movea muistuttavaa Razer's Hydra -liikkeentunnistusohjainta. Pelille ei ole vielä ilmoitettu julkaisupäivää. Projektin esittelyn videon voi katsoa esimerkiksi täältä.