Nintendo-pomo Saturo Iwata ei hätkähdä arvioista, että Wii U olisi kuollut ja kuopattu jo ilmestyessään. Iwata kertoo Gamasutran haastattelussa, että samankaltaisia arvioita esitettiin jo ennen Wiitä. Konsolista tuli kuitenkin huippusuosittu.
Iwatan mukaan julkaisulla ennen kilpailijoita ei ole suurta merkitystä Nintendolle. Yhtiö ei myöskään välitä siitä, julkaisevatko Microsoft ja Sony tehokkaammat konsolit. Oleellisempaa yhtiölle on se, että Wii U tarjoaa jotain erilaista - jotain, mikä on relevanttia taulutietokoneiden ja muiden "kakkosnäyttöjen" rinnalla.
"Uskomme tämän olevan oikea aika Wii U:n julkaisuun siksi, että se on merkityksellinen maailmalle", Iwata muotoili.
Jotta konsoli voisi menestyä, on se hinnoiteltava oikein. Iwata tunnustaa Nintendon oppineen läksyn 3DS:n julkaisusta ja sen pikaisesta uudelleenhinnoittelusta.
"Wii U:n hinnoittelu on yksi tärkeimmistä elementeistä, kun se julkaistaan."
Nintendo ei ole toistaiseksi vahvistanut Wii U:n julkaisupäivää tai -hintaa, mutta konsolia odotetaan kauppoihin jouluksi kohtuullisen edulliseen hintaan.