Assembly-tapahtuma alkaa tänään

Suomen suurimmat LAN-partyt Helsingissä
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2012-08-02

Ulkopuolisen silmiin saattaa vaikuttaa oudolta napata tietokone kantoon ja pakkautua pimeään jäähalliin useiksi päiviksi. Mutta monelle pelaajalle se on kesän huipennus. Jokavuotinen Assembly-tapahtuma alkaa tänään, ja festivaaleille odotetaan jälleen tuhansia harrastajia. Likimain kaikki vajaasta 2500 tietokonepaikasta on myyty jo ennakkoon.

Tapahtuma pidetään Hartwall Areenalla, jonka ovet aukeavat tasan puolelta päivin. Tämän jälkeen menoa ja meininkiä riittää tauotta aina sunnuntai-iltapäivään asti.

Paikalle voi saapua myös ilman konetta tai konsolia. Tällöin voi ostaa pelkän sisäänpääsylipun, joka kustantaa ovelta 40 euroa.

Assembly järjestään nyt 20. kertaa. Vaikka tapahtuman koko ja kaupallisuus ovat ajan saatossa kasvaneet, ovat pelit ja tekniikka edelleen Assemblyjen ytimessä.

Tämän vuoden tapahtumassa järjestetään esimerkiksi kansainvälisestikin huomattava Asus Roq Starcraft II -turnaus, jossa palkinnoiksi on varattu muhkea 30 000 dollarin potti. Turnauksen finaaliottelu pelataan lauantaina iltakahdeksalta.

Turnauksia pidetään myös muun muassa Counter-Strike: Sourcen, Dota 2:n, Super Street Fighter IV:n, NHL 12:n ja Super Smash Bros Brawlin merkeissä.

Oman perinteikkään osansa saavat myös erilaiset demokilpailut, joissa yritetään luoda esimerkiksi muutaman kilotavun puitteissa näyttävä grafiikkaintro. Yksi kuuluisimmista demoista on Future Crew'n Second Reality, joka hämmästytti assylaisia jo vuonna 1993. Ryhmän jäsenet ovat sittemmin olleet perustamassa muun muassa Futuremarkia ja Remedyä, valaen pohjaa Suomen koko peliteollisuudelle.

Pelien ja demojen lomassa Assemblyillä järjestetään alaa koskevia seminaareja sekä konsertteja, joissa esiintyvät tänä vuonna Poets of the Fall ja Commodore 64 -musiikin legenda Jeroen Tel.

Tapahtuman aikataulu löytyy Assemblyn sivuilta.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin