Paradox taistelee bugeja vastaan

Pahoja tapoja aiotaan muuttaa
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2012-08-10

Paradox Entertainmentin pelit ovat tunnetusti usein bugisia virityksiä ilmestyessään, joka ei ole varmastikaan auttanut niiden myyntejä. Vaikka korjauksia tehdään, ja usein pelit pyörivätkin myöhemmin mainiosti, haluaa julkaisija itsekin muuttaa tätä kuviota.

Vanhempi tuottaja Gordon Van Dyke on kertonut RPS:lle, ettei yhtiölle vain ole ollut varoja ylläpitää suurta laadunvalvontaosastoa, ja rajallisilla resursseilla ollaan saatu aikaan vain rajallisia tuloksia. Myöskään PC-kehittely ei tee asioita helpommaksi, koska vaihtelu niiden välillä on huomattavaa.

Paradoxilla on kuitenkin käynnissä valtaisa muutos, Van Dyke kertoo. Hän on yksi niistä työntekijöistä joilla on kokemusta suurista kehittäjistä kuten Dicestä, ja tämä kokemus muokkaa nyt myös Paradoxin toimintatapoja ja aikataulutusta. Laadunvalvontaan on kaadettu kahmaloittain rahaa, joka on näkynyt mm. War of the Rosesin vähäisempänä bugikuormana.

Aiemmilla synneillä ansaittua mainetta on kuitenkin hankala muuttaa, ja Paradoxilla onkin edessään täysi työ jotta se pystyy vaikuttamaan asiakkaansa parantuneesta laadustaan. Näiden usein omaperäisillä, tai tiettyjä sirpalemarkkinoita hallitsevilla peleillä on kuitenkin jo nyt vankat faninsa, jotka ovat pysyneet uskollisina myös aiempina, huonoina päivinä.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin