Treyarch on julkistanut Kölnissä uuden merkittävän ominaisuuden Call of Duty: Black Ops II:een. Codcasteriksi kutsuttu ominaisuus muistuttaa Shoutcast-palvelua, mutta mahdollistaa radio-ohjelman lähettämisen sijaan omien moninpeliotteluiden virtauttamisen suorana lähetyksenä katselijoille.
Treyarch-pomo Mark Lamia kertoi, että tekijät uskovat ominaisuuden mullistavan Black Ops II:n. Sen odotetaan muodostuvan suosituksi etenkin kilpailullisissa e-sports-piireissä. Videon lähettäminen on kuitenkin integroitu peliin, joten se onnistuu kaikilta ilman lisälaitteistoa.
Ammattimaisempien tulosten saavuttamiseksi kaksi pelaajaa voi toimia ottelun selostajana ja moderaattorina vaihdellen myös kuvakulmia. Lisäksi USB-kameraa tuetaan, mikäli mielii tulla nähdyksi pelatessaan.
Lähetyksen seuraaminen onnistuu webissä ja toimii siten myös mobiililaitteilla. Treyarch demonstroi palvelua iPadillä.
Lisää Black Ops II:sta voi lukea tänään julkaistavasta moninpeliennakosta.