Nintendo on saanut nolla pistettä Enough Projectin tutkimuksessa, joka kartoittaa elektroniikkajättien vastuunkantoa käyttämistään raaka-aineista. Hupenevien resurssien maailmassa monet tarpeelliset materiaalit saattavat päätyä viihde-elektroniikkaan alueilta joissa niitä louhitaan ihmisoikeuksia polkien täysissä sotaoloissa. Tällaisia raaka-aineita kutsutaan konfliktimineraaleiksi.
Enough Projectin Sasha Lezhnev kertoi CNN:lle, että Nintendo on ainoa yhtiö joka ei suostu edes myöntämään koko ongelmaa. Järjestö on koittanut nyt kahden vuoden ajan päästä keskusteluyhteyksiin Nintendon kanssa, tuloksetta. Samaan aikaan Intel ja Apple ovat edistyneet huomattavasti konfliktimineraalien välttämisessä, ja Intel onkin tällä hetkellä listan kärjessä. Apple on puolestaan yltänyt sijalle 9.
Nintendo venkuloi vastineessaan CNN:lle, että he ovat ulkoistaneet laitteidensa valmistamisen ja kokoamisen, joten he eivät ole suoraan tekemisissä laitteisiin vaadittavien raaka-aineiden hankinnan kanssa. Yhtiö kuitenkin väittää ottavansa sosiaalisen vastuunsa hyvin vakavasti, ja odottaa yhteistyökumppaniensa tekevän samoin. Toisin kuin esimerkiksi Microsoft, Nintendo ei kuitenkaan aseta tätä ehdoksi sopimuksissaan.