Skotlantilaisesta peliteollisuudesta on julkaistu hallituksen raportti, jonka mukaan se on täysin arvoton, ja työllistää vain 200 ihmistä. Kuten Scottishgames.net muistuttaa, alueella vaikuttaa mm. Rockstar North jonka henkilökunta ylittää helposti 200 ihmisen rajan jo itsessäänkin, ja joka on tiettävästi tehnyt punnan tai kaksi peleillä kuten Grand Theft Auto IV. Rockstarin lisäksi Skotlannissa vaikuttaa noin 120 pelialaan liittyvää yhtiötä.
Hallituksen raportti on siis jopa kenties hupaisalla tavalla päin honkia, mutta asia on vakava, koska raportin perusteella tehdään tulevaisuudessa taloudellisia linjanvetoja Skotlantiin, ja "olemattoman" alan on vaikea puolustaa silloin asemiaan tai saada verohelpotuksia.