Guild Wars 2:ta on myyty nyt yli kaksi miljoonaa kappaletta, julkaisija NCsoft kertoo. Saavutus on varsin hyvä, sillä peli lanseerattiin vasta noin pari viikkoa sitten, elokuun lopulla.
Ennakkomyynti tosin alkoi aiemmin, ja Guild Wars 2 kipusi Suomessa myydyimpien pelien kärkeen jo ennen virallista julkaisupäiväänsä.
Pelaajien kiinnostus kuukausimaksutonta (muttei F2P-tyyppistä) MMO-peliä kohtaan näkyy myös siinä, että linjoilla roikkuu kiireisimpinä tunteina jopa 400 000 samanaikaista pelaajaa. Tämä on aiheuttanut pelissä myös ruuhkia.
Kehityksestä vastaava Arenanet suunnittelee jo laajennuksia ja jatkoseikkailuita Tyrian maailmaan.