Biowaren perustajat jättävät yhtiön

Pelien kehitys jatkuu normaalisti
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2012-09-19

Roolipelijätti Biowaren perustajat Greg Zeschuk ja Ray Muzyka ovat ilmoittaneet jättävänsä yhtiön suunnatakseen uusiin haasteisiin pelialan ulkopuolella. Molemmat olivat jäähyväiskirjeissään yhtä mieltä siitä, että lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen on tullut aika kokeilla jotain muuta.

Bioware perustettiin vuonna 1995 ja myytiin EA:n omistukseen 2007. Yhteistyötä EA:n kanssa kaksikko kehui hyväksi. Zeschuk muistutti, että EA on auttanut Biowarea saavuttamaan muun muassa Mass Effect ja Dragon Age -sarjoille asetetut tavoitteet.

Zeschuk mainitsi kokeilevansa kynsiään journalismin parissa toimittamalla olutpanimoihin keskittyvää show'ta. Muzyka etsii uusia haasteita yrittäjyyden ja hyväntekeväisyyden saralta.

Bioware Edmontonia luotsaavan Aaryn Flynnin mukaan pelien kehitys jatkuu edelleen normaalisti ja studiot ovat hyvässä iskussa. Tekeillä on esimerkiksi Dragon Age III: Inquisition ja uusia projekteja "täysin uudella peliteknologialla".

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin