Kiinalainen elektroniikan sopimusvalmistaja Foxconn on tunnustanut käyttäneensä laitonta lapsityövoimaa yhdellä tehtaallaan. Yhtiö ei virallisessa lausunnossaan Reutersille täsmentänyt, mitä tuotetta työntekijät valmistivat, mutta Kotaku raportoi kiinalaislähteiden perusteella, että lapsityövoimaa olisi käytetty Wii U:n valmistuksessa.
Nintendo on ilmoittanut tutkivansa asiaa ja käyvänsä tarvittaessa toimenpiteisiin.
Nuorimmat työntekijät ovat olleet 14-vuotiaita. Kiinan lain mukaan työntekijöiden olisi oltava vähintään 16-vuotiaita. Foxconnin mukaan lapsien palkkaus rikkoo myös yhtiön omia sääntöjä ja yhtiö on ryhtynyt toimiin lasten palauttamiseksi kouluun.
Kotaku kuitenkin raportoi, että koulut olisivat pakottaneet lapsia "harjoitteluun" sillä verukkeella, että se olisi ainoa keino ansaita päästötodistus.
Foxconn valmistaa monia länsimaissa suosittuja elektroniikkatuotteita, muun muassa iPhonea ja Xbox 360:aa. Yhtiö on joutunut useasti kritiikin kohteeksi huonoista työoloistaan. Esimerkiksi työntekijöiden itsemurhaluvut ovat olleet korkeat. Viime kuussa iPhone 5:n tuotantolinjalla puhkesi mellakka, joka johti 40 työntekijän loukkaantumiseen.