Microsoft harkitsee liittymistä iPhonen ja Samsung Galaxyn hallitsemaan älypuhelinkilpaan omalla laitteellaan. Wall Street Journal raportoi, että yhtiö testaa parhaillaan uuden älypuhelinmallin komponentteja aasialaisten komponenttivalmistajien kanssa. Vielä ei ole kuitenkaan tehty päätöstä siitä, siirretäänkö puhelinta massatuotantoon.
Puhelimen julkaisu veisi Microsoftin entistä voimakkaammin Applen tielle. Microsoft lanseerasi oman Surface-tablettinsa jo viime kuussa Windows 8:n yhteydessä. Yhtiön mukaan tabletille on löytynyt kysyntää.
Toistaiseksi Microsoft ei ole kommentoinut puhelinhuhua muuten kuin sanomalla, että se on tyytyväinen täksi jouluksi tuleviin Windows 8 -puhelimiin, joista vastaavat Samsung, Nokia ja HTC.
Windows 8:ssa yhtiö on panostanut yhdenmukaiseen käyttökokemukseen, joka jatkuu PC:ltä tabletille, Xboxille ja aina puhelimeen asti. Laitteet jakavat esimerkiksi Xbox Liven palvelut.