Playstation 4 edistyy

Uudet kehitysyksiköt liikkeelle
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2012-11-02

Sony ei ole vielä virallisesti julkistanut Playstation 4:ää, mutta kulisseissa tapahtuu. VG247 tietää kertoa, että laitteen kehitysyksiköstä on alettu toimittaa uutta, aiempaa valmiimpaa versiota pelinkehittäjille.

Kyseessä on toinen versio Sonyn uudesta konsolista, koodinimi Orbiksesta, josta odotetaan vielä kahta iteraatiota ennen sen tuloa kauppoihin. Jokaisen uuden kehitysyksikön myötä laitteisto alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän lopullista konsolia.

Kolmannen ja lähes valmiin version pitäisi saapua kehittäjien käsiin tammikuussa, kun taas viimeistä ja täysin lopullista rautaa odotetaan ensi kesäksi.

Tiedot konsolin raudasta ovat tässä vaiheessa hataralla pohjalla, mutta VG247:n lähteiden mukaan konsoli perustuisi AMD:n A10-prosessoriyksikköön, joka yhdistää CPU:n ja GPU:n. Tavoitteena on pyörittää pelejä 1080p:n tarkkuudella ja 3D-kuvalla silkinsulavasti.

Sonyn kerrotaan myös panostavan moniajoon kuin Nintendo Wii U:ssa. Kehitysyksiköissä on RAM-muistia 8-16 gigatavua, mikä voisi viitata vähintään neljän gigatavun RAM-muistiin kuluttajamallissa. Wii U:ssa muistia on kaksi gigatavua.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin