Pikachu-3DS XL Eurooppaan

Iloisenkeltainen sähkörottakonsoli
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2012-11-12

Olemme viime viikkoina saaneet katsella syrjästä, kun Nintendo julkaisee jos jonkinmoisia versioita 3DS XL -käsikonsolistaan toisille markkina-alueille.

Nyt Eurooppakin saa hieman rakkautta pirtsakankeltaisen Pikachu-XL:n muodossa, joka julkaistiin jo aiemmin yksinoikeudella Japanissa. Kotoisemmille hyllyille se rantautuu 7. päivä joulukuuta.

Sähkörottaversion lisäksi Eurooppaan julkaistaan kaksi valkoista pakettiversiota joista toisessa on esiladattu Super Mario 3D Land ja toisessa Mario Kart 7. Näistä ensimmäinen tulee myyntiin marraskuun 16. ja jälkimmäinen marraskuun 30. päivä. Kyseessä eivät kuitenkaan ole ilmeisesti nämä tuoreet kiinalaismallit joista löytyvät samaiset pelit.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin