Viime viikolla Free Radicalin kanssaperustaja Steve Ellis pamautti, että Star Wars Battlefront III peruutettiin kylmästi taloudellisista syistä, kun peli oli käytännössä jo valmis. Nyt nimettömänä pysyttelevä Lucasartsin työntekijä on antanut oman näkemyksensä asiasta, ja suoraan sanottuna lyttää Ellisin puheet roskaksi.
Lucasartsilainen väittää, että peli peruttiin puhtaasti siitä syystä, ettei Free Radical saanut mitään valmiiksi. Lucasarts oli hänen mukaansa elvyttänyt myöhästelevää projektia useaan otteeseen lisärahoituksella, mutta lopulta hankkeelta päätettiin vetää piuha.
Tässä vaiheessa peli oli optimistisimmillaankin vain 75-prosenttisesti valmis ja pelillisesti täysin keskinkertainen, syväkurkku kurnuttaa.
Ellis kiisti vastaväitteet salamana ja sanoo, että Lucasartsilla oli vuoden 2008 tienoilla omat ongelmansa, jotka johtivat koko päällystön vaihtoon. Ellis myös ihmettelee, eikö Lucasarts olisi jo julkaissut pelin toisen kehittäjän tekemänä, jos todella mielisi uutta Battlefrontia markkinoille.
Ellis sysää syyn projektin epäonnistumisesta yksin Lucasartsille, joka taas syyttää kaatumisesta Free Radicalia. Totuus saattaa piillä jossain ääripäiden välillä.