Semiaccurate kertoo kuulleensa Microsoftin sisäisiltä lähteiltä, että seuraava Xbox tulee pyörimään AMD:n Oban-piirin voimin, jonka pitäisi ehtiä massavalmistukseen vielä ennen vuoden loppua. Kyseisen piirin laatua tosin haukuttiin aiemmin, mikä on voinut aiheuttaa viivästyksiä aikatauluun.
Samainen lähde myös väittää, että Xbox 720:n yhtiönsisäinen koodinimi olisi nyt Kryptos aiemman Durangon sijasta. PS4:n tuore koodinimi on ilmeisesti puolestaan Thebes, ja myös Sonyn kone tulee pyörimään AMD:n piirin ympärillä.
Tämä päätyy Global Foundriesin tai IBM:n tuotantolinjalle Obanin jälkeen, minkä pohjalta on arvuutettu, että PS4 julkaistaan vuoden 2014 keväällä tai syksyllä.
Kuten aina, huhut kannattaa ottaa huhuina.