DayZ:n myöhästymiselle oli syynsä

Mutta faneille on hyviä uutisia
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2013-01-08

Innokkaimmat fanit ovat jo varmaan huomanneet, ettei Dayz ilmestynytkään viime vuonna kuten oli tarkoitus.

Dean "Rocket" Hall on kuitenkin blogannut, että tämä viivästys on itseasiassa hyödyksi faneille. Kehittäjien nälkä on kasvanut syödessä, ja nykyinen versio on jotain paljon aiempaa kunnianhimoisempaa.

Hall lupaa suljettua beta-testiä aivan lähiaikoina 500-1000 pelaajalle, joskin sen tarkoitus on keskittyä pelin palvelinarkkitehtuurin säätämiseen. Kunhan tämä on saatu hoidettua, voi Bohemia alkaa keskustelemaan julkaisuajankohdasta.

Dayz on uudistunut vahvasti, ja muun muassa esineitä poimitaan nyt mukaan osa kerrallaan, niillä on omat kestopisteensä, ja peli osaa myös jäljittää tautivektoreita, esimerkiksi pelihahmon tarttuneen koleran muodossa. Herkullista.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin