Playstation 3 ohitti Xbox 360:n

Miljoonalla suuremmat lähetykset
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2013-01-10

Tuore IDC-raportti kertoo, että Playstation 3:a on nyt lähetetty jälleenmyyjille yhteensä 77 miljoonaa kappaletta, Xbox 360:n jäädessä 76 miljoonaan.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun PS3 on ohittanut luvuissaan Microsoftin haastajan. Saavutuksesta tekee merkittävämmän se, että PS3 julkaistiin vuosi Xbox 360:n jälkeen.

Kyseessä on kaikesta huolimatta IDC:n oma arvio, eivätkä Sony tai Microsoft ole julkistaneet omia virallisia lukujaan joulukauden jälkeen.

Raportissa ennustettiin myös, että Nintendo saavuttanee 50 miljoonan lähetyn Wii U:n rajapyykin vuonna 2016.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin