Xbox sai raippaa isältään

"Microsoft elää naiivissa unimaailmassa"
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2013-02-13

Nat Brown, yksi alkuperäisen Xbox-ohjelman perustajista, on kritisoinut Microsoftin Xbox-strategiaa kovin sanoin blogissaan.

Brown on iloinen siitä kuinka pitkälle Xbox on päässyt, mutta pitää viimeisen viiden vuoden kehitystä tuskallisena. Hänen mukaansa Microsoft on vain rullannut menemään vanhan menestyksensä voimin, ilman oikeaa innovaatiota. Brownin mielestä Microsoftin nykyinen "menestys" johtuu vain kilpailijoiden epäonnistumisista.

Brown povaa, että Microsoft häviää taistelun olohuoneesta Applelle ja Googlelle. Yhtiö elää hänen mukaansa naiivissa unimaailmassa, ja että siirtyminen hardcore-pelaajista casual-kentän puolelle oli suunnitelmallisen strategian sijasta vahinko. Microsoft ei myöskään hallitse tätä vahinkoa millään tavoin, eikä osaa hyödyntää sitä, Brown laukoo.

Jos nykyinen meno jatkuu, Brown uskoo Xboxin kaatuvan tuotteena. Lääkkeeksi hän suosittelee aivot omaavaa kaveria joka pystyisi laittamaan hommat järjestykseen, ennen kuin Microsoft lähtee fantasioimaan pitkän ajan strategioista, joissa Xbox kuuluu joka kodin osaksi.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin